3000 eri ikäistä sai helluntaina kasteessa uskon Hengen lahjan.

Vain miehet/veljet oli kuuntelemassa Pietarin puhetta ensimmäisenä helluntaina, jossa Pietari käski kastaa miehet ja heidän lapsensa heti välittömästi Kristuksen ruumiin jäseniksi syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi kasteessa.

Siiihin aikaan vain miehet kävivät ulkona ja naiset suuren lapsilaumansa kanssa olivat kotona ja hoitivat perhettä ja vielä vanhempiaan ja isovanhempia kotona, jossa asui lisäksi palvelijoiden ja orjien perheet lapsineen, jotka kohta kaikki saivat saman kasteen kuin perheen päämies, joka niitä saarnoja oli kuuntelemassa.

Alkuseurakunnan ajalta tiedetään, että suurin perhekuntakaste käsitti 500 eri ikäistä ihmistä, jotka kaikki kastettiin perheenpään kanssa samaan uskoon heti välittömästi.
Mitään sekauskoisia perhekuntia ei hyväksytty siihen aikaan.

Raamatussa erikseen nainituista viidestä perheestä ketään perheenjäsentä ei jätetty tähän maailmaan minkään syyn vuoksi kastamatta Kristuksen seurakuntaruumiin ja uuden liiton jäseneksi.
Kastettuja perheitä oli tietenkin paljon enemmän kuin viisi erikseen mainittua perhettä.

************
17136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kastekäskyn sisältö ja merkitys

Raamatun mukaan Kastekäskyssään Jeesus käski liittää kasteessa kaikki ihmiset omaan ylösnousemusruumiiseensa suoraan kastamalla heidät Kolmiyhteisen Jumalan Nimeen.
Kristuksen ruumiis on kastettujen joukko. Ei mikään uskolahkoihin käännytettyjen joukko.

Jeesus ei käskenyt ketään käännyttää mihinkään tiettyyn uskonsuuntaan, vaan ensin kaste Kristuksen ruumiin jäseneksi Kristuskalliolle vieminen kasteessa ja Jeesuksen opetuslapseksi tekeminen kasteessa ja sitten Jeesus kasteessa antamansa Hengen lahjan kautta alkaa johtaa ja kouluttaa omaa opetuslastaan elämän eri vaiheissa erilaisten keinojen ja tapahtuminen kautta oman suunnitelmansa mukaan.

On vain yksi Paimen ja yksi Opettaja eli Rabbi, joka on Ylösnoussut Jeesus Kristus.

On vain yksi Lauma eli seurakunta, Kristukseen kasteessa liitettyen joukko.

Jeesuksen kastekäsky, joka on käskymuotoinen viimeinen Ylipäällikön päiväkäsky maan päällä ennen taivaaseen nousemista.

Matt.28

18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Äänestä

Mistähän tuollainenkin satu on peräisin. Eikö vauvakastetta voi puolustaa ilman valheita?
"Alkuseurakunnan ajalta tiedetään, että suurin perhekuntakaste käsitti 500 eri ikäistä ihmistä, jotka kaikki kastettiin perheenpään kanssa samaan uskoon heti välittömästi."

Raamattu ei tunne tuollaista satua. Ketään ei kastettu perheenpään tai hallitsijan uskon perusteella, vaan vain henkilökohtaisen uskon perusteella_
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin. " Ap 2:41

Äänestä
  • Perheen pään uskon mukaan kastettiin myös lapset, aamen!

    Uudestikastetta ei voi perustella ilman valheita

    Äänestä

  • Kristillinen kaste perustuu Jeesuksen kastekäskyyn, kastekäskyssä Jeesus valtuutti opetuslapset kastamaan puolestaan. Jeesus lupasi lähettää taivaasta kasteeseen oman Henkensä osallisuuden.

    Kasteen peruste on Jeesuksen kastekäsky; ei kenenkään usko. Ihminenhän voi suullaan tunnustaa ihan mitä tahansa.

    Raamatun mukaan sydämen eli Hengen tason usko tulee kasteessa lahjaksi saatavan uskon Hengen mukana.
    Pyhän Hengen ominaisuuksia on usko, toivo, rakkaus, rauha, ilo ja terve harkintakyky eli terve järki.

    Äänestä

  • Ne otti vastaan uskon Jeesukseen ihmiseksi syntyneeseen siellä siihen aikaan paikan päällä eläneet.

    Äänestä

Aloittaja on oikeassa

Äänestä

Helluntailaiset eivät tuo keskusteluun yhtään oikeaa Raamatun kastekohtaa kasteen merkityksestä, sillä ne paljastavat heti helluntailaisten valheet ja eksytykset kasteasiassa.

Helluntailaiset yrittävät vain koko ajan kumota Kristillisen kasteen oikean merkityksen. Käyttävät Kristittyjen kasteesta todella rivoja ja herjaavia nimityksiä.

Helluntailaisuus on Kristinuskon vastavoima eli Antikristillinen "kristinuskonto", jonka avulla he yrittävät syrjäyttää maasta pois perinteisen kristinuskon ja tuoda omat oppinsa ja rituaalinsa niiden tilalle.

Helluntailaiset hokevat, että kaste on yhtä kuin paljon vettä ja koska synnitön Jeesus meni kasteelle, niin hekin kun ovat synnittömiä siksi he menevät kasteelle.
Helluntailaiset rinnastavat itsensä synnittömään Jeesukseen kasteasiassa ja monessa muussakin asiassa.

Helluntailaisen harhaopin mukaan he ovat täysin synnittömiä Jeesuksen kaltaisia syntyessään tähän maailmaan. Helluntailaiset väittävät, että perisynti ei koske heitä millään tavalla. Karmeata heresiaa sellainen!

Helluntailaisten opit on käärmeen oppeja.

Äänestä
  • kivasti kartuttelet omaan piikkiisi meneviä valheellisia tarinoita, raippoja on tiedossa lopputilillä ellei parannusta ja kääntymystä pahanbteosta tule ennen kuin monot vispaa viimesen kerran.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kivasti kartuttelet omaan piikkiisi meneviä valheellisia tarinoita, raippoja on tiedossa lopputilillä ellei parannusta ja kääntymystä pahanbteosta tule ennen kuin monot vispaa viimesen kerran.

    Ihan oikeassa aloittaja on

    Äänestä

Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsille tämä lupaus on annettu.

Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: "Minä uskon, ja siksi puhun."

Äänestä
  • Parannus/kääntykää kreikaksi "metanoia" tarkoittaa syntisyyden tunnustamista ja Jumalan puoleen kääntymistä, jotta Jumala pesee kasteessa kaiken syntisyyden ja syyllisyyden pois eli sovittaa syntisen ihmisen itsensä kanssa Kristuksen sovintoveren tähden.

    Murhamiestä kehotettiin oikein huutamaan Jumalaa pesemään kasteessa raskaat synnit pois.

    Ei murhamiehen syntejä voi kukaan ihminen mennä kuittaamaan tekemättömiksi.

    Ap. t. 22:16

    Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parannus/kääntykää kreikaksi "metanoia" tarkoittaa syntisyyden tunnustamista ja Jumalan puoleen kääntymistä, jotta Jumala pesee kasteessa kaiken syntisyyden ja syyllisyyden pois eli sovittaa syntisen ihmisen itsensä kanssa Kristuksen sovintoveren tähden.

    Murhamiestä kehotettiin oikein huutamaan Jumalaa pesemään kasteessa raskaat synnit pois.

    Ei murhamiehen syntejä voi kukaan ihminen mennä kuittaamaan tekemättömiksi.

    Ap. t. 22:16

    Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.

    Sulle on Kreikan kieli pakkomielle . Mutta kyllä alkuseurakunnat oli latinan hebrean aramean kielisiä ja kreikan jopa Egyptin Jeesus kävi Egyptissä. Etiopian seurakunta amharan kielellä oli alkuseurakuntia.

    Äänestä

lutterin kastehöppänät täällä ihan paniikissa syöttää jos mitä satuja foorumilla !

onko teillä jokin hätä?!

no on toki kun kirkon porukat painelee pakoon sen kun kerkiää, papit on pian puolukassa ja piispat varhaiseläkkeellä, kiinteistöjä huutpkaupataan kaiken aikaa, voiko alennustila enää paljoa syvempään päästä ilman kaivinkonetta!

papeissakin on alkanut esiintyä sähkönjohtavuutta, niin luki lehdykässä että johtava pappi saa moitteita ties mistä !

ihmeteltäväksi

Äänestä
  • Parhamin saastanen kastehoperokääkkä märisee täällä omiaan

    Onko kääkällä hätä? Etkö l saanut rippilapsia kiinni?

    Noin se on kun parhamin porukat raiskaa, sedät istuu vankilassa ja kääkkä oikein kertoo miten himoitsee pikkulapsia. Rahat on vähissä ja tilat vuokralla

    Mietittäväksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parhamin saastanen kastehoperokääkkä märisee täällä omiaan

    Onko kääkällä hätä? Etkö l saanut rippilapsia kiinni?

    Noin se on kun parhamin porukat raiskaa, sedät istuu vankilassa ja kääkkä oikein kertoo miten himoitsee pikkulapsia. Rahat on vähissä ja tilat vuokralla

    Mietittäväksi

    siulla on asiat heikolla tolalla, ota yhteyttä johonkin joka ymmärtää ja laske saldosi samalla.

    Äänestä

  • Sana rististä on hulluus kadotukseen menijöille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sana rististä on hulluus kadotukseen menijöille.

    Aivan eli sinulle

    Laskeeko vaari taas saldoaan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vain miehet/veljet oli kuuntelemassa Pietarin puhetta ensimmäisenä helluntaina, jossa Pietari käski kastaa miehet ja heidän lapsensa heti välittömästi Kristuksen ruumiin jäseniksi syntien anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan saamiseksi kasteessa.

Siiihin aikaan vain miehet kävivät ulkona ja naiset suuren lapsilaumansa kanssa olivat kotona ja hoitivat perhettä ja vielä vanhempiaan ja isovanhempia kotona, jossa asui lisäksi palvelijoiden ja orjien perheet lapsineen, jotka kohta kaikki saivat saman kasteen kuin perheen päämies, joka niitä saarnoja oli kuuntelemassa.

Alkuseurakunnan ajalta tiedetään, että suurin perhekuntakaste käsitti 500 eri ikäistä ihmistä, jotka kaikki kastettiin perheenpään kanssa samaan uskoon heti välittömästi.
Mitään sekauskoisia perhekuntia ei hyväksytty siihen aikaan.

Raamatussa erikseen nainituista viidestä perheestä ketään perheenjäsentä ei jätetty tähän maailmaan minkään syyn vuoksi kastamatta Kristuksen seurakuntaruumiin ja uuden liiton jäseneksi.
Kastettuja perheitä oli tietenkin paljon enemmän kuin viisi erikseen mainittua perhettä.

************

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu