Houkutteleva slaavialainen aakkonen

Tänään Suomessa on syntynyt suurempi houkutus opiskella tosissaan kyrillinen aakkonen, mutta samassa ottaa haltuun kokonainen slaavialainen kieli.

Kansan perinteessä voisi olettaa oli uskomus, että uuden kielen oppii parhaiten pussatessaan, kun pussaa toista ihmistä ja antaa kielisuudelman. Tunnustelemalla kielellä toisen kielen, voi päätyä paljon nopeammin oppimaan puhumaan uutta kieltä.

Oppiminen nopeutuu entisestään seksisessä kanssakäymisessä.
Slaavialaiset bakteerit ja suomensukuiset sekoittuvat.

Mutta viimeinen keino oppia ei ole vielä virallisesti hyväksytty maan korkeakoulun ahjossa.
Ei voi olettaa, että seksinen kanssakäyminen parantaa oppimista bakteerien sekoittuessa.
Ainakin vanhankaltaiset professorit eivät suosittelee kiertoteitse tapahtuvaa oppimista.
Näyttö puuttuu tai mikä syy, pitää tietää.
1152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos alkaisit opiskelemalla suomen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tänään Suomessa on syntynyt suurempi houkutus opiskella tosissaan kyrillinen aakkonen, mutta samassa ottaa haltuun kokonainen slaavialainen kieli.

Kansan perinteessä voisi olettaa oli uskomus, että uuden kielen oppii parhaiten pussatessaan, kun pussaa toista ihmistä ja antaa kielisuudelman. Tunnustelemalla kielellä toisen kielen, voi päätyä paljon nopeammin oppimaan puhumaan uutta kieltä.

Oppiminen nopeutuu entisestään seksisessä kanssakäymisessä.
Slaavialaiset bakteerit ja suomensukuiset sekoittuvat.

Mutta viimeinen keino oppia ei ole vielä virallisesti hyväksytty maan korkeakoulun ahjossa.
Ei voi olettaa, että seksinen kanssakäyminen parantaa oppimista bakteerien sekoittuessa.
Ainakin vanhankaltaiset professorit eivät suosittelee kiertoteitse tapahtuvaa oppimista.
Näyttö puuttuu tai mikä syy, pitää tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu