Aaro Hellaakoski puhui jossain runossaan humahtamisesta

Tässä ainakin humisee, helää, höyryää ja hymisee muttei humahda. Ja keväästä puhutaa.

Kevättä katsomassa - Aaro Hellaakoski
Hei humise kevähän tuuli
nyt halki hankien maan.
Jo korvani kiurun kuuli.
Käyn kevättä katsomaan.

Voin sukset jo aittaan kantaa.
Nyt pieksuni voitelen
ja kohti ulapan rantaa
käyn hiljaa, kurkkien.

Jo kaukaa äänet kuulen
nuo hurjat keväiset.
Kun rannalle ehdin, luulen
kaikk' irti on aavehet.

Kuin intohimot hullut
sydämissämme siitetyt
vapahaks olis äkkiä tullut
ja hyppelis hihkuen nyt.

Ja ilmassa vinkuu ja soipi
ja tuhannet siivet lyö.
Keväthenget ne karkeloipi
kevätlintujen siivet lyö.

Kun hiihtelin viikko sitten
ja tähysin seljälle päin,
helyn kuulin jäähilsehitten,
lumiaavikon aution näin.

Nyt jäätiköt sihisevät,
lepän norkot on puhjenneet.
Se saapui se toivottu kevät.
Ja kohisten käyvät veet.

Mut pälvillä, lammikoissa
on hilpeät, tuliset häät.
On arkainkin arkuus poissa:
kevättaistelut kuulet, näät.

Kun suokulaisurosta kaksi
noin naaraasta taistelee,
voit päästä todistajaksi
miten rakkaus villitsee.

Voit astua kohti niitä —
ne eivät sinua nää.
Vain hiukkasen siirtyvät siitä,
taas alkavat temmeltää.

Niin korvissa soipi ja helää.
Niin hanget höyryävät.
Niin jokainen mätäs elää.
Puut tuulessa hymisevät.