U18 joukkuevalinnat surullista katsottavaa taas kerran

Katsoimpa mielenkiinnosta millainen tiimi lähtee nyt kevään MM-kisoihin ja samaltahan tuo toiminta näyttää kuin aina ennenkin: kuluvan kauden näytöillä ei ole mitään merkitystä, vaan mukaan lähtee sama suljettu kerhoporukka, jonne uusilla nimillä ei ole tilaa.

U20 ja U18 sarjaa seuranneet ollevat kanssani samaa mieltä. Tämä nuorisomajujen touhun on korkea aika muuttua. Jääkiekon suosio on jo nyt dramaattisessa laskussa ja lajilla ei ole varaa tällaiseen sisäänlämpiävään hyvävelitouhuun enää hetkeäkään!
62319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jep!

Ei voi kuin ihmetellä että suvereenisti ifk:n voittaneesta ja sm- kultaa voittaneesta kiekkoespoosta ei mukaan mahdu ketään.

Sen sijaan ko. joukkueista on mukana aivan keskikastin jätkiä, jotka eivät dominoi edes omassa ikäluokassaan saati sitten u20:ssa, jonne he eivät toki edes kuuluisi.


No, maju on ollut suljettu kaverikerho kaikissa ikäluokissa viimeiset kolkyt vuotta, joten ei mitään uutta auringon alla. Suomi on vaan turhan pieni maa tällaiseen hölmöilyyn.

Toivottvasti oikeat huippujätkät ja heidän taustajoukkonsa osaavat kertoa pelin hengen lupaaville kavereille, jotka kerta toisensa jälkeen jätetään pois edustustehtävistä kaverikiekon nimeen vannovan jääkiekkoliiton toimesta.

Olisi oikeastaan fiksua perustaa ns. ” varjomaju”, jonne valittaisiin parhaat pelaaajat,… se voisi sitten haastaa VIRALLISEN PUTIN SUOMEN MAJUN.

Äänestä

Ainoa tarina mediassa on ollut, että toisen polven kiekkoilija valittu alaikäisenä, nämä toisen polven tarinat toistuu joka vuosi, mitenkä ne normi kaverit oikein pääsee eteenpäin?

Äänestä
  • Se on niin että sm-joukkueet saa paremman mainosarvon kun hehkutetaan entisten pelaajien jälkikasvua.

    Ainakin yhden liigajoukkueen junnuissa olikin oikea lahjakkuus joka huomattiin Pohjola-leirillä. Joukkueessa ei noteerattu mitenkään.

    Huvittaa kun tämä yhden jätkän ura on nousussa. Ilman Pohjola-leiriä valmennus olisi varmaan heittänyt tyypin pihalle häiritsemästä oman junnun uraa.

    Nyt on kiva katsella kun tämä joukkue taapertaa sarjassa. Siellä on niin monta junnua jotka on saanut paremmat treenit, enemmän peliaikaa, jatkuvasti uusia mahdollisuuksia ja tämä ei ole tuottanut tulosta.

    Äänestä

Mitalipeleihin kuitenkin 🥇🥈🥉

Äänestä
  • Kyllä.....mitalipelit onnistuu, kun muuallakin taitaa kuviot muistuttaa suomi-järjestelmää. Kyllä nämä nepotismi ja hyvävelikuviot ovat ihan yleismaailmallisia. Olisi hienoa testata, jos ihan ryhdistyttäisiin futiksessa ja lätkässä, niin millainen olisi menestys. Toisaalta tämä junnujen "kouluttaminen" yhteiskuntaan, jossa puuroa tulee toisen lautaselle vähän enemmän kuin toiselle, niin kärsisi.

    Äänestä

Suomi kiekko kasvattaa Lundelleja ja parkoveja, joista ei mihinkään kun tosipelit alkavat, tosi pelaajat ja luonteet karsitaan veks, ei sopivia pohjolaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Katsoimpa mielenkiinnosta millainen tiimi lähtee nyt kevään MM-kisoihin ja samaltahan tuo toiminta näyttää kuin aina ennenkin: kuluvan kauden näytöillä ei ole mitään merkitystä, vaan mukaan lähtee sama suljettu kerhoporukka, jonne uusilla nimillä ei ole tilaa.

U20 ja U18 sarjaa seuranneet ollevat kanssani samaa mieltä. Tämä nuorisomajujen touhun on korkea aika muuttua. Jääkiekon suosio on jo nyt dramaattisessa laskussa ja lajilla ei ole varaa tällaiseen sisäänlämpiävään hyvävelitouhuun enää hetkeäkään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu