Suomettuminen saa tänään aivan uuden positiivisen merkityksen - ajat muuttuvat, kansa pysyy ja viisastuu oppien historian virheistä, jotka syntyivät päättäjien aivonystyröissä ---
[Yle-otsikko: "Matti Mörttisen kolumni: Somettuminen on uusi suomettuminen" ~ https://yle.fi/uutiset/3-12267545 - ]
Ehkä hämmentävä otsikointi, mutta jos ajattelemme luovasti, kansaa mukaillen ymmärrämme tuon ylpeyden - se nimittäin näkyy vahvana suomettuneisuutena olla liittymättä lännen sotakoneeseen Natoon - täällä idän ja lännen vedenjakajalla - Suomessa.
Suomettuminen luotiin käännnöksestä Saksasta - 'finlandisierung' - tuo oli tarkoitettu halventavaksi termiksi siitä älykkyydestä, jolla luovimme Jatkosodan 1941-44 dilemman ohdakkeista hyviin kaupallisiin suhteisiin tuohon vieressämme olevaan maailmallisesti toiseen ydinasesuurvaltaan - Neuvostoliittoon ja nykyiseen Venäjään.
Olimme arkitodellisuudessa itsenäinen valtio, kunhan oivalsimme että viereiden, naapurien näkemyksiäkin tuli kuunnella - olihan meillä ja heillä kokemus mitä merkitsi, kun Suomi laski "puun ja kuoren välistä" Saksan kolmannen valtakunnan Suomeen 1941, jopa sille luovuttaen sotilaallisesti koko Pohjois-Suomen -
.. tätä eivät venäläiset unohda, ja oli aikanaan tehtävä ratkaisut - voittajan elkein - luunapilla Tornista, ettei enää toiste Suomen alueelta hyökätä itään - kuten nyt ollaan ajattelemattomasti ja epäviisaasti lyhytnäköisyyden siivittämänä jo valmistelevia toimia tehden - Nato-Isäntämaa pöytäkirjalla!
Entä suomettunut Suomen kansa, joka on ylpeä viisaudessaan ja tiedossaan, että "ne ovat eri miehet jotka rumiita tekee ja ne, jotka niitä pesee"
- pesimme suurien virheiden myötä Jatkosodan ruumiita koko kansan kera - lottia unohtamatta, joiden työpanos tässä kalliin hinnan maksamisessa oli ensiarvoisen arvokasta.
Olemme niin suomenttuneita, ettei meitä käännä edes supersuosittu presidentti Sauli Niinistökään, eikä edes Ruotsi, joka tosin sekään ei halua Natoon - ovathan turvallisesti meidän selkämme takana, sillä norjalaiset tuskin Ruotsiin hyökkäävät.
Voisimmeko opetella ajattelemaan toisin - suomettuminen on tänään yllätten kansallinen hyve, joka tuo meille jatkuvan rauhan!
Elämme historiamme toiseksi pisintä rauhanaikaa, se pisin oli Venäjän tsaarien Autonomian aika, joka kesti pidempään kuin meidän koko "itsenäisyystaival" - mehän luovutimme itsenäisyytemme äkijuonikkaan kansanäänestyksen päätteeksi EU-Brysselille. Entä suomettuminen, jonka aloitti viisaasti jo muinoinen G. M. Sprengtporten ajamalla Suomea irti Ruotsin herruudesta jo 1700-luvun loppupuolella.
--
Olisiko siis aika herätä, oivaltaa ja huomata maailman menon muuttuneen, mutta suomettuneisuuden syntyneen kuin feeniks-lintu omalla nykytodellisuudellaan, joka onkin kansakuntamme hyve ja takuu rauhassa elämisestä tuon toisen ydinasesuurvallan vieressä, joka varmasti puolustaa omia alueitaan henkeen ja vereen - tämän muistaa erityisen hyvin EU-Euroopan veturi - Saksa, joka uhrasi omia voimia Neuvostoliiton aroille - miljoonin ja miljoonin ihmishengin. Viisasta -ko?
--
Tänään media on suorastaan hurjistunut omassa natotuksessaan ja Venäjän uhan luonnissaan -
[ ~ https://keskustelu.suomi24.fi/t/17260124/natotusta-kiihdytetaan! - ]
.. näinkö yksinkertaisina tämä "laatumedia" pitää lukijoitaan, jotka ovat yli 20 vuotta sanoneet täyden ein Natolle, ja liki aina yli 50 prosentin voimalla. Tätä kutsutaan kansalliseksi viisaudeksi, jolloin kansakuntamme ilmaisee hyvin väkevästi pääjillemme: "Puhukaa te, me pidämme hevosta"! -näin kansa, joka lopulta aina "ne ruumiit pesee".
Emme halua olla Nato/US' n taistelualustana itään
Omalla venäläishuumorillaan Venäjän presidentti Vladimir Putin totesikin jossain, että "ne amerikkalaiset mielellään sodituttavat Suomen sen viimeiseen mieheen".
Olisiko hyvät "päättäjät" herättävä aikaan, jolloin kansalaisten suoravaikute kasvaa ja suomalaisten kansalaismedia eli "some" tekee vahvasti tuloaan, oppien virheistään ja syntyen lopulta reaalimaailman suureksi vaikuttajaksi. Onkin varmaa, että kansanäänestykset lisääntyvät - tälle eivät poliitikot enää mahda mitään.
Viimeisin suuri päättäjävirhe vei meidän Suomi-neidolta "oikean käden" 1944 - emmehän halua menettää seuraavaksi "päätä" - tosin suomalaishirtehiseen huumoriin voisimme vedota, ettei tällöin "tyhmästä päästä koko ruumis kärsi", ellei sitten ruumis halvaannu ?
--
Kyllä kansa tietää! -edesmennyt Veikko Vennamo
...
52545

Vastaukset 106
Vanhimmat
Suksi Kremlin asiamies Uralin taa….
Olipa komea kommentti!
Mutta kun kansalaistemme enemmistö vastustaa. Luitko avauksen?
Ymmärrän nämä tuskastuneet kommentoijat, mutta sille en mahda mitän, että tämäkin aihe sen juurisyiden osalta on suomalaisen enemmistön hyväksymä - siis Natoon liittymisen osalta.
Tosiasia on myös se, että media laukoo nyt kovia torpeedoja löylyttääkseen Natolle vastahakoista lukijakuntaa - onhan Suomessa kuitenkin sananvapaus, ja media sitä täysin hyödyntää - ohi todellisen laatu-uutisoinnin - paljolti.
Harvinaisen sekopäinen.
Kansa ei tuollaisia asioita päätä. Sitä varten meillä on kansan parlamentaarinen edustuslaitos ja jos tiukka paikka tulee, niin eduskunta hallitus presidentti päättävät asiasta!
Käsittämätön tyyppi tuo kremliini Luoma. Aivan selvästi kannattaa Venäjän avointa fasismia ja imperialismia!
Aika helppo zuumata kirjoituksen perusteella Ilkka Luoman älykkyyttä.
En kuitenkaan kerro sitä, koska kommentti voitaisiin poistaa.
Ei vastusta vaan kannattaa varsinkin jos pressa suosittelee
Oletpa tyhmä: avauksesi aihe on suomettuminen, mitä et avauksesi perusteella ymmärrä ollenkaan.
Itätrollin avaus on naurettava ja täysin arvoton.
Sisällyksetön öyhö.
Pieni perustelu framille!
Älykäs sinuun nähden :-)
Et siis lukenut avausta, mutta kommentoit - mitä se kertoo Sinusta?
Suomettuminen on saanut aivan uuden merkityksen vahvan natovastaisuutemme vouksi!
