Teinkö jotain väärää?

Kerroin parhaalle ystävälleni että tunnen oloni kovin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi kun olemme hänen kavereidensa kanssa.
Kun menemme hänen kavereiden luokse yhtäkkiä minua ei ole olemassakaan. Hän lähtee aina heidän kanssaan eikä koskaan enää odota minua.

Hän syrjäytti kaikki minun tunteet ja sitten syytti minua siitä mitä hän itse teki. Mutta onko se minun syytäni jos hän itse tekee noin minulle.
Sitten hän sanoi minulle että jos en ole kaikkien hänen kavereidensa kaveri niin emme enää voi olla parhaita ystäviä. Hän sanoi myös että hän aikoo 100% varmasti aina olla hänen muidenkin kavereiden kanssa silloin kun on minun kanssani.

No hän sitten esti minut lopuksi kaikkialla.
Hän oli loppujen lopuksi ainoa ystäväni vai oliko hän edes aito sellainen.

Mitä tein väärin? Olisiko vain pitänyt pitää suuni kiinni?
4199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Parasta olisi kun juttelisit ystäväsi kanssa. Täältä et järkeviä vastauksia saa.

Äänestä
  • Jos on jo estänyt toisen joka paikassa, niin aika mahdotonta enää yrittää ottaa yhteyttä. Ehkä ne toiset ystävät osoittautuivat mielenkiintoisemmaksi ja tärkeämmäksi ja koki tuon estämänsä henkilön vaikeaksi, kun olisi pitänyt huomioida häntäkin yhtä paljon muiden ohessa ja se ei sopinut enää tuolle ystävälle. Ehkä tuo ystävä ei pitänyt estämäänsä ystävää bestiksenä, vaan niitä toisia. Ehkä olisi vaan parasta antaa tuollaisen ystävän mennä menojaan, jospa aloituksen kirjoittaja löytäisi jonkun mukavamman henkilön ystäväkseen, joka kohtelisi häntä tasavertaisesti toisten seurassa, ei jättäisi ulkopuoliseksi, ei kohtelisi ilmana muiden seurassa vaan kohtelisi ystävänä, itselleen tärkeänä henkilönä.

    Äänestä

Omista tunteista ja tuntemuksista on hyvä mahdolisiman pien otaa asiasi kahden kesken kasvotusten esille ystäväsi kanssa. Ei mitän puhelin tai viestitelyn kautta.On nuorena hyvä opetella puhuman suoraan asioista hyvistä ja nistä huonoista mitä kokee esim.ystävän kanssa. Se mitaa sitä ystävyttä samalla.

Äänestä
  • Juuri noin. Keskustelu ja asian reippaasti ilmoittaminen saa toisen huomamaan että on tehnyt väärin sinua kohtaan.
    Ehdota aluksi että hän vetää sinutkin jutteluihin mukaan kysymällä mielipidettäsi.
    Ehdota että hän pyytäisi sinut mukaan kun lähtee kaverittensa kanssa. Sinä, tuntien ja tietäen minne menevät, voit aina kieltäytyä ja sanoa että voi voi , sorry, mutta on xxxxtekemistä, menkää te vain.
    Tuolloin kukaan ei menetä kasvojaan (tule loukatuksi) ja sopu säilyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kerroin parhaalle ystävälleni että tunnen oloni kovin ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi kun olemme hänen kavereidensa kanssa.
Kun menemme hänen kavereiden luokse yhtäkkiä minua ei ole olemassakaan. Hän lähtee aina heidän kanssaan eikä koskaan enää odota minua.

Hän syrjäytti kaikki minun tunteet ja sitten syytti minua siitä mitä hän itse teki. Mutta onko se minun syytäni jos hän itse tekee noin minulle.
Sitten hän sanoi minulle että jos en ole kaikkien hänen kavereidensa kaveri niin emme enää voi olla parhaita ystäviä. Hän sanoi myös että hän aikoo 100% varmasti aina olla hänen muidenkin kavereiden kanssa silloin kun on minun kanssani.

No hän sitten esti minut lopuksi kaikkialla.
Hän oli loppujen lopuksi ainoa ystäväni vai oliko hän edes aito sellainen.

Mitä tein väärin? Olisiko vain pitänyt pitää suuni kiinni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu