Julkinen salaisuus - Elämme kädestä suuhun!

Yksi alan julkisia salaisuuksia on yllättävän monen pienen taloyhtiön kamppailu käsittämättömin pienin kassavaroin. Eletään kirjaimellisesti kädestä suuhun. Jos kahdelta osakkaalta jää kuukauden vastikkeet maksamatta, isännöitsijä joutuu jo soittamaan paikalliseen energiayhtiöön, että saadaanko kaukolämpölaskun maksamiseen pari viikkoa lisää maksuaikaa?

Harva ihminen tulee ajatelleeksi, että taloyhtiön tilillä saattaa saldo pyöriä muutamassa satasessa. Se on aika vähän rahaa. Tämä on tyypillinen ongelma pienissä rivitaloyhtiöissä, joissa maksajia on vaan liian vähän. Sieltä on hankala repiä tuntuvaa puskuri taloyhtiön tilille.

Myös pienet noin 10 huoneiston kerrostaloyhtiöt ovat yhtä haastavia. Tilille harvemmin kertyy isosti rahaa, jos koko vuoden vuosikorjausbudjetti on vaikkapa 2000 euroa. Se menee väkisinkin vanhan talon vikojen korjaamiseen vuoden varrella. Ei ole pelkoa, että rahaa jäisi säästöön.
3160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

2000 euroa on todella pieni summa nykypäivänä. Huoltofirma saattaa laskuttaa 1000€ pelkästä rappukäytävän ja yhteisten tilojen tyhjentämisestä tavarasta, vaikka tavaraa ja työtä olisi hyvin vähän. Siinä se tili sitten tyhjenee. Moraalin voi kyseenalaistaa, mutta kyllä taloyhtiöitä kusetetaan. Osakkaat eivät tajua, kun eiväthän he näistä tiedäkään.

Äänestä
  • Kaikki maksaa paljon. Kaukolämpö maksaa, sähkön hinta on korkealla, vakuutusmaksut nousevat joka vuosi. Aika paljon haasteita pienten taloyhtiöiden arjen pyörityksessä. Osakkaat tavallisia ihmisiä, joista osa työttömiä, osa tekee pätkätöitä.

    Vastikkeita ei voi nostaa, mutta kulut nousevat joka vuosi. Lainarahallako aletaan pyörittää normaalia arkea? Otetaanko pankista lainaa, että saadaan maksettua sähkö ja kaukolämpö?

    Helsingin isot taloyhtiöt eivät ehkä tajua, mikä on arki jossain Suomen pikku paikkakunnalla ja 1970-luvun 10 asunnon rivitaloyhtiön arjessa. Korjausvelkaa on ja paljon. Pian häämöttää putkiremontti. Ei taida saada pankista lainaa sitä varten. Tilataanko puskutraktori lanaamaan koko taloyhtiö maan tasalle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki maksaa paljon. Kaukolämpö maksaa, sähkön hinta on korkealla, vakuutusmaksut nousevat joka vuosi. Aika paljon haasteita pienten taloyhtiöiden arjen pyörityksessä. Osakkaat tavallisia ihmisiä, joista osa työttömiä, osa tekee pätkätöitä.

    Vastikkeita ei voi nostaa, mutta kulut nousevat joka vuosi. Lainarahallako aletaan pyörittää normaalia arkea? Otetaanko pankista lainaa, että saadaan maksettua sähkö ja kaukolämpö?

    Helsingin isot taloyhtiöt eivät ehkä tajua, mikä on arki jossain Suomen pikku paikkakunnalla ja 1970-luvun 10 asunnon rivitaloyhtiön arjessa. Korjausvelkaa on ja paljon. Pian häämöttää putkiremontti. Ei taida saada pankista lainaa sitä varten. Tilataanko puskutraktori lanaamaan koko taloyhtiö maan tasalle?

    Ja purku maksaa aivan jumalattoman paljon. Kyllä pitäisi osakkaiden olla aikanaan aktiivisia omaisuutensa hoidon suhteen.

    Syy siinäkin kun luullaan ettei muka voi vastikkeita nostaa. Kyllä voi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yksi alan julkisia salaisuuksia on yllättävän monen pienen taloyhtiön kamppailu käsittämättömin pienin kassavaroin. Eletään kirjaimellisesti kädestä suuhun. Jos kahdelta osakkaalta jää kuukauden vastikkeet maksamatta, isännöitsijä joutuu jo soittamaan paikalliseen energiayhtiöön, että saadaanko kaukolämpölaskun maksamiseen pari viikkoa lisää maksuaikaa?

Harva ihminen tulee ajatelleeksi, että taloyhtiön tilillä saattaa saldo pyöriä muutamassa satasessa. Se on aika vähän rahaa. Tämä on tyypillinen ongelma pienissä rivitaloyhtiöissä, joissa maksajia on vaan liian vähän. Sieltä on hankala repiä tuntuvaa puskuri taloyhtiön tilille.

Myös pienet noin 10 huoneiston kerrostaloyhtiöt ovat yhtä haastavia. Tilille harvemmin kertyy isosti rahaa, jos koko vuoden vuosikorjausbudjetti on vaikkapa 2000 euroa. Se menee väkisinkin vanhan talon vikojen korjaamiseen vuoden varrella. Ei ole pelkoa, että rahaa jäisi säästöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu