Jos haluan näyttelijäksi?

Aloittaisin ensi vuonna yläkoulun, mutta tiedän jo haluavani näyttelijäksi tv-ohjelmaan/ohjelmiin. Ei mitään hajua, mihin pitäis mennä opiskelemaan ysin jälkeen, mitä ylipäätään pitäis osata, vaikuttaako kouluarvosanat tai näyttelijän harratukset. Kyllä tässä haluaisi oppia vielä kaikkea hupaa ihan omaksi iloksi kuten äännellä lehmää (osaan jo vuohen😅), mutta vaikuttaako sellaisetkaan oudot osaamisalueet uraan? Olen myös ihan hyvä piirtämään ja tykkään kirjoittaa omien biisien sanoja. Jos perustan yhtyeen, nimeksi tuleekin sitten Lusifer's Cows. Mutta mihin pitäisi ysin jälkeen ja vaikuttaako alakoulun arvosanat?
5313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen myös miettinyt vähän kuviksenopettajan uraa, jos ei näyttely onnkstu... 😏🐮🐐

Äänestä

Alakoulun arvosanat eivät vaikuta mihinkään. Paitsi että kertovat ne tietysti tällä hetkellä oppimisestasi.
Yläkoulun jälkeen lukioon. Lukioon pääsyyn vaikuttaa yläkoulun päättötodistus.
Lukion jälkeisiin näyttelijän opintoihin pääsyyn vaikuttaa eniten henkilökohtaiset ominaisuutesi eli koulutettavuus näyttelijäksi. Hakijoita on paljon, hyväksyttyjä vähän.

Äänestä

Hae taidelukioihin, joissa on ilmaisutaitoa, näyttelyä ja teatteria luvattu, mutta ei haittaa, jos et pääse ja käyt jonkun muun lukion (ota silloin sellainen, missä on äidinkielen kurssitarjotin täynnä erikoisuuksia ja esim. paljon kieliä). Muuta lukioajaksi seudulle, missä on tarpeeksi teatteriharrastusta, jota myös esitetään ihmisille. Koeta päästä mukaan esiintyjäksi tai lavakoristeeksi kaikkiin lastenteattereihin, kesäteattereihin. Laulukuoroon ei kannata käyttää aikaa, mutta, jos ehdit, mene tanssiharrastuksiin, jotka eivät opettele tanssia liian monta tuntia viikossa ja liian isosta maksusta, mutta sellaisiin, jotka koettavat esittää sitä myös valmiina teoksena.

Lukion jälkeen hae jo töitä teattereista ympäri maata ja yleisradiosta/tv:stä. Mutta ensimmäisenä hae näihin kahteen korkeakouluun. Tai mene kansanopistoihin, jos saat sinne opintotuen. Kansanopisto ei tarjoa yleensä monen vuoden juttuja, ja sen jälkeen voit hakea uudestaan yliopistoon.

https://www.studentum.fi/koulutukset/tampereen-yliopisto/teatterityo-1009923
https://www.studentum.fi/koulutukset/taideyliopisto/teatterikorkeakoulu/nayttelijantaide-1010247

Liity liittoon heti kun pääset:
https://www.nayttelijaliitto.fi/nayttelijaliitto/liity-nayttelijaliiton-jaseneksi/jasenkriteerit/

(sivulla on myös otanta ulkomailla olevista korkekouluista, joissa voi olla enemmän tilaa)

Lue jotain muista näyytelijöistä, kuten
https://kokeile.tyomarkkinatori.fi/haastattelut/Näyttelijä

Äänestä

Hae sitten ysillä johonki ns. taidelukioon. Esim. Tampereella on TYK, joka on teatterilukio. En tiiä siitä kauheesti, kun oon ite Samkessa viestintälinjalla, mut ilmeisesti ne tykkää pitää hauskaa, bilettää ja olla taiteellisia.
Jos taas kuvis kiinnostaa, niin Tamlussa on kuvataide ja design linja.
Tai sit jos kaikki kiinnostaa niin voi hakee meille:) Niinku munki kavereista yks tuli tänne, kun haluaa ohjaajaks, pari koska vaikutti kiinnostavalta, osa haki koska ne on pro kuvaan. Ja mä hain, koska rakastan kirjoittamista ja valokuvausta, oon saanut paljon kehuja mun piirtotaidoista, enkä tiiä mitä haluun tehdä isona...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aloittaisin ensi vuonna yläkoulun, mutta tiedän jo haluavani näyttelijäksi tv-ohjelmaan/ohjelmiin. Ei mitään hajua, mihin pitäis mennä opiskelemaan ysin jälkeen, mitä ylipäätään pitäis osata, vaikuttaako kouluarvosanat tai näyttelijän harratukset. Kyllä tässä haluaisi oppia vielä kaikkea hupaa ihan omaksi iloksi kuten äännellä lehmää (osaan jo vuohen😅), mutta vaikuttaako sellaisetkaan oudot osaamisalueet uraan? Olen myös ihan hyvä piirtämään ja tykkään kirjoittaa omien biisien sanoja. Jos perustan yhtyeen, nimeksi tuleekin sitten Lusifer's Cows. Mutta mihin pitäisi ysin jälkeen ja vaikuttaako alakoulun arvosanat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu