Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Sinun salainen sessio, jota odotat kuumana.

Arvon aikuiset Ladyt. Haluaisin tiedustella teiltä vähän gallup-tyyliin , että
minkälaisia, salaisia seksi-sessioita ja masturbointi hetkiä teillä on suurin piirtein säännöllisesti ja mitä odotatte kiimoissanne, kun sen hetki tulee.
Tätä kysymyksen asettelua on hiukan hankalaa nyt mun saada tähän ymmärrettävästi, joten kerronpa tähän tarinan elävästä elämästä, niin selviää, mitä olen hakemassa. Tämä tarina on siis faktaa.

Stooryn kertoi mun Xä, kun juteltiin seksistä ja siinä kiihottumisesta tarkemmin.

Meillä oli reilun vuoden ikäinen poika joka oli kotihoidossa, eli Xni oli kotiäitinä ja päivät oli vähän tylsiä, masturboimaankin pääsi kyllä, mutta ne oli pikaisia paineen purku-sessioita, eikä se oikeen riittänyt 23v naiselle, jolla hormoonit hyrrää täysillä.Arvon

No keksittiin sitten, että haetan poikaa seurakunnan kerhoon. Kas kummaa, siellä sattui oleman tilaa ja poika pääsi aloittamaan kerhoilun tulevana perjantaina.
Kerho oli siis perjantaisin 4h. ainoastaan.
Xä kertoo:
Kun tajusin, että saan yksin oloon aikaa, vaikkakin vain 4h. viikossa, niin voin vaikka
huutaa ja vaikka juosta ympäri asuntoa alasti.
Tuli perjantai ja pojan piti viedä kerhoon klo 10:ksi. ,
Oli kevät ja laitoin ylleni mekon, jonka kaula-aukko oli aika antava ja hame ylsi
reilusti polven yläpuolelle seistessä.
En mennyt bussilla, vaan päätin mennä kävellen poikaa vaunussa työntäen.
Huomasin kyllä, että ohi ajavista autoista katseltiin pitkään ja kiihotuin lisää. Tunsin sen pimpassani kihelmöintinä ja tunsin myös
jalkovälin kostuvan.
Kerhotäti ihmetteli vähän, kun minulla oli niin kiire lähteä takaisin kotiin.
Sanoin, että minulla on siellä pesukone päällä, täytyy mennä takaisin nopsaan.
Olo alkoi olla jo kiusaantunut, kun olin ilman pikkiksiä matkassa ja pimppa alkoi valuttaa jo reisille. En enää pystynyt ajattelemaan muuta, kuin märkää pimppaani.
Katse sumeni ja silmät lasittui. Tästä oli pakko päästä kotiin äkkiä.
Lähes puolet kotimatkasta juoksin. Jalkoväli litisi kun märät reidet osuivat toisiinsa juostessa.
Masturboin ensimmäisen orkun heti sängyssä ja toisen suihkussa.
Levättyäni vähän, päätin lähteä kauppakeskukseen ja ilman pikkiksiä tietysti.
Kun ajattelin päivääni tähän saakka, niin tunsin kiihottuvani uudelleen. Olihan se kiihottavaa istua bussissa pimppa paljaana lyhyehkössä kesämekossa.

Perjantaipäivistä tuli sitten mun salasessio-päiviä. Toki tekeminen kehittyi, kun
mielikuvitus muokkasi ideoita rohkeammaksi.
Esim. Laitoin pienen dildon pimppaan sisään ja pikkuhousut sulkemaan tien sille ulos. Useat kerrat meinasin saada orkun vain kävellessäni dildo sisälläni.
Metalliset geishapallot mahdollisimman painavat, on pimpan sisällä vielä paremmat.
Sitten keksin japanilaiset tanssi-housut, jotka ovat siis kumiset, tai lateksiset pikkuhousut, joissa on dildo kiinnitettynä ja voimakas värinä.
Näillä ei kukaan kävele pitkään, ennenkuin laukeaa.
Salaa itselleni hankkima nukke, jossa oli mulle aivan liian iso tekopenis.
Sitä tuli kuitenkin naitua usein ja pitkään. Joku siinä kiihotti valtavasti.

Ei noi mulla nyt mitään kovin pervoja, tai ihmeellisiä ole, mutta koko-ajan ne kehittyy ja mua vaan kiihottaa muunmuassa näkemisen mahdollisuus.
Paljon on mukana fantasiaa, mutta paljon on toteutettuja juttuja myös.
(Kun seksipäivää siis vietän)

Tollaisia avautui Xä aikoinaan. Mua kiihottaa tommoset jutut, joten siksi pyytäisin naisia kertomaan ja avautumaan omista salaisista ",syntisistä" seksi-sessioista.

Mä olen muunmuassa kotona pissannut housuun ja ulkonakin myös.
Masturboinut autossa ja työpaikalla.
Ja paljon kaikenlaista.
0164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu