aluevaltuuston vaalit: saatiin jopa yksi paikka.

Aluevaalinkin tulos on selvä.

Antille ja hänen vaaliliitolleen annetut äänet koituivat meille hyödyksi. Kaikki muut mjulaisille ehdokkaille annetut äänet olivat tukemassa muiden paikkakuntien ehdokkaita. Poikkeuksena ovat vaaliliitot, jotka eiv'ät saaneet ainuttakaan paikkaa.

Oli onni että Antti lähti mukaan vaaliin. Muuten olisi luultavasti jääty ilman aluevaltuutettua. Antin varavaltuutettukin on Mikkelistä.

Kuulutaan aluevaltuustoedustuksen osalta alueen kuntien kääpiösarjaan - toisin kuin asukasmäärä edellyttäisi .

Lohduttavaa on kuitenkin, että aika moni mjulainen ehdokas sai vähintään 99 ääntä. Se on erinomainen saavutus. Ei kannata välittää toisten pilkkalauluista.

Näin mennään. Kansanvalta on puhunut. On joka tapauksessa saatu sitä, mitä on ansaittu. Tyydytään tähän.
3186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

OLisi pitänyt perustaavaaliliitto nimeltä Mäntyharjulaiset, johon olisivat tulleet kaikki mäntyharjulaiset ehdokkaat´puoluekannasta riippumatta. Kaikki äänet olisivat tukeneet mäntyharjulaisia.

Äänestä

Lopeta se lotikka spämmäys

Äänestä

Ajatelkaahan kuinka kiitollisia meille ollaan muissa kunnissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aluevaalinkin tulos on selvä.

Antille ja hänen vaaliliitolleen annetut äänet koituivat meille hyödyksi. Kaikki muut mjulaisille ehdokkaille annetut äänet olivat tukemassa muiden paikkakuntien ehdokkaita. Poikkeuksena ovat vaaliliitot, jotka eiv'ät saaneet ainuttakaan paikkaa.

Oli onni että Antti lähti mukaan vaaliin. Muuten olisi luultavasti jääty ilman aluevaltuutettua. Antin varavaltuutettukin on Mikkelistä.

Kuulutaan aluevaltuustoedustuksen osalta alueen kuntien kääpiösarjaan - toisin kuin asukasmäärä edellyttäisi .

Lohduttavaa on kuitenkin, että aika moni mjulainen ehdokas sai vähintään 99 ääntä. Se on erinomainen saavutus. Ei kannata välittää toisten pilkkalauluista.

Näin mennään. Kansanvalta on puhunut. On joka tapauksessa saatu sitä, mitä on ansaittu. Tyydytään tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu