Mulla on siis paljon kavereita, harrastan joukkueurheilua ja muutenkin olen sosiaalinen ihminen. Mutta miksi vapaa-ajalla olen aina yksin? Ei ole ketään ketä pyytää ulos tai jutella? Ja kun asiaa alkaa tarkemmin miettimään: kavereita löytyy, joiden kanssa jutella esim treeneissä ja porukassa, muttakun seuraa tarvitaan ystäviä ei ole. Koulussa, kun se yksi hyvä ystävä on poissa saattaa päätyä seisomaan yksin välitunnilla. Laskin tässä yhtenä iltana oikeasti läheisten ystävieni määrää ja tulin tulokseen 2 ja heidänkään kanssa harvemmin näkee vapaa-ajalla. Muilla samanlaisia yksinäisyyden tunteita? Olenko yksinäinen vai ajattelenko vain niin?
Kavereita, mutta silti yksinäinen
Anonyymi
1164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuttu tunne menneisyydestä. Jokaisella on oma arkensa ja hektinen arkirytmi vaatii toisilla enemmän omaa aikaa kuin toisilla. Nuoruudessa kuljin jonkun verran porukoissa, mut koskaan en tuntenut oloani kotoisaksi siellä. Toiset olivat enemmän tuttuja toisille. Oli saunailtoja, yhteisiä reissuja milloin minnekin. Ryhmän koko oli suurimmillaan 50 . Olin vähän sellainen kaikkien kaveri.
En kohdannut sielun veljeä, jonka kanssa ajattelu ja samoista asioista pitäminen olisi yhdistänyt ja olisi sellainen luottofrendi. Pyöräilin paljon ja lähes aina yksin. Enkä sitten missään vaiheessa kohdannut oikeanlaista ja tyydyin kohtalooni. Ehkä mun olisi pitänyt olla enemmän seuraihminen kuin olin?