Maakuntavaaleissa ei kannata äänestää kepua tai demareita. Ääni menee hukkaan, tai se voi kääntyä sinua itseäsi vastaan.
Älkää äänestäkö kepua tai demareita
Anonyymi
30126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mitään hallituspuoluetta ei kannata äänestää eikä myöskään kokoomusta. He kaikki ovat näyttäneet olevansa mitättömiä ajamaan suomalaisten asioita.
Kepua ei tosiaankaan kannata äänestää. Yksikin yrittää väkisin tuoda tänne jo hylätyn potilastuetojärjestelmän. Kssp johtaja sai sen vuoksi lähteä, epäselvyyksiä. Ei auta, että taas on takana ibm, vaan juurikin siksi, kun tunnetaan heidän kaupanteko/ matkailuyhdistelmät. Minä äänestän kommunisteja.
Vasemmisto on aina hyvä valinta. Jos sinulla menee hyvin, sen toimet tukevat ja helpottavat omaa elämää (vaikkapa pidennetyn koulupolun kautta, ilmaisten oppimateriaalien yms.) ja jos kaikki menee päin honkia, vasemmisto on aina varmistamassa pärjäämisen. Kun muut puolueet vain puhuvat omiensa puolesta eli suhmuroivat itselleen ja muilta pois, vasemmisto on reilu työläisten, eläkeläisten, lapsiperheiden, opiskelijoiden ja vähäosaisten valinta.
Vasen on Oikea.
Vasemmisto on aina huono valinta.
Ei unelmissa tosiaan, vaan aina käytännössä.
Ääni oikeistopuolueille on kuin omaa jalkaansa sahaisi.
Vasemmiston äänestäminen voi olla melkien sama kuin omaan päähänsä ampuminen. Vuonna 1918 vasemmisto yritti tehdä Suomesta sosialistisen neuvostotasavallan. Stalinista olisi tullut johtajamme. Onneksi Suomen oikeisto onnistui torjumaan vasemmiston kapinahankkeet.
Jopas sinä muistelet historiaa, siitä pojot, mutta ei nykyinen Vasemmistoliitto ole vuoden 1918 tapahtumien kanssa missään tekemisissä. Eihän ole enää edes Neuvostoliittoa.
Nykyinen vasemmisto ajaa sellaisten ihmisten asioita, joilla ei ole paksu kukkaro, hyviä veliverkostoja huiputtaa, ei voimaa eikä valtaa pitää puoliaan massimiehiä vastaan. Olet sitten opintopolullasi, työelämässä, työtön, eläkeläinen, terve tai sairas, et jää koskaan yksin tarpomaan, et edes ongelmien tullen. Vanhana saat asua turvatusti ilman pelkoa että sinut myydään huutokaupalla alehintaan kuin ennen vanhaan huutolaistorilla.
Nykyisen vasemmistoliiton kannattajista huomattava osa on vanhan SKP/SKDL:n kannattajia. He eivät olleet olemassa vuonna 1918, mutta he ovat jatkaneet viime vuosiin asti kommunistien ja vasemmistodemarien sosialisointilinjalla. Älä äänestä Vasemmistoliittoa tai SDP:tä.
Höpö höpö.
Seuraavalla hallituskaudella punnitaan vasemmiston kyvyt.
Seuraavalla hallituskaudella vasurit eivät ole maan hallituksessa, eikä siellä ole viherpiipertäjiäkään.
Siellä on oikeat yrittäjyyttä nostavat puolueet. Sieltä tulee verorahoja ikäänkuin eteläsuomesta meille.
Turhaa pelätä , EN ÄÄNESTÄ KETÄÄN , SE KÄÄNTYY OMAKSI PARHAAKSI !
Älkää ainakaan kokoomusta äänestäkö ettei vanhusten hoitoa vedetä enää tästä alas päin!
