Ystävyys mitä se oikeasti on?

Selvisin jotenkin siitä ajan jaksosta, mutta edelleen mietin, että miks ystäväni ei silloin välittänyt.

Tiedän että en aina jaksa olla koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä, mutta eihän ystäviä tarvi joka päivä tai viikko nähdä...

Tajusin, että en voi luottaa muihin, kun itseeni.

Minä itse määrittelen ystävyyden niin, että ystävä ei jätä kertomatta ikäviä asioita, kuten pahoja puheita. Jos hän pysyy hiljaa, niin hän enemmän ja vähemmän peesaa paskanpuhujia

Omat lapseni ovat myös ystäviäni ja ex-puolison kanssa tulen toimeen. Muita ystäviä ei ole. Nuorenpana oli muutama, mutta jossain vaiheessa kyllästyin heihin. Jos löydän uuden kumppanin, niin hän on myös ystäväni. Pelkkää ystävää en kenestäkään halua.

Mulla sama

Ei oo kiva pittee yhteyttä ihmisiin jotka pilkkoovat ja nauravat vain itselleni.

Hei ovat energiasyöppöjä kerrassaan.

Itsellä käynyt niin, ett kun kerroin yhdelle tutulleni olevani jo pitkään ollut masentunut, niin hän otti etäisyyttä kunnolla. En yllättynyt, tuo tuttava ei kauhean empaattinen ollut edes silloin, kun menetin läheiseni, jutut keskittyi häneen itseensä ja korosti mulle, ett muiden tuttavien menetykset olivat paljon merkittävämpiä kuin mun kohdalle tullut sisaruksen poismeno. Kun nähtiin sitten pitkästä aikaa, hänen pyynnöstään, niin luulin saavani vähän lämpimämmän vastaanoton kuin sain, tuo tuttava ensitöikseen haukkui mun ulkonäköä, olin hänen mielestään aivan karsean näköinen, hiukset ja vaatteet sai erikseen tuomitsevat kommentit, mä olin oikeasti järkyttynyt hänen meuhkaamisesta, mulla oli vasta parisen kuukautta aiemmin verisukulainen kuollut, totta helvetissä se vaikutti miltä näytin, harva pystyy näyttämään vimpan päältä olevalta muotiluomukselta. Ja muutenkin näytin pelkästään ärsyttävän häntä, ihmettelin mielessäni, ett miks vitussa sitten halusi mut sinne, tarviko jonkun jolle sai purkaa pahaa tuultaan, ei voinut niille hienommille ja tärkeämmille, oikeille ystäville olla pahalla tuulella. Mä itse tosiaan olin ollut hälle tukena useat kerrat tuota ennen ja tuon näkemisenkin jälkeenkin, mulla on liian kiltti ja idioottimainen luonteenlaatu, en voi jättää ihmistä heitteille, kun tiedän hänellä menevän huonosti. Nyt tuo henkilö on sitten tosiaan lopullisesti heittänyt mut pois saatuaan paremman tasoisia, oikeita ystäviä, joilla on tärkeitä suhteita ja ovat yhtä korkeasti koulutettuja kuin hänkin, yhdestä kertoikin, ett se oli ollut jopa aiemmin ruokapaikassa vuorovastaavana, piti todella arvossa tuota titteliä. Aiemmin tuo tuttavani oli sanonut ettei arvota ihmisiä tittelien mukaan, justjoo, tuntui tuttavissa merkitsevän eniten tuttavien suhteet ja koulutukset ja yrittäjäsuvut. Saapi mun puolesta olla niiden arvokkaiden, tärkeiden ystävien kans, toivottavasti hän jaksaa paremmin kuunnella heidän juttujaan ja olla tukena heille, pakkohan se on, jos haluaa ne arvokkaat suhteet säilyttää, eri asia on sitten se, ett jaksaako ne merkittävät henkilöt jatkuvasti olla häntä tukemassa ja hänen ei passaa sanoa niille kuten mulle joskus suoraan sanoi ettei jaksa mun ongelmia ja juttuja kuunnella. Mun pitää vaan jatkossa olla tiukempi ja olla tukematta kauheasti uusia tuttavia, kun joskus heitä kohdalle tulee ja huolehtia ensin omasta voinnista ja jatkossa avaudun vielä vähemmän omasta elämästä muille, ei hyödytä, en kiinnosta ketään niin paljoa, ett joku oikeasti haluaisi oppia tuntemaan mut, en ennenkään ole ketään kiinnostanut. Ystävyys on asia, jota mun kohdalle ei vaan ikinä tullut ja se siitä. Mulla ei ollut ulkonäköäkään tarpeeksi asti kelvatakseni kenenkään ystäväksi ja sen olen melkein kaikilta entisiltä ja tuolta viimeisimmältäkin tuttavalta ihan suoraan saanut kuulla.