Kukaan muu joutunut vaihtamaan kaupunkia joukkovainon takia?

Olen itse joutunut, peräti kahdesti. Kerran olin muutenkin muuttamassa opiskelujen perässä ONNEKSI, joten vihulaiset jäivät taakse tai niin minä luulin.

Uudessa kaupungissa oli eri porukkaa, jotka olivat kavereita joidenkin hirveiden tyyppien kanssa, joita olin joutunut sietämään vuosia sitten opiskelija-asuntolassa (joista puolestaan ainakin yksi on ollut erään kaveripiiriini kuuluneen toisen mimmin työkaverina! En tiedä mitä hän on minusta sanonut!).

Alkoi junailtu mustasukkaisuus-draama-kuvio, jossa minua alettiin syyttää kaikesta mahdollisesta, mukaan lukien mustasukkaisen naisen kiusaamisesta. Sanoin asiasta hänen miesystävälleen, joka on pyytänyt anteeksi lukuisia kertoja ja yrittänyt puhua järkeä naisystävälleen. Pelkään, että miesystävä ei silti ymmärrä tilanteen täyttä skaalaa. Nainen ja hänen ystävänsä tulivat häiriköimään ovelle, juoruilivat vuorotellen minusta naapurille, uskottelivat samoille naapureille (JA ihmisille, jotka olivat sattumoisin sekä minun että sen naisen kaveripiirissä) että olen seonnut huumeidenkäytöstä (oikeasti olin vain ottanut kipulääkkeitä muutaman kerran), listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Tilannetta pahensi eräs mimmi, joka teeskenteli ystävää, kun uskouduin kohtaamastani joukkokiusaamisesta. Hän oli kerran luonani onkinut facebook-tunnukset ja minun tililläni minun nimissäni solvannut tätä mustasukkaista naista ja hänen kavereitaan sekä näitä asuntolassa kohtaamiani hirviöitä (joista siis osa oli tämän naisen kavereita!). Kun p---amyrsky oli asetettu, hän loggautui ulos ja sain tietää itse junaillusta draamasta vasta noin viikko myöhemmin, kun kaveripiiristä yhä harvempi halusi enää olla minun kanssani tekemisissä. Minulta kesti aikaa tajuta kuka oikeasti oli tämän takana.

Aina välillä myöhään kotiin kävellessä en voinut olla huomaamatta silmäkulmasta, että minua seuraili tuon tuosta hämärän oloisia tyyppejä. Osa heistä oli jopa epäilyttävän samannäköisiä (!!!) joidenkin sekonaisen kaverien kanssa, jotka olin nähnyt aikaa sitten kyseisissä kotibileissä, joista mustasukkaisuusdraama oli lähtenyt.

Välillä huomaan kuinka jossain lähellä joku auto hidastaa ja jää päivystämään, kun olen kävellyt ohi.

Koen vaikeaksi uskoa, että kaikki johtuisi vaan siitä, että yhden miesystävä tuli kerran puhumaan sivuun pari minuuttia ja kysyi vain jostain kouluasioista. Tämän takana on jotain pahempaa. Olen päätynyt lopputulokseen, että koko jutun ovat junailleet monet kyseisen mustasukkaisen sekopään kaverit, jotka haluavat pikkumaista kostoa minua vastaan koska olen antanut heidän kuulla kunniansa. En tiedä kuka heistä on varsinainen takapiru ja ketkä ovat menneet mukaan vain rahasta tai huvikseen, mutta monenmoita sairasta peliä ihmiset voivatkin harrastaa.
181346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Taas tätä samaa tuubaa onko noin tylsää ettet muuta keksi

Äänestä
  • satanistit tuota tekee valtion joukkovaino-virastojen johtamina eli vapaamuurarien jne?

    Äänestä

Harmillista, että sinulla tällä hetkellä noin kehnoja ihmissuhteita. Ootko ajatellut vaihtaa kuvioita aloittamalla jonkun uuden harrastuksen, jossa tutustuisit täysin uusiin kavereihin? Koripallo, harrastajateatteri, työväenopiston kurssi tms. Vaikuttaa, että olemisesi on tällä hetkellä aika ahdasta ja sitten pyörittelet mielessäsi näitä vainooja ja he sillä tavalla saavat valtaa sinuun..
Joskus tekee hyvää uudistaa arkeaan, jos jaksaa. Sometauko on myös monilla vähentänyt kuormitusta.
Kokeilehan.

Äänestä
  • Kyseisen neidin "vaino" alkoi työväenopiston kursseilta. Jankannut vuosia eri kaupunkien palstoilla miten sieltä ja usealta eri paikkakunnalta ovat tyypit "jengistalkkaus"-salaliitossa häntä vastaan.

    Äänestä

Ettei oma draamanlietsoilusi olisi vain räjähtänyt naamalle ja nyt vika on kaikissa muissa eikä sinussa kun muut eivät menneet siihen vipuun??? VOI ELÄMÄ anna mun kaikki kestää!

Äänestä

Ne ovat kommunisteja!

Äänestä
  • Pahempaa! Ne ovat KRISTITTYJÄ KOMMUNISTEJA!

    Äänestä

Voi olla että joudun vaihtamaan kaupunkia.😓 Olen vainonnut joukoittain ihmisiä eikä loppua näy. Olen suorastaan kyltymätön vainoaja, olen käynyt lähes kaikki läpi, nyt vainoan jo naapurin pulu parvea. Pelkään myös hiemat henkeni puolesta kun en saa rauhassa vainota. Naapurin raggari hivautti jo kerran turpaan, vaikka en ollut kerennyt vainoamaan kuin vasta kaksi viikkoa. Häntä en kyllä enään vainoa, olkoon sitten rauhassa koska on niin agressiivinen. Taidan hypätä neuvostoliittoon missä on otollisemmat vainous perinteet. Pitäkää tunkkinne senkin tyhmä kaupunki!!!

Äänestä
  • Hei, nyt löysin sinusta kumppanin. Olen jo muutaman viikon vainonnut ihan urakalla puluparvea, joka tuppaa pihaan pikkulintujen syöttöpaikalle. Helevetin sitkeitä ovat, eivät meinaa millään luovuttaa. Niinpä, vainoaminen jatkuu ja yritän keksiä kovempia keinoja, kun kattilankansien yhteen paukuttaminen. Motonetistä muovikuula-ase seuraavaksi. Putookohan pulu sillä?

    Äänestä

Tämän ketjun viestien perusteella, ja jo monta vuotta sitten muista syistä, hävettää olla jämsäläinen. Helppo uskoa nuo auton hidastelut ja suoranainen kiusaaminen.

Aloittajalle sydämellinen ohje: kannattaa muuttaa pois, olet ansainnut ympärillesi fiksumpia ihmisiä kuin näitä paikallisia keskustelupalstalla räksyttäjiä.

Äänestä
  • Tai sitten aloittaja on harhainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai sitten aloittaja on harhainen.

    Kallistun tälle kantille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai sitten aloittaja on harhainen.

    Onko otettu huomioon mahdollinen houmerseksuaalisuus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko otettu huomioon mahdollinen houmerseksuaalisuus?

    Sun dieetti koostuu kaljasta, kokiksesta, alkoholista ja sipseistä. Selvästi. On sisältö sen mukaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sun dieetti koostuu kaljasta, kokiksesta, alkoholista ja sipseistä. Selvästi. On sisältö sen mukaista.

    Ja sinä rapamaha puret munkkia

    Äänestä

Jämsässä on aina ollut kummaa erottelua mutta nyt on taas kummaa löysyttelyä että sillai !!

Äänestä
  • Ja munkin purijoita

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ja munkin purijoita

    Uuh!💕💕 Kukaan muu ei osaa purra munkkejani yhtä hyvin kuin tämä munkinhokija, kun ei vaan menis muittenkin naisten tietoon! Maiskis ja namskis kaniseni!🐇🐇

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen itse joutunut, peräti kahdesti. Kerran olin muutenkin muuttamassa opiskelujen perässä ONNEKSI, joten vihulaiset jäivät taakse tai niin minä luulin.

Uudessa kaupungissa oli eri porukkaa, jotka olivat kavereita joidenkin hirveiden tyyppien kanssa, joita olin joutunut sietämään vuosia sitten opiskelija-asuntolassa (joista puolestaan ainakin yksi on ollut erään kaveripiiriini kuuluneen toisen mimmin työkaverina! En tiedä mitä hän on minusta sanonut!).

Alkoi junailtu mustasukkaisuus-draama-kuvio, jossa minua alettiin syyttää kaikesta mahdollisesta, mukaan lukien mustasukkaisen naisen kiusaamisesta. Sanoin asiasta hänen miesystävälleen, joka on pyytänyt anteeksi lukuisia kertoja ja yrittänyt puhua järkeä naisystävälleen. Pelkään, että miesystävä ei silti ymmärrä tilanteen täyttä skaalaa. Nainen ja hänen ystävänsä tulivat häiriköimään ovelle, juoruilivat vuorotellen minusta naapurille, uskottelivat samoille naapureille (JA ihmisille, jotka olivat sattumoisin sekä minun että sen naisen kaveripiirissä) että olen seonnut huumeidenkäytöstä (oikeasti olin vain ottanut kipulääkkeitä muutaman kerran), listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Tilannetta pahensi eräs mimmi, joka teeskenteli ystävää, kun uskouduin kohtaamastani joukkokiusaamisesta. Hän oli kerran luonani onkinut facebook-tunnukset ja minun tililläni minun nimissäni solvannut tätä mustasukkaista naista ja hänen kavereitaan sekä näitä asuntolassa kohtaamiani hirviöitä (joista siis osa oli tämän naisen kavereita!). Kun p---amyrsky oli asetettu, hän loggautui ulos ja sain tietää itse junaillusta draamasta vasta noin viikko myöhemmin, kun kaveripiiristä yhä harvempi halusi enää olla minun kanssani tekemisissä. Minulta kesti aikaa tajuta kuka oikeasti oli tämän takana.

Aina välillä myöhään kotiin kävellessä en voinut olla huomaamatta silmäkulmasta, että minua seuraili tuon tuosta hämärän oloisia tyyppejä. Osa heistä oli jopa epäilyttävän samannäköisiä (!!!) joidenkin sekonaisen kaverien kanssa, jotka olin nähnyt aikaa sitten kyseisissä kotibileissä, joista mustasukkaisuusdraama oli lähtenyt.

Välillä huomaan kuinka jossain lähellä joku auto hidastaa ja jää päivystämään, kun olen kävellyt ohi.

Koen vaikeaksi uskoa, että kaikki johtuisi vaan siitä, että yhden miesystävä tuli kerran puhumaan sivuun pari minuuttia ja kysyi vain jostain kouluasioista. Tämän takana on jotain pahempaa. Olen päätynyt lopputulokseen, että koko jutun ovat junailleet monet kyseisen mustasukkaisen sekopään kaverit, jotka haluavat pikkumaista kostoa minua vastaan koska olen antanut heidän kuulla kunniansa. En tiedä kuka heistä on varsinainen takapiru ja ketkä ovat menneet mukaan vain rahasta tai huvikseen, mutta monenmoita sairasta peliä ihmiset voivatkin harrastaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu