Hei!
Näin diabeetikon (1-tyyppi) äitinä kiinnostaa, että miten saa elintärkeitä lääkkeitä poikkeusoloissa. Kuinka kauan pystytään turvaamaan esim. insuliinin saanti sitä tarvitseville diabeetikoille? Tietenkin on paljon monia muitakin sairauksia, joissa elämä on kiinni lääkityksestä.
Näin diabeetikon (1-tyyppi) äitinä kiinnostaa, että miten saa elintärkeitä lääkkeitä poikkeusoloissa. Kuinka kauan pystytään turvaamaan esim. insuliinin saanti sitä tarvitseville diabeetikoille? Tietenkin on paljon monia muitakin sairauksia, joissa elämä on kiinni lääkityksestä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Etenkin sotatilanteessa kannattaa säästää nekin insuliinit, jotka on mennyt vanhaksi, koska parempi nekin on kuin ei mitään vaikka insuliinin teho olisikin jo jonkin verran heikentynyt. Olettaen tietenkin ettei ne insuliinit ole varsinaisesti mennyt pilalle.
Vaan eipä niitä insuliineja juuri ehdi vanhaksi mennä, kun apteekista saa tasan sen 3kk setin.
Insuliineja voisi mennä vanhaksi lähinnä tilanteessa, missä on siirrytty monipistoshoidosta pumppuun tai sitten esim. pitkävaikutteinen vaihdettu toiseen. Silloin voi jäädä kyniä tai säiliöitä yli.
Minulla on muuten viime syksyltä kokemus, että käytin Levemir-kynää jossa päiväys 10/21. Koska se oli paketin viimeinen, avasin sen marraskuussa. Kyllä se toimi, mutta Libren trendissä tasaisuus oli kaukana ja pikainsuliinilla tehtiin paljon "hienosäätöä" vaikka olisi syönyt pelkän munakkaan.
Nykyään aina pyydän apteekkiveijoa katsomaan millä päivämäärillä insuliinit ovat.
Tuohon ei kukaan pysty vastaamaan. Riippuu ihan, millainen kokonaistilanne on. Oletan, että tavanomaisten kriisien varalta pyritään turvaamaan hengissä pysymisen kannalta oleellisimpien lääkkeiden saatavuus.
Jos todellisuudessa tulisi tosi paha tilanne, niin varmaan sitten joutuisi taktikoimaan. Ensinnäkin varmaankin iäkkäämpiä diabeetikoita varmasti kuolisi ensimmäisenä (ehkä muihin sairauksiin), joten heiltä jääneet insuliinit kannattaisi jakaa. Eli jos netti tms toimisi, niin pitäisi organisoida jakeluverkosto. Vaikkei olisi ihan sitä itselle parasta merkkiä, niin siinä vaiheessa olisi turha nipottaa. Samassa äärimmäisessä kriisitilanteessa todennäköisesti haasteita olisi myös ravinnon saannissa, mikä ehkä vähän vähentäisi insuliinin tarvetta. Lisäksi varmasti joutuisi hyväksymään huonomman hoitotasapainon. Sen jälkeen ei auttaisi muuta kuin toivoa, että tilanne parantuu.
Tähän ei ole yksinkertaista vastausta. Välttämättömien lääkkeiden saanti pyritään toki turvaamaan, ja tällaisen kuljetuksen estäminen olisi sotarikos. Eri asia on tietysti se, noudattaisiko vihollinen sodasssa sodan sääntöjä. Maailmansodassa voisi tapahtua muutakin - jos vaikka Tanska joutuii sotaan, ja Novo Nordiskin tuotantolaitoksiin putoaisi pommi, voisi insuliinin saatavuus vaarantua koko maailmassa. Jos sota olisi paikallinen, ja johtaisi vakavaan lääkepulaan, saattaisi diabeetikon kannattaa harkita pakenemista ulkomaille insuliininpuutoksen kuolemisen sijaan. Kuten sanottu, ei tällaiseen kysymykseen ole yksinkertaisia vastauksia. Toisen maailmansodan aikaan Suomesta ei insuliini loppunut.