Autoritaarisen johtamisen uho ja tuho

Autoritaarinen johtaminen on pelolla johtamista. Se ei ole inhimillinen tapa hoitaa minkään organisaation asioita. Sitä mukaa kun rakkaudellinen humanismi valtaa alaa, lisääntyy tasa-arvo, empatia, kaiken elollisen ja elottoman kunnioittaminen ja sitä myötä yksilöiden henkinen hyvinvointi. Pelko on se peikko, mikä pitää ihmispolon kahleissaan. Pelko on kuitenkin voitettavissa. Kauanko sitten menee ihmisarvoisen elon saavuttamiseen, se on meistä itsestämme kiinni. Ihminen on luova olento niin hyvässä kuin pahassa, mutta mikä tärkeintä, pohjimmiltaan kuitenkin hyvä sellainen.
11841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ihminen ei ole pohjimmiltaan hyvä, vaan syntinen ja paha. Jumala vapauttaa synnin orjuudesta, jos ihminen vain sen sallii.

Olisi hyvä, jos olisi sellainen ihan uudenlainen puolue. Jossa kunnioitettaisiin puolueen jäseniä, eli kansalaisia. Nykyään olisi helppo lähettää nopea kysymys jäsenistölle sähköpostitse joka kerta, kun olisi joku asia päätettävänä. Kyllä- tai ei-vastaus, automaatti lukisi tuloksen ja sen mukaan päätettäisiin. Tuon uudenlaisen puolueen nimeksi voisi ottaa vaikka Valta Kuuluu Kansalle. Sellaiseen puolueeseen haluaisin liittyä, jos joku ryhmä sellaisen pykäisi kasaan. Olen väsynyt näihin muka-puolueisiin, jotka on perustettu hajottamaan 'vääränlaisia' puolueita, tarjoamaan johtajilleen palkkavirat, tai muita salaisia syitä. Vaikka koko demokratia olisi vain näennäistä, aito kansaa kunnioittava puolue voisi korjata tilanteen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ano Turtiainen on jo perustanut puolueen nimeltään Valta Kuuluu Kansalle, eli VKK. Se on kaikkea muuta kuin hyväntahtoinen puolue.

    Uskontoa ja politiikkaa ei saisi koskaan sekoittaa keskenään. Ne on hyvä pitää visusti erillään. Uskonnollisista valtakoneistoista maailmalla on lähinnä vain huonoja kokemuksia.

    Äänestä

  • Aragoni kirjoitti:

    Tiedän. Kommenttini oli sarkastinen. Ano Turtiainen haistattelee ihmisiä, jotka ovat aikaisemmin huomanneet olleensa samaa mieltä hänen kanssaan ja ovat liittyneet hänen perustamaansa puolueeseen, jossa valta muka kuuluu kansalle. En usko hänen olevan kristitty. Tarvitsisimme puolueen, joka oikeasti kunnioittaa kansalaisten tasavaltaa niin teoriassa kuin käytännössä. VKK vaikuttaa valepuolueelta valesysteemissä, eurostoliitto-yhtiön tytäryhtiössä nimeltä Suomi Oy.

    Äänestä

Vapaus ja moraali on Jumalalta, pakottaminen ja moraalittomuus paholaiselta. Totalitarismi on pahan valtakunta maan päällä. Jokaisen kansalaisen äänellä tulee olla samanlainen painoarvo ja koko systeemin tulee kunnioittaa Jumalaa, näin hallinto toimisi.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Jokaisen kansalaisen äänellä tulee olla samanlainen painoarvo ja koko systeemin tulee kunnioittaa Jumalaa, näin hallinto toimisi."

    Vai silleesti sie aattelet, mikäs siinä. Vaan mikä jumalista valitaan, vai kunnioittaako jokainen sitä jumalaa mihin uskoo ? Entä ateistit ? Heissä on yhtä paljon eettisesti hyviä ihmisiä kuin uskovaisissa. On myös meitä, joille anarkismi on rakkauden, rauhan tasa-arvon valtameri; ylä- tai alapuolella ei ole ketään, ei edes jumalaa.

    Äänestä

  • Uskontoon sairastuneet vieraantuvat usein todellisuudesta.

    Äänestä

Suomalaisia pelotellaan Ilmestyskirjan pirulla,jos ei mennä natoon. Mikä kusetus!

Äänestä

Työpaikoillakin ketkut pysyy ruodusa,vain pelosta!

Äänestä

Suomalainen+pomo+on+100%+ureapää!

Äänestä

Mites on käynyt Irakissa ja Libyasa,kun sinne vietiin demokratia?
Egyptin pelasti armeija vallanotto!

Äänestä
  • Aloittaja

    Huumorin kukka se on sitten sinunkin sanomasi ydin :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aragoni kirjoitti:

Autoritaarinen johtaminen on pelolla johtamista. Se ei ole inhimillinen tapa hoitaa minkään organisaation asioita. Sitä mukaa kun rakkaudellinen humanismi valtaa alaa, lisääntyy tasa-arvo, empatia, kaiken elollisen ja elottoman kunnioittaminen ja sitä myötä yksilöiden henkinen hyvinvointi. Pelko on se peikko, mikä pitää ihmispolon kahleissaan. Pelko on kuitenkin voitettavissa. Kauanko sitten menee ihmisarvoisen elon saavuttamiseen, se on meistä itsestämme kiinni. Ihminen on luova olento niin hyvässä kuin pahassa, mutta mikä tärkeintä, pohjimmiltaan kuitenkin hyvä sellainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu