Ikävä jotain mikä ei koskaan ollut todellista

Tapasin netin harrastusporukassa vuosi sitten miehen, joka hyvin pian alkoi ilmaista kiinnostustaan minuun. Siitä syntyi jonkinlainen molemminpuolinen netti-ihastus, sillä mies oli juuri sellainen, joka saa minut lämpiämään: hauska, erittäin älykäs, avarakatseinen ja muut huomioon ottava.

Olemme olleet harrastuksen tiimoilta yhteydessä useita kertoja päivässä, niin porukassa, kuin yksityisviesteilläkin ja molemmat ovat ilmaisseet ihastustaan toista kohtaan, hän hieman minua avoimemmin.

Mies asuu toisessa maassa, eikä juttu voisi kehittyä tällaista netti-flirttiä pidemmälle, emme ole edes koskaan tavanneet, mutta... kun nyt viimeisen kuukauden-parin aikana huomaan meidän etääntyneen enemmänkin harrastuskavereiksi, etenkin viimeisten kahden viikon aikana. Se sattuu niin paljon, etten olisi uskonut sydämen voivan särkyä niin palasiksi yhden typerän netti-ihastuksen vuoksi.

Olemme edelleen päivittäin jossain tekemisissä ja sain häneltä viimeksi tänään viestiä. Viestin perässä oli aurinkohymiö, entisten sydänten sijaan. Se sai minut itkemään. Aikuisen ihmisen!
5922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kiesus.....nyt kone kiinni, töpseli irti ja tunnin lenkille sieltä!

Tuo nyt on aivan perseestä. Netissä toisesta voi kuvitella mitä tahansa ja aivot alkavat näyttää hänestä vain ne piirteet joita haet.

Todellisuudessa toisen näytön takana voi olla pienten lasten vanhempi, joka täyttää päiviensä tyhjiä hetkiä heittämällä läppää tuntemattomalle vastapuolelle.

Ihastumisen tunteesi on yhtä todellinen kuin minä täällä näytön takana.
Olen elävä ja tunteva ihminen, mutta et tiedä kuka ja missä.

Äänestä
  • Totta. Sama muuten pätee ihan elävään elämään. Mistäpä sitä koskaan kenestäkään tietää? Kuka tahansa voi valehdella naama peruslukemilla.

    Kyllä minä kaiken tuon ymmärrän ja olen monta kertaa mielessäni läpi käynyt. Tästä ihmisestä minä kuitenkin tiedän varmaksi mm. työnantajan, perhetilanteen ja asuinpaikan ja-tilanteen, sillä tunnen hänen sisarensa pitkältä ajalta ja he ovat läheisiä keskenään.

    No, joka tapauksessa, minä en ole missään vaiheessa haaveillutkaan mitään tosielämän romanssia. Siksipä sanoinkin ikävöiväni jotain, mikä ei ole koskaan ollut todellista. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että minuun koskee. Kaipaan vain sitä yhteyttä, jota aiemmin koin hänen kanssaan.

    -AP-

    Äänestä

Miksi et käyttäisi tuota aikaa etsimään oikeassa elämässä oikeita, realistisia, ihmisiä?
Netti-ihastumiset ovat samaa taivaan maalausta, epärealistia, jossa kukin voi luoda itselleen haluamanlaisen persoonan. Se on liian usein on täyttä huuhaata.

Kerrot tuntevasi nettiharrastelijan perhettä. Tuo ei riitä minkään vakuudeksi.

Äänestä
  • Vakuudeksi mistä? Mitä ihmeen intressiä sinulla on siihen mitä joku kirjoittaa jostain nettituttavistaan? Poikkeusaikana moni kanssakäyminen työn, opiskelun ja harrastusten suhteen on jäänyt etäyhteyden varaan. Et näy olevan poikkeus tästä sinäkään muuten

    Äänestä

  • En minä ole tätä ihastumista etsinyt, enkä halunnut, se vain kehittyi ajan kanssa. Toivon, ettei niin olisi käynyt, mutta kun nyt kuitenkin kävi, niin koen ikävää siitä.
    Miksi ihmeessä siis haluaisin etsiä sellaista oikeassakaan elämässä ja hankkia lisää ikävää. Itsekseen on paljon parempi olla.

    -AP-

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tapasin netin harrastusporukassa vuosi sitten miehen, joka hyvin pian alkoi ilmaista kiinnostustaan minuun. Siitä syntyi jonkinlainen molemminpuolinen netti-ihastus, sillä mies oli juuri sellainen, joka saa minut lämpiämään: hauska, erittäin älykäs, avarakatseinen ja muut huomioon ottava.

Olemme olleet harrastuksen tiimoilta yhteydessä useita kertoja päivässä, niin porukassa, kuin yksityisviesteilläkin ja molemmat ovat ilmaisseet ihastustaan toista kohtaan, hän hieman minua avoimemmin.

Mies asuu toisessa maassa, eikä juttu voisi kehittyä tällaista netti-flirttiä pidemmälle, emme ole edes koskaan tavanneet, mutta... kun nyt viimeisen kuukauden-parin aikana huomaan meidän etääntyneen enemmänkin harrastuskavereiksi, etenkin viimeisten kahden viikon aikana. Se sattuu niin paljon, etten olisi uskonut sydämen voivan särkyä niin palasiksi yhden typerän netti-ihastuksen vuoksi.

Olemme edelleen päivittäin jossain tekemisissä ja sain häneltä viimeksi tänään viestiä. Viestin perässä oli aurinkohymiö, entisten sydänten sijaan. Se sai minut itkemään. Aikuisen ihmisen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu