Myrkyllinen ystävä

Ole nyt jonkin aikaa pohtinut ja ymmärtänyt kuinka myrkyllinen eräs ystäväni on.
Olimme ennen kuin paita ja peppu, mutta hän muuttui kun aloin seurustelemaan eikä tilanne ole vuosien jälkeen muuttunut. Hän piikittelee salakavalasti minua jatkuvasti kommentoimalla ilkeään sävyyn muiden elämänvalinnoista ja itsehän olen tehnyt siis samanlaisia valintoja. Eiköhän tosiaan osaa ajatella, että jos hän haukkuu jotain muuta, joka on tehnyt samanlaisia elämänvalintoja kuin minä niin hän haukkuu/herjaa samalla myös minua?
Opiskelen myös erästä alaa ja olen siksi tulevaisuudessa korkeammassa asemassa kuin hän samalla alalla. Hän ei oikeastaan kannusta yhtään minua eteenpäin , vaan toteaa kuinka tämä ala on kuin uppoava laiva ja että todella moni hänen ystävistään on lopettanut kyseiset opinnot tai työt mihin minä nyt opiskelen.
Lisäksi on miljoona muuta asiaa jolloin olen vain ihmetellyt monttu auki, että mitenhän kehtaa sanoa noin ja en osaa jotenkin tilanteessa puolustautua vaan sitten jälkeenpäin mietin ett miksi en sano mitään.
Pitääköhän minua niin tyhmänä etten muka huomaa tuollaista piikittelyä vai haluaako hän tahallaan loukata/hermostuttaa minua?
Viimeksi kuin näimme niin jäi taas kyllä niin paska fiilis.
Paljon olen pohtinut miksi hän näin toimii. Mikä on se perimmäinen syy. Luulen, että hän on vain kateellinen. Kateus myrkyttää ihmissuhteen. Näin se vain on.
21465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kateellinen ja ilkeä.

Äänestä

Jos sinun on pakko ylläpitää yhteyttä tuohon pahaan ihmiseen, tee keskusteluistanne aina hyvin lyhyt. Sinulla ei ole minkään valtakunnan tarvetta kuunnella yhtään mitään häneltä.
Tavatessanne , pakollisten muodollisuuksien jälkeen, vain "oli kiva nähdä, nyt minun täytyy jatkaa xxxx hommia" tjms.. ja jatka matkaasi, toimiasi.

Tuon tason ihminen ei tajua kuinka paljon mielipahaa hän käytoksellään saa aikaan. Eikä varmasti halua edes uskoa vaikka joku se hänelle esittäisi vaikka rautalangasta vääntäen. Tuskinpa hän edes itsekkään sitä niin kovin haluaa, puhetavastaan päätellen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ole nyt jonkin aikaa pohtinut ja ymmärtänyt kuinka myrkyllinen eräs ystäväni on.
Olimme ennen kuin paita ja peppu, mutta hän muuttui kun aloin seurustelemaan eikä tilanne ole vuosien jälkeen muuttunut. Hän piikittelee salakavalasti minua jatkuvasti kommentoimalla ilkeään sävyyn muiden elämänvalinnoista ja itsehän olen tehnyt siis samanlaisia valintoja. Eiköhän tosiaan osaa ajatella, että jos hän haukkuu jotain muuta, joka on tehnyt samanlaisia elämänvalintoja kuin minä niin hän haukkuu/herjaa samalla myös minua?
Opiskelen myös erästä alaa ja olen siksi tulevaisuudessa korkeammassa asemassa kuin hän samalla alalla. Hän ei oikeastaan kannusta yhtään minua eteenpäin , vaan toteaa kuinka tämä ala on kuin uppoava laiva ja että todella moni hänen ystävistään on lopettanut kyseiset opinnot tai työt mihin minä nyt opiskelen.
Lisäksi on miljoona muuta asiaa jolloin olen vain ihmetellyt monttu auki, että mitenhän kehtaa sanoa noin ja en osaa jotenkin tilanteessa puolustautua vaan sitten jälkeenpäin mietin ett miksi en sano mitään.
Pitääköhän minua niin tyhmänä etten muka huomaa tuollaista piikittelyä vai haluaako hän tahallaan loukata/hermostuttaa minua?
Viimeksi kuin näimme niin jäi taas kyllä niin paska fiilis.
Paljon olen pohtinut miksi hän näin toimii. Mikä on se perimmäinen syy. Luulen, että hän on vain kateellinen. Kateus myrkyttää ihmissuhteen. Näin se vain on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu