Veikko-peura hämmentää hesan vihreitä!

Hyvät ja huonot uutiset omaa viisastelijoiden imagon. Nyt sielläkin on vallalla peura-boomi. John Deer on ristitty John Deariksi, lieneekö sekin sukupuolimuunneltu kuin Veikko-peurakin, jolta puuttuu pensseli. Näin suvaitsevuuden huumassa antakaamme Veikon tuntea ja olla suuntautunut sillee kivasti ku vaa haluu!
Hesan asiantuntijan mielestä uuden maan ainoa susi ei ole voinut yksin syödä Veikon äitiä, joten animalian ja ämnestin yhteistyöllä voisi yrittää perheen yhdistämistä Korkeasaaren turvapaikkaan.

Suvakki-tieteilijöille:

Tampereen yliopisto voisi avata teille väitöskirjan seuraavista:
Poro, valkohäntäpeura, kauris, whitetale, valkohäntäkauris, metsäkauris, metsäpeura.
10239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Koko porojupakka kertoo loputkin luonnosta erkaantuneista viherituhipeistä.

Äänestä

Jopa metsästäjäin keskusliiton julkaisu Metsästäjä-lehti on vuosikymmenet ajanut kansan päähän että kauriseläin onkin peura. Valkohäntäkauris tuotiin aikoinaan Laukon kartanon maille ja kauriita tuntemattomat ristivät tulokkaan Laukon peuraksi.

Ilmestyipä toinen kauriinsukuinen eli metsäkauris, no, sekin on vaan "peura".

Tollous periintyy, ja tiedotusvälineet ovat sitä samaa linjaa. Toivottavasti tuo "stadin-poro" hiukan raottaa harmaita villoja.

Äänestä
  • Metsästyslaissa puhutaan valkohäntäpeurasta, joten niin kauan kun se niin siellä lukee on kyse valkohäntäpeurasta, kun puhutaan lakiteknisistä asioista esim metsästyksen kohdalla.
    Sinähän voit disney tyyliin puhua vaikka bambista, joka teille Aku Ankka sivistyneille lienee se oppikirja nro 1.
    Tuollaiset tarpeettomat nimien muuttamiset vihreiden mieliksi on tyhjänpäiväistä hommailua. Onhan näitä ihme nimiehdotuksia kuultu milloin tervapääskystä, maamyyrästä ja maaoravastakin. Kun muuta ei enää elämästä löydy, niin muutetaan sitten eläinlajien nimiä. Justjoo.
    Jos sinä käytät metsäkauriista nimeä "peura" se olkoon oma häpeäsi. Näin ei puhuta metsästyslaeissakaan saati kansan keskuudessa. Kukaan muu kuin te vihreät niin tuskin nimeää. Kertoo sen, että sinulle kalasääsken "eli sääksen" ja hyttysen erottaminenkin lienee keskenään suuri haaste kun nimi antaa toisen kuvan?
    Joten on aivan turha sysätä helsinkiläisten tyhmyyttä ja lajintuntemus heikkoutta metsästäjiin, joka ei tuohon poroon edes millään liity.
    Ainakin se selkisi, että te ette erota poroa, metsäpeuraa, metsäkaurista ja VALKOHÄNTÄPEURAAkaan toisistaan.
    Ja vielä enemmän olette sekaisin, jos tyhmälle nimikään ei kerro mitään.
    Voi luoja sitä dialogia, jos sinun kanssasi pitäisi keskustella kirjanpainajasta ja papintappajasta. Huohh! Järkeä kun tunnetusti te ette osaa käyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Metsästyslaissa puhutaan valkohäntäpeurasta, joten niin kauan kun se niin siellä lukee on kyse valkohäntäpeurasta, kun puhutaan lakiteknisistä asioista esim metsästyksen kohdalla.
    Sinähän voit disney tyyliin puhua vaikka bambista, joka teille Aku Ankka sivistyneille lienee se oppikirja nro 1.
    Tuollaiset tarpeettomat nimien muuttamiset vihreiden mieliksi on tyhjänpäiväistä hommailua. Onhan näitä ihme nimiehdotuksia kuultu milloin tervapääskystä, maamyyrästä ja maaoravastakin. Kun muuta ei enää elämästä löydy, niin muutetaan sitten eläinlajien nimiä. Justjoo.
    Jos sinä käytät metsäkauriista nimeä "peura" se olkoon oma häpeäsi. Näin ei puhuta metsästyslaeissakaan saati kansan keskuudessa. Kukaan muu kuin te vihreät niin tuskin nimeää. Kertoo sen, että sinulle kalasääsken "eli sääksen" ja hyttysen erottaminenkin lienee keskenään suuri haaste kun nimi antaa toisen kuvan?
    Joten on aivan turha sysätä helsinkiläisten tyhmyyttä ja lajintuntemus heikkoutta metsästäjiin, joka ei tuohon poroon edes millään liity.
    Ainakin se selkisi, että te ette erota poroa, metsäpeuraa, metsäkaurista ja VALKOHÄNTÄPEURAAkaan toisistaan.
    Ja vielä enemmän olette sekaisin, jos tyhmälle nimikään ei kerro mitään.
    Voi luoja sitä dialogia, jos sinun kanssasi pitäisi keskustella kirjanpainajasta ja papintappajasta. Huohh! Järkeä kun tunnetusti te ette osaa käyttää.

    Tämä jeremiaadi ei poista sitä tosiasiaa, että metsästyslaissa mainittu valkohäntäpeura ei ole peura, vaan kauris. Perinteinen nimi on virheellinen ja aiheuttaa sekaannuksia. Siksi sen nimi pitäisi myös lakitekstiin muuttaa kauriiksi.

    Tervapääsky ei ole pääsky, maamyyrä ei ole myyrä, siksi niittenkin nimet on hyvä vaihtaa.

    "Epäilen, että järjestöömme on päässyt soluttautumaan kontiainen!"

    Vihreä ei ole myöskään vihreä, vaan luonnosta täysin erkaantunut täys idiootti, joten tuon sekopäisen puolueen nimikin olisi vaihdettava sekaannuksen estämiseksi kansan mieleen mikäli samalla logiikalla nimiä aletaan muuttamaan.

    Äänestä

Valkohäntäpeura todellakin kummittelee "virallisissa" sanastoissa ja visailuissa. Käsite automaattiase onkin sitten jo utopiaa tavalliselle tallaajalle. Käsiase käsitteenä kattaa kaikki yhden ihmisen ilman tukea käytettävät aseet sinkoa tai stingeriä myöten. Aseista puoliautomaatti-eli itselataavat mallit mielletään niin"ikään automaattiaseina.
Tollous periytyy.

Äänestä

Puhuttakoon metsästyslaissa sitten vaikka piipunkopasta, mutta peura ei kuulu siltikään kauriseläimiin kuten valkohäntäkauris tekee. Amerikassa nämä asiat on aina mielletty oikein. Metsästyslainlainlaatija voisi paneutua nimikkeisiin samalla paatumuksella kuin aselain laatija, mutta kun käsiteistöjen sotkeminen ei aiheuta hengenvaaraa kuten asetermien kanssa sekoilu voi aiheuttaa lupakäytännössä niin tyhmyys jatkuu.

Äänestä

Joo, töissä papparainen kehui saaneensa riistakameraan peuran, jota sitte oikein sakilla ihmettelivät. Kaivoin netistä peuran kuvan niin inttäminen alkoi. Sitkeässä on tyhmyys vanhalla erämiehelläkin. Peura on Kainuun eläin ja bambi etelän vetelien maskotti.

Äänestä

Korkeasaaren tiedottaja-nainen on tehnyt stadin porolle sukupuolitestin. Pissin tullen
matalampi kurkkaus paljasti että kusi valui keskeltä eläintä, olipa jopa ollut kirkasta väriltänsä! Valistus levitettiin heti pohjolan puna-vihreän kaupungin kautta koko kansalle Ilta-Sanomiin tiedolle pantavaksi. Ja katso: poro olikin ihka oikea peura, ei mikään kauris-eläin!

Äänestä

Ensi syksynä lähdemmä pohjoiseen ampumaan kaikki valkohäntäpeurat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hyvät ja huonot uutiset omaa viisastelijoiden imagon. Nyt sielläkin on vallalla peura-boomi. John Deer on ristitty John Deariksi, lieneekö sekin sukupuolimuunneltu kuin Veikko-peurakin, jolta puuttuu pensseli. Näin suvaitsevuuden huumassa antakaamme Veikon tuntea ja olla suuntautunut sillee kivasti ku vaa haluu!
Hesan asiantuntijan mielestä uuden maan ainoa susi ei ole voinut yksin syödä Veikon äitiä, joten animalian ja ämnestin yhteistyöllä voisi yrittää perheen yhdistämistä Korkeasaaren turvapaikkaan.

Suvakki-tieteilijöille:

Tampereen yliopisto voisi avata teille väitöskirjan seuraavista:
Poro, valkohäntäpeura, kauris, whitetale, valkohäntäkauris, metsäkauris, metsäpeura.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu