Miksi hakkuripowereissa on yleensä kytketty sininen 1 kV pienehkö konkka verkkojännitepuolelta muuntajan ohi DC-antojännitteen toiseen napaan?
Onko sillä konkalla joku toiminnallinen tarkoitus, vai onko vain joidenkin häiriöiden poistoon? Äkkiä ajattelisi että DC antojännite pidettäisiin visusti erossa 230 V verkkopuolesta.
Onko sillä konkalla joku toiminnallinen tarkoitus, vai onko vain joidenkin häiriöiden poistoon? Äkkiä ajattelisi että DC antojännite pidettäisiin visusti erossa 230 V verkkopuolesta.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuollaiseen en ole törmännyt koskaan. Sen sijaan maadoitus yleensä tulee laitteen runkoon pistokkeesta(maa,nolla,vaihe). Samoin vaiheen, nollan ja tämän maa-pisteen välillä on 2 kpl konkkaa väleillä maa-nolla ja maa-vaihe. Tuon ideana kai on vähentää rf-häiriöitä yhdessä tulo-suotimen kanssa(näyttää lähinnä poikittain kytketyltä muuntajalta tai ferriittirenkaan läpi kiedotuilta johdoilta) ts. hakkurin häiriöt ei pääse säteilemään verkkoon. Rungosta voi siis saada hiukan näpeilleen jännitettä, jos maadoitus on kytkemättä - virta on kuitenkin aika pieni.
Hakkuriteholähteet ovat sen verran uutta tekniikkaa, ettei wanhan kansan elektroniikkamiehet ole niihin tömänneet.
Tuossakin powerissa näkee tuon konkan joka ylittää hakkurimuuntajan.
https://www.shoptronica.com/fuentes-ac-dc/5866-fuente-conmutada-ac-dc-5v-2a-62x30mm-0689593940346.html
Jotenkin tähän liittyen. Perinteisessä teholähteessä on isoja elektrolyyttikondensaattoreita tasaamassa jännitevaihtelua. Ymmärrän, ettei hakkuriteholähteessä tarvita isoa muuntajaa, mutta miksi ei tarvita isoja kondensaattoreita?
Varmaan liittyy siihen että toimitaan 50 Hz sijasta kymmenien kHz taajuisella sähköllä. Tosin verkkokonkkaa ladataan hakkureissakin 50 Hz:llä.
Minusta juuri noin. Hakkurin korkea toimintataajuus mahdollistaa sen, että tasasuunnatun 100 Hz taajuudella vaihtelevan tulojännitteen jakson kuluessakin ehditään säätää hakkurin lähtöjännitettä. Verkkokonkan yli näkyvän "raakasähkön" rippelijännite saa olla paljon suurempi kuin lineaarisella powerilla kunhan maksimikuormituksellakaan raakasähkön jännite ei putoa alle kyseisen hakkurin salliman minimijännitteen.
Komponentti on ns. Y-kondensaattori ja tarkoitettu suurtaajuisten häiriöiden suodatukseen.
https://electronics.stackexchange.com/questions/216959/what-does-the-y-capacitor-in-a-smps-do
Se kun enää ei laitteissa ole maadoituksia eikä metallikoteloita, hakkurin häiriötkin on johdettava verkkosähköön. Ei sillä etteikö häiriötaajuudet uppoaisi yhtä hyvin vaiheeseen kuin maahankin.
Hakkurin DC-puolen AC-komponetti on ikään kuin "maadoitettu" AC-puolelle? Tuntuu hurjalle, miten ihmeessä menee häiriötestistä läpi?
Olen törmännyt vain optoerottimen kautta kulkevaan takaisinkytkentään, kun hakkurin toisiopuoli on galvaanisesti erotettu ensiöpuolesta.
Hakkuriteholähteet on sikäli hyviä, että ei tarvita järjettömän kokoista muuntajaa ja kondensaattoripankkia, koska toimintataajuus on 50 hertsin sijaan jopa megahertsejä. Lisäksi saadaan samalla vakavointi.
Niillä häiriötaajuuksilla ei mitää eroa impedansissa, verkkosähkö ja oikean maan välillä. Y-konkan kokoa on vain rajoitettava ettei toisiojännitteessä ala verkkosähkö tuntumaan näpessä.
Kaikissa hakkureissa ei käytetä takaisikytkentää lainkaan.Ilmeisesti niiten toisiojännite ei ole stabiloitu, vaan alenee kuormituksen mukaan.
Tulee mieleen hakkuri, jonka rakentelin opiskeluaikana labrassa testimielessä. Satunnainen kela - aika pieni arvoltaan(paksua kuparia, ferriitti) ja kytkentä alkoi ottaa kierroksia vasta taajuuden noustua jonnekin 300kHz tuntumaan. Diodi piti jossain vaiheessa vaihtaa nopeampaan tyyppiin, että sai rippeliä kuriin - se käräytteli fettiä useamman kerran - se 50 Hz tasurisillan komponentti ei oikein toiminut. 5v/300mA oli maksimiteho, koska ohjaava FET:ti oli aika pieni (BS170?). Tuolloin input-jännitettä en tainnut saada nostettua yli 40V:n. PWM:n kontrollilenkkinä toimi jännitteenjako transistorin kannalle. Transistorilla vedettiin FET:n hilalta jännitteet pois - ei mikään lämpöstabiili kytkentä, mutta kyllä se riittävästi silti toimi ja jopa yllättävän hyvin. Aluksi se oli ihan vapaasti värähtelevä kytkentä, mutta tein siihen 555:llä taajuuden - helpotti kummasti FET:n maksimivirran rajaamista!
Muutenkin huomasi, että virran kasvattaminen pakottaa oikeastaan pudottamaan taajuutta, koska kytkinkomponenteissa alkaa tulla tilan vaihdoissa häviöitä ja isompi virtaiset ei ole niinkään nopeita.