Kun ei äänestä ollenkaan ei tule pettymyksiä
Kokoomuksen avulla vanhusten hoito voitaisiin kenties saada kuntoon. SDP ja keskusta eivät ole siihen kyenneet.Krista Kiurukin (SDP) lupasi eduskuntavaalien edellä hoitaa asian hetkessä, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Mina aani peru ja Putin.
En ymmärrä vasemmistoa , hekö eivät pidä paremmin toimeen tulevista ? Miksi he sitten muka taistelevat vähempiosaisten puolesta että hekin vaurastuisivat ?
Sittenhän jos niin kävisi , että köyhemmätkin rikastuisivat , ei heillä enää olisi vasemmiston kanssa mitään tekemistä ! Jos niinkuin ymmärrätte mitä tarkoitan ?
Kysymys on tasa-arvosta yhteiskunnassa. Jos annat äänesi vaikkapa kokoomukselle, voit olla varma siitä että et tule saamaan sitten pieneläkeläisenä palvelutalossa mitään muuta kuin kylmää kyytiä. Jos vammaudut, joudut huutolaisena muiden armoille ja sinuun ei ainakaan oikeistoporvarit sijoita euron latia.
Jos olet rikas, osta hyvä ihminen ne tarvitsemasi palvelut yksityissektorilta. Jo nyt. Ei kukaan estä sitä, markkinalähtöiset yritukset toivovat todella eurot sinulta omaan pussiinsa. Sitten voivat sijoittaa ne veroparatiisiin itselleen kultamuniksi.
Jotkut kiilusilmäiset demarit ja kepulaiset haukkuvat täällä kokoomusta. Onneksi Suomen kansa luottaa kokoomukseen. Kokoomus on nykyisin Suomen selvästi suurin puolue. Kokoomuslaisia on melkein yhtä paljon kuin Demareita ja vasemmistoliittolaisia yhteensä.
Ihan samoja "kiilusilmiä" JOKA PUOLUE, kun valtaan pääsee, ei ole susista lammasten vartijaksi.
En tuhlaa ääntäni demareille enkä kepulle ei mene vihreilekään ääntä.
Vihreitä äänestän ehdottomasti
Minä en äänestä kettään enkä mittään . Ilmastokin tykkää hyvää kun en ajele
edestakaisin kilometrikaupalla numeroita väsäämään.
On se kumma kun melkein joka talossa on netti , mutta äänestyksiä ei voi millään suorittaa sitä kautta ! Sinnehän ne on kohta kaikki muutkin asiat siirretty.
Näissä vaaleissa tuntuu oikein hyvältä olla sosialidemokraatti. Ja siksi toiseksi, punamulta se on tämän maan hyvinvoinnin luonut, SDP ja KESK tämänkin uudistuksen vie maaliin.
Punamulta-propagandisti puhuu paskaa. Demarit ja kepulaiset ovat jarruttaneet maan kehittymistä
Vihreitä vaan ja niin meillä on jälleen uusi Nokia eikä rahan tuloa voi estää
YLEn vaaligallup on vastaus juuri sinulle. Persuilta on mennyt uskottavuus, kansa on puhunut, persmäki on jyrkkä.
Persuille ääni
Muistakaa köyhät, että kokoomuksen kannattajat äänestävät aina ja ovat puolueuskollisia. Siinä sakissa on jyrkimmät oikeistolaiset arvot, ja koska ääniä annetaan jokaiseen vaaliin, siksi puolueen kannatus on suurta. Minä-minä-mulle-tyyppejä ja voitot kotiin ja/tai veroparatiiseihin. Vähävaraisen ei kannata koskaan äänestää yhtään porvaripuoluetta yhtään mihinkään.
Ei siellä äänestyskopissa saa pisteitä rikkaiden hännystelystä. Vaikka kuinka keskituloinen luulee olevansa ns. parempaa väkeä, vain lopullinen tulos ratkaisee sen, saatko sote-palveluja jatkossa.