Niin vastustamme.
Asutko siellä?
Saatko hoitoa?
35 prosenttia suomalaisista kannattaisi Nato-jäsenyyden hakemista, jos presidentti Niinistö pitäisi sitä Suomen turvallisuudelle järkevänä -otsikko Aamulehdestä
~ https://www.aamulehti.fi/uutiset/35-prosenttia-suomalaisista-kannattaisi-nato-jasenyyden-hakemista-jos-presidentti-niinisto-pitaisi-sita-suomen-turvallisuudelle-jarkevana-201129974 -
Ote linkin alta:” … Puolet kansalaisista ei lämpene sotilasliitto Natolle siinäkään tapauksessa, että se presidentin mielestä olisi Suomen edun ja turvallisuuden mukaista.
Kun suomalaisten Nato-kannatusta on aiemmin kysytty, se on ollut noin 20 prosentin luokkaa. Presidentin myönteinen Nato-kanta siis lisää kansalaisten Nato-kannatusta.
–Tutkimus todistaa olettaman, että poliittisen johdon mielipiteellä on merkitystä kansalaisten turvallisuuspoliittisiin ratkaisuihin. Presidentillä on vaikutus kansan Nato-kantaan, mutta ei ratkaisevaa vaikutusta, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen tulkitsee tulosta … ” -AL … ”
Sinäkin olet sieltä lähtöisin.
Oletko ajatellut diagnoosia itsestäsi?
Kansakuntamme ei liity Natoon, vaikka pressa niin sanoisi.
Tässä keskustellaankin uus-suomettumisesta, eli viisaudesta tunnustaa tosiasiat ja näin olla liittymättä Natoon.
Tuota kutsutaan West Media Trolling Manipulation -ilmiöksi. Ellei jo propagandaa.
Kannattaisko sinun jo itsesi vuoksi hakeutua hoitoon. Apua saa, kun pyytää. Näin ystävän päivänä, oletko yksinäinen?
Miten Luoma voi tietää selviä valtiosalaisuuksia, eikä vain tässä avauksessa.
Tuliko perustelua? En löytänyt
Mistä sinä taas vetäisit Naton puheen aiheeksi? Eihän tuossa linkkaamassasi artikkelissa mainittu sanallakaan siitä?
Näytät muutenkin olevan paniikissa, kun näin tätä nato vastaista venäjä propagandaa suollat näin paljon. :D
Mutta koska et osaa oikein kirjoittaa tai selittää asiaasi, ei kukaan näistä ole kiinnostunut. Jos osaisit edes kirjoittaa jäsenneltyä ja selvää tekstiä, joku näistä voisi kiinnostua.
Päättelisin, että tämä kansalaistemme vahva vastustus Natoon liittymisestä on tuota nykypäivän kansan edun mukaista positiivista suomettumista. Olisiko näin?
Vielä, kurkkasin tuota 24-linkkiä, siellä oli yli 1000 lukuavausta.
On sulla ollut ilkka sormi kipeenä kun sitä olet availlut.
No kai siellä suomalaisetkin ovat käyneet naureskelemassa.
Aika moni lukee tai ainakin avaa ...
On kansallinen etu, että tuo suomettumisen onkin lopulta hyvin positiivinen ilmiö kansasta joka tietää ja tahtoo.
Saahan sitä omaa ääliömäistä väitettäkin hehkuttaa.
Aika outoa sen on, mutta väliäkös sillä.
Natoon liittymättömyys onkin niitä ainoita yhteisiä hiiliä, joihin kansa puhaltaa.
Siellä Venäjällä.
US haluaa sotilasstrategisista syistä Suomen kuuluvan amerikkalaisten etupiiriin*.
Näin oli myös 1941, kun Saksan kolmas valtakunta marssi Wehrmachtin ja Waffen-SS' n voimalla Suomeen ja juuri Lappiin - siirryimme Saksan etupiiriin. Tuolloin 1941 Adolf Hitlerin johtamaa Saksaa kiinnosti Petsamon nikkeli ja Murmansk, nyt Kuolan niemimaan Venäjän strategisten ydinsukellusveneiden tukikohdat kiinnostavat Natoa ja amerikkalaisia.
Niin, olemmeko nyt astumassa samaan vanhaan virheeseen, mikä aikanaan maksoi meille paljon, hyvin paljon?
Muistammeko kuinka 1944 kävi? Menetimme oikean käden, onko nyt vuorossa koko pää. Nyt paasikimäistä viisautta peliin ymmärtämään tosiasioita. Vanhan sanonnan mukaan ajattelemattomasta päästä kärsii koko ruumis!
.
Yle-otsikointi: "Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken antoi ymmärtää Suomen haluavan Naton jäseneksi"
Semmioista valehtelet.
HS-toimittaja Laura Halminen:
"Venäjän neuvottelut Etyjin kanssa eivät johtaneet juuri mihinkään – ”Sotarummun pauhu on kova”, sanoo Yhdysvaltojen Etyj-lähettiläs" -näin Hesarissa otsikoituna.
Hesari on ollut pitkään pääpublikaani natottajana.
Sulla väärät lääkkeet?
ilmankos lekurit niin paljon määräävät mieliala lääkkeitä ehkä sillä saadaa naton kannalle kansa
Ei ihan kaikki muumit laaksossa kun kirjoittaa: "Enemmistösuomalaiset ovat ylpeästi suomettuneita!"
"somettumisen" kyllä ymmärrän
... kun se kytketään suomalaisten määrätietoiseen Natoon liittymisen vastustukseen - sitä voidaan oikeasti kutsua suomettumiseksi, siis tavaksi tehdä itselle Elämän mittainen rauha. Meneeköhän jakeluun ...
Onko Luoma ollut Moskovassa koulutuksessa, kun piti useamman päivän tauon?
en vaan kävin pieremällä.
Se(kin) menisi hukkaan. Sillä kun sanat ovat vaillinaisuutta
Juokse Venäjälle !
täytyy ostaa kissalle murkinaa
Olikin aika löytää suomettumiselle se oikea selite ja käsite, jonka kansakuntamme hyväksyy, ja tässä se nyt on.
Noinko asia teille venäläisille selitetään?
Tuore ja raikas kansan mieleinen seloste suomettumista, käännetään se ylpeästi eduksemme.
Venäjän kansan ja Paavo Väyrysen mieleinen historiamme synkimmästä ajasta
Kuules Ilkka ...
Mistä sinä päättelet, että suomalaisten enemmistön mielipide Natosta on aina ja loputtomasti sama kuin sinulla? Oletatko kenties, että Venäjän melskaaminen ei vaikuta siihen mitenkään? Että se pysyy aina ja ikuisesti samana?
Eikö sinua muuten ikinä HÄVETÄ tuottaa tänne tuollaisia tekstejä? Oletko tullut ajatelleeksi sitä, että se saattaa vaikuttaa varsin epäisänmaalliselta? Mitä päässäsi liikkuu, kun käytännössä asetat Venäjän edun tärkeämmäksi kuin Suomen edun?
Ei sillä ole kykyä päätellä yhtään mitään.
Silti odottaisi, että hän vastaisi edes joskus.
Ei suomettuneita vaan Uus-suomettuneita...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17135860/suomi-leirinsa-valinnut-usa--samalla-suomesta-tehdaan-eteentyonnetty-rintama-usan-puolustamiseksi
t. haans
Itätrollit jo tappelevat keskenään. 🤣🤣🤣
USA ei tarvitse puolustajia. Yksin laittoi Japaninkin sivistyksen tielle.
Lue historiaa.
Naton "ovi" ei ole vain auki...
Naton "ovi" ei ole vain auki. Se on jo ulosmitattu.
Nato tarvitsee kaikkia luusereita. Nato on kuolemassa ja kaikki jäseneksi haluavat otetaan avosylin tuota konkurssipesää tukemaan.
Meille maailman parhaiten Suomettuneille Suomalaisille se ei kelpaa kulkutieksi.
Sorry Nato Tiltu. saatte mennä sinne ilman Suomea!
Näinkö Slobovorskissa luullaan..? 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Millä tavalla NATO on kuolemassa?
Juuri näin, oman etummen puolesta. Jo Kekkonenkin tajusi,miten pitää toimia, vaika oli kokoomuskaudella 30-luvulla vielä lahtareiden riveissä
Kekkonen oli maanpetturi.
”Viimeisin suuri päättäjävirhe vei meidän Suomi-neidolta "oikean käden" 1944”
Niin Suomi luotti tuolloin vielä Pohjoismaiseen yhteistyöhön yms. Uskottiin, että Suomi voi puolustaa maata yksin tehden yhteistyötä Ruotsin yms kanssa. Pieleen meni ja pahasti. Joko nyt opittaisiin vanhoista virheistä ja liitytään Läntiseen puolustusyhteisöön eli Natoon. Tämän jälkeen ei tarvitse pelätä joutumista Venäjän uhittelun kohteeksi.
Ainakin Luoman linja poikkeaa jyrkästi Suomen valitsemasta politiikasta.
Etenkin mitä tulee Kiinan, ja Venäjän toimintaan.
Värilasit silmillä, Luoman muutkin mielipiteet edustavat pienen marginaalin näkemyksiä.
Siksi onkin helppo moittia meidän riippumatonta mediaa, kun se ei toitota Luoman maailmankatsomusta.
""Ainakin Luoman linja poikkeaa jyrkästi Suomen valitsemasta politiikasta.
Etenkin mitä tulee Kiinan, ja Venäjän toimintaan.""
Se voi olla kaukaa viisasta, sillä Impperialistin Ulos-savustus on alkanut maailmalla !
Ilun tekstit noudattavat kansakuntamme enemmistöä, ja juuri puolueettomuudessa ja NATOn vastustuksesta.
Luoman kirjoittelussa on suuri perusvirhe. Suomen menetykset 1939-1944 johtuivat siitä ettei silloin ollut mitään Naton kaltaista puolustusliittoa johon olisimme voineet liittyä.
Luoma kuitenkin rinnastaa silloisen ja nykyisen maailman kuin samanlaisiksi.
Jouduttiin valitsemaan kahdesta huonosta vähemmän huono eli Saksa tai Neuvostoliitto.
Neuvostoliitto halusi sovjetisoida Suomen joten Saksa jäi ainoaksi vaihtoehdoksi.
Saksan avulla vältettiinkin pahin vaihtoehto eli sovjetisointi . Vaikka aluemenetyksiä ei voitu välttää kun Saksa hävisi sodan.
Sovjetisoinnin Suomelle aiheuttamat tuhot olisivat olleet paljon suuremmat kuin jatkosodan aiheuttamat tuhot.
Sovjetisionti vältettiin tukeutumalla Saksaan mutta jatkosotaa ei voitu sen jälkeen välttää.
Baltian maat alistuivat vastaanpanematta sovjetisointiin ja välttivät niin sodan.
Mutta satojatuhansia baltteja vietiin Siperiaan ja satojatuhansia pakeni länteen pakkokommunismia ja tilalle tuotiin satojatuhansia venäläisiä.
Jossittelua-. Jatkosota olisi voinut jäädä sotimatta ja meille edes oikea käsi säilyä Suomi-neidossa.
Luoman tapa rinnastaa Nato nykyään ja Natsi-Saksa 1941 on todellista pölhöpopulismia.
Paremmin voisi rinnastaa Putinin Venäjän ja Natsi-Saksan.
Arkirealismia Ilkalta.
Pahimmat vastustajat, oletko unohtanut vuoden 1941 kesän?
NATO on meille paha rasti - kuten oli Saksa vuonna 1941.
PM Sanna Marin tuli ilmoituksellaan kansansa iholle - saaden suuren ymmärryksen enemmistöltämme.
Puolueet | Maaseudun Tulevaisuuden kysely: Sanna Marin on onnistunut puoluejohtajana parhaiten:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008611947.html
.
Eipä tässä muuta.
Milloin päättäjät oppivat virheet, joita tehtiin 03/1939, 08-10/1939 ja 04/1941?
Miksi USA häärii atomiaseineen Euroopassa?
Miksi USA lietsoo hyytävää sodan uhkaa Eurooppaan?
Halu pitää Saksa Usan vasallivaltiona. Siitähän tässä on kyse. Saksan taloudellinen integroituminen Kiinan Silkkitieprosessiin on Usan suurimpia painajaisia. Siksi Saksa halutaan pitää Usan laivahuorana.
Suomalaiset ovat tässä tapauksessa harvinaisen yksimielisiä!
Jeps, ei Natoon.
Suomettuneisuus sai aivan uuden positiivisen merkityksen!
Vain jokunen taistolainen saattaa muistella kaiholla noita aikoja, ja nykyisin sitä ihannoidaan äärivasemmistossa.
Ja isänmaallisten keskuudessa.
Olen tainnut saada poliittisesta väärinajattelusta bannin.
Vaikka West trolling manipulation media kaikkensa yrittää kääntää kansakuntamme päätä!
Kukaan ei kaipaa suomettumisen aikaa takaisin.
Nyt eletäänkin uus-suomettuneisuuden aikaa, tiukkana nato-vastaisuutenamme ja vaateella olla sotilaspoliittisesti puolueettomia.
Suomettumisen 70-luku on takaraivossa vieläkin
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/68aa401c-1564-4e25-82b7-dbce37871996
Ylpeäsuometus-puolue ei ole mikään uusi.
Onko Ano uusi IKL?
Suomettuneisuus näissä nykyoloissa on ylpeyttä sotilaallisesta puolueettomuudestamme.
Sinua ei Suomen kansan hyvinvointi ja tulevaisuus aidosti kiinnosta, koska olet joko venäläinen, venäjämielinen tai muusta syystä Venäjään hurahtanut. "Ylpeästi suomettumista" ei ole missään muualla kuin sinun omassa mielessäsi.
Kansakuntamme enemmistössä, kyllä, olet oikeassa.
Media käy harvinaisen kovaa lietsontaan sodasta Euroopassa - USAn marionettina.
Suomettuminen on hyvä. Suomettuminen on oikein.
Varsinkin nyt kansan väkevänä natovastaisuutena.
Kyllä saatana taas saa hävetä,
Kun suomettuminen mainittiin.
Rauhanjärjestöt järjestävät tänään mielenosoituksen. Mistähän saisi Venäjän lippuja, mieluummin hyvin palavasta materiaalista.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken on varoittanut, että Ukrainaan voidaan hyökätä ennen kuin olympialaiset päättyvät. Blinkenin mukaan hyökkäys voi alkaa minä hetkenä hyvänsä.
-Ilta-Sanomat
Kysymyshän on reaalipolitiikasta. Meillä on kokemusta siitä mitä Eljas Erkon (1939) ja Suur-Suomen unelmalla (1941)yritettiin. Tuloksena katastrofi Suomelle. Strategia Suomella pitää ehdottomasti olla sodan välttäminen. Osa kiilusilmistä ei sitä vieläkään tajua.
Suurin osa suomalaisista on ylpeästi suomenmielisiä, ei venäläisten manipuloimia takapuolennuolijoita.
Siitä tuli mieleen, että aloittaja voi lopettaa suomalaisia alentavan kirjoittamisen keskustelupalstoilla.