Mielenosoitukset Puolassa jatkuvat

https://yle.fi/uutiset/3-12177965

Mielenosoituksia Puolassa aborttikiellon vuoksi kuolleen naisen puolesta. Toinen nainen odottaa nyt samanlaista verenmyrkytystä koska sikiö on kuollut kohtuun ja mätänee eikä sitä saa abortoida.
3247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Mitään tarkkaa lukua puolalaisten tekemien laittomien aborttien määrästä ei ole olemassa, mutta määrän on arvioitu olevan noin 200 000 vuodessa, Gaweda sanoo STT:lle korostaen, että kyseessä on arvio.

Hän kuitenkin uskoo, että laittomien aborttien maanalainen liike on suuri ja todennäköisesti suurempi kuin kukaan tajuaa.

Euroopassa on useita järjestöjä, jotka auttavat nykyisin puolalaisia naisia hankkimaan abortin. Yksi näistä on vuonna 2019 perustettu Abortion without borders -organisaatio. Euronewsin mukaan organisaatio auttoi 17 000:ta puolalaisnaista hankkimaan abortin joko kotona lääkkeellisesti tai klinikoilla ulkomailla ensimmäisen kuuden kuukauden aikana siitä, kun tuomioistuin teki päätöksensä lokakuussa."

-uusimaa-

Äänestä
  • Ihanaa että puolalaisia autetaan. ❤️

    Äänestä

  • Kalmainen kuoleman koneisto jyllää siis salassa "maan alla".. tai sitten se on lähinnä taas jonkun pro-abortionistin toivemutuarvio.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-12177965

Mielenosoituksia Puolassa aborttikiellon vuoksi kuolleen naisen puolesta. Toinen nainen odottaa nyt samanlaista verenmyrkytystä koska sikiö on kuollut kohtuun ja mätänee eikä sitä saa abortoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu