Keitele Group ja UPM pian kansainvälisessä boikotissa

Savossa on sekä Keitele Groupin, että Myöskin UPM:n toimintaa. Seuraavassa tekstissä on todisteet siitä, että myöskin Savossa toimii ihmisoikeuksia rikkovia yrityksiä: "Kyseessä on siis laillisen lakon murtamisyritys rikkurityövoiman avulla. UPM:n tarkoitus on, että mahdollisimman moni työntekijä ei osallistuisi lakkoon, vaan houkutus lihottaa omaa tilipussiaan nyt heti olisi suurempi kuin myöhemmin konkretisoituvien parempien työehtojen saaminen kaikille.

Lakkoilua suojaa sekä perustuslaki että ihmisoikeussopimukset. Tilannetta, jossa työnantaja turvautuu taloudellisiin kannustimiin, jotta työntekijät luopuisivat tärkeistä ammattiyhdistysoikeuksistaan, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt Euroopan ihmisoikeussopimuksen kokoontumis- ja yhdistymisvapautta koskevan artiklan rikkomisena.

Ihmisoikeustuomioistuimen tapauksessa (Wilson ym. 2.7.2002) palkka oli pienempi henkilöillä, jotka eivät olleet suostuneet siihen, että ammattiliitto ei enää neuvottelisi palkankorotuksista ja muista työsuhteen ehdoista. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että liitolla ja sen jäsenillä täytyi olla jokin mahdollisuus saada työnantaja kuuntelemaan.

Tuomioistuimen mielestä vapaaehtoisen kollektiivisen sopimusjärjestelmän ydin on siinä, että ammattiliitolla on mahdollisuus ryhtyä lakkoon tai muihin toimenpiteisiin. Lakon tarkoitus on saada työnantajan edustaja käymään ammattiliiton kanssa sopimusneuvotteluja niistä kysymyksistä, joita liitto pitää tärkeinä jäsentensä etujen kannalta. "

Olennaista on, että työntekijöillä on mahdollisuus pyytää liittoa tekemään tai sallia sen tehdä työnantajalle esityksiä tai ryhtyä toimenpiteisiin työntekijöiden etujen ajamiseksi. Elleivät työntekijät voi tätä tehdä, heidän vapautensa kuulua ammattiliittoon etujensa turvaamiseksi on näennäistä. Valtion tehtävänä on varmistaa, että liiton jäseniä ei estetä tai rajoiteta käyttämästä liittoaan heidän edustajanaan, kun pyritään päättämään heidän suhteistaan työnantajiinsa.

Edellä käsitelty tapaus oli Britanniasta. Vastaavan tyylisiä tapauksia löytyy myös Suomesta. Viimeisin on Keitele Oy:n tapaus, jossa yritys maksoi lakon ajalta pienempää tuotantopalkkiota lakkoon osallistuneille työntekijöille. Käräjäoikeus totesi menettelyn olevan syrjivää ja määräsi yrityksen maksamaan 22 työntekijälleen täyden tuotantopalkkion ja yhdenvertaisuuslain mukaisen hyvityksen.

Kyse on syrjinnästä eli siitä, että työntekijä asetetaan eri asemaan ammattiyhdistystoiminnan vuoksi.
Keitele Oy:n tapauksessa kyse oli edun menettämisestä kuten myös korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 2010:93, joka sekin koski tuotantopalkkion maksamista lakossa olleille työntekijöille. Sillä, houkutteleeko työnantaja toimimaan haluamallaan tavalla vai rankaiseeko hän vääränä pitämästään toiminnasta, ei voi olla merkitystä. Kyse on syrjinnästä eli siitä, että työntekijä asetetaan eri asemaan ammattiyhdistystoiminnan vuoksi. Ammattiyhdistyksen toimeenpanema lakko on sekä Wilson-tapauksen että korkeimman oikeuden oikeuskäytännön mukaan (KKO 2010:93) osa yhdistymis- ja kokoontumisvapautta.
222430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Keiteleen omavaltainen tehtailija on pian vakavan paikan edessä. Tieto kiertää maailmalla nykyään nopeasti ja tehokkaasti.

Äänestä

Kinkkinen juttu. Kun Suomeen rakennettiin hyvinvointia 60-luvun lopulta alkaen, jolloin vienti alkoi vetää kunnolla, oli rahaa jota jakaa. Nyt 50 vuotta myöhemmin, jolloin hyvinvointia rahoitetaan velkaa ottamalla, ei kuitenkaan voida luopua siitä mihin oli totuttu. Oli siis totuttu esim. siihen että Suomessa ei ole pakko tehdä työtä, ja yhteiskunnan yhteisillä rahoilla on pakko pitää hengissä myös ne jotka eivät halua tehdä työtä. Keiteleellä ei selvästikään ole hyvin palkattuja työpaikkoja, joten työnantajat toimivat huonon tilanteen antamalla edulla, soveltaen puolilaittomia ja käräjillä selvitettäviä keinoja. Ota tai jätä.
Se, että sahatavaran hinta on noussut maailmanmarkkinoilla viime- ja toissa vuonna, ei tietenkään ole näkynyt sahatyöläisten palkoissa. Eikä tule näkymään.
Keitele Group joutuu selvittämään, aikooko noudattaa läpinäkyvää työehtojen tekstiä. Joka tapauksessa työntekijät kärsivät eniten.

Äänestä

Jos pelkät työsopparitkin pistetään salassapidettäviksi niin pitäs alkaa hälytyskellojen soida pään sisällä. Jos nimi löytyy paperista niin olet hyväksynyt sopimuksen ehdot ja olet KUSESSA.

Äänestä

Keiteleen patu joutui taipumaan ja toteamaan,että sanelu ja mielivaltainen kohtelu eivät ole tätä päivää. Jopa Japanin uutisvälineet noteerasivat asian. Lehtitietojen mukaan neuvottelut alkavat ja ainakin saarto loppuu. Keitele kääntää tietysti asian niin päin,että saarron oli pakko loppua.
9 euron tuntipalkkalaiset ja liittoon kuulumattomat nulkit voisivat nyt hattu kourassa kiittää niitä,jotka heidän puoliaan pitävät.

Äänestä
  • Jos ei tule tulosta niin torstaina 13 päivä alkaa uusi lakko keitelettä vastaan.

    Äänestä

  • Heh, "kahdeksan euron tuntipalkka" ja yhdeksän euron nulkit.

    Äänestä

Keitele on suomen Saksa

Äänestä
  • Ja saha on Puolan A…….

    Äänestä

Keitele group on huono työnantaja. Ei pidä huolta työntekijöistä eikä jaksavuudesta työpaikalla.

Äänestä

Nuo tuollaiset ihmisoikeustuomioistuimet ym eivät oikeasti tarkoita mitään, ei taida Suomen Laki noita tuntea. Keitele Group Oy:n pääluottamusmiehellä on sellainen vääristynyt käsitys että ollakseen töissä yhtiössä henkilön pitää kuulua Teollisuusliittoon, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Äänestä
  • https://en.wikipedia.org/wiki/Closed_shop

    Lukekaa tuo Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen artikla 11. Jos ymmärrätte.
    Toisin sanoen, oikeus olla liittymättä ammattiliittoon.

    Taidatte lukea noita lausuntoja kuin piru Raamattua.

    Äänestä

keitele on paska

Äänestä

Höpö-höpö juttuja. Ei ole kukaan vielä missään mediassa ottanut kantaa minkälaista painostus- ja pelottelutaktiikkaa Teollisuusliiton kellokaat käyttivät viime talvena Keitele Groupin Keiteleen tehtaalla. Kellokkaiden masinoima kamppanja, alettiin levittelemään juoruja liittoon kuulumattomasti ja oletettavasti kuulumattomista työntekijöistä ja heidän sukulaisistaan. Lestadiolainen tuntuu olevan Teollisuusliiton jäsenelle punainen vaate, vaikka sitten keksitty jäsenyys.

Äänestä

Oliko tämä "uutinen" Kansan uutisissa? Siellä Putinia ja Stalinia fanittavien uutisten seassa? Aikamoista tuubaa.

Äänestä

Toverit rauhoittukaa, ottakaa pilsneriä. Ei taida teidän yninänne paljoa auttaa.

Äänestä

Loimaan kassaan kuuluva on kuin myymälävaras. Syö sinunkin pöydästäsi. Vaan hyvin ne tuntuvat kelpaavan kaiki edut kuten lomarahat noille siipeilijöille.

Äänestä
  • Loimaan kassa ei tue SDP:n ja Vasemmistoliiton eduskuntavaalikampanjaa, eikä tarvitse Loimaan kassaan maksaessa osallistua Teollisuusliiton hämäriin uhkauksiin.

    Äänestä

Heh, onpa siinä jollakin kaunoja. Kumma käsitys Teollisuusliitolla tuosta palkanmaksusta. Tekemättömästä työstäkin ilmeisesti pitäisi palkkaa maksaa. Ei oikein sovi oikeuskäsitykseen.

Äänestä
  • Moskova tai teollisuusliitto, ihan sama. Vasemmistoliitto ulisee uussuomettumisesta, SDP lupaa 3000 euron minipalkkaa. Hallitus vaihtoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Moskova tai teollisuusliitto, ihan sama. Vasemmistoliitto ulisee uussuomettumisesta, SDP lupaa 3000 euron minipalkkaa. Hallitus vaihtoon.

    Riku Aalto jo uhoaa. Kahdeksan ja puoli prosenttia sekä 3000 euron kertamaksu. Laittaisivat kerralla tuplana. Ei inflaatiota ole olemassa ja jos olisikin niin ei meinaa mitään.

    Äänestä

Teollisuusliitto käy vaalikamppanjaa SDP:n puolesta ja jäsentensä rahoilla. Ei varmaan kysytä tähän haluja kun jäsenmaksun maksaa.
Mitähän ihmisoikeutta tuo rikkoo, jäsenmaksu ilman edustusta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Savossa on sekä Keitele Groupin, että Myöskin UPM:n toimintaa. Seuraavassa tekstissä on todisteet siitä, että myöskin Savossa toimii ihmisoikeuksia rikkovia yrityksiä: "Kyseessä on siis laillisen lakon murtamisyritys rikkurityövoiman avulla. UPM:n tarkoitus on, että mahdollisimman moni työntekijä ei osallistuisi lakkoon, vaan houkutus lihottaa omaa tilipussiaan nyt heti olisi suurempi kuin myöhemmin konkretisoituvien parempien työehtojen saaminen kaikille.

Lakkoilua suojaa sekä perustuslaki että ihmisoikeussopimukset. Tilannetta, jossa työnantaja turvautuu taloudellisiin kannustimiin, jotta työntekijät luopuisivat tärkeistä ammattiyhdistysoikeuksistaan, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt Euroopan ihmisoikeussopimuksen kokoontumis- ja yhdistymisvapautta koskevan artiklan rikkomisena.

Ihmisoikeustuomioistuimen tapauksessa (Wilson ym. 2.7.2002) palkka oli pienempi henkilöillä, jotka eivät olleet suostuneet siihen, että ammattiliitto ei enää neuvottelisi palkankorotuksista ja muista työsuhteen ehdoista. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että liitolla ja sen jäsenillä täytyi olla jokin mahdollisuus saada työnantaja kuuntelemaan.

Tuomioistuimen mielestä vapaaehtoisen kollektiivisen sopimusjärjestelmän ydin on siinä, että ammattiliitolla on mahdollisuus ryhtyä lakkoon tai muihin toimenpiteisiin. Lakon tarkoitus on saada työnantajan edustaja käymään ammattiliiton kanssa sopimusneuvotteluja niistä kysymyksistä, joita liitto pitää tärkeinä jäsentensä etujen kannalta. "

Olennaista on, että työntekijöillä on mahdollisuus pyytää liittoa tekemään tai sallia sen tehdä työnantajalle esityksiä tai ryhtyä toimenpiteisiin työntekijöiden etujen ajamiseksi. Elleivät työntekijät voi tätä tehdä, heidän vapautensa kuulua ammattiliittoon etujensa turvaamiseksi on näennäistä. Valtion tehtävänä on varmistaa, että liiton jäseniä ei estetä tai rajoiteta käyttämästä liittoaan heidän edustajanaan, kun pyritään päättämään heidän suhteistaan työnantajiinsa.

Edellä käsitelty tapaus oli Britanniasta. Vastaavan tyylisiä tapauksia löytyy myös Suomesta. Viimeisin on Keitele Oy:n tapaus, jossa yritys maksoi lakon ajalta pienempää tuotantopalkkiota lakkoon osallistuneille työntekijöille. Käräjäoikeus totesi menettelyn olevan syrjivää ja määräsi yrityksen maksamaan 22 työntekijälleen täyden tuotantopalkkion ja yhdenvertaisuuslain mukaisen hyvityksen.

Kyse on syrjinnästä eli siitä, että työntekijä asetetaan eri asemaan ammattiyhdistystoiminnan vuoksi.
Keitele Oy:n tapauksessa kyse oli edun menettämisestä kuten myös korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 2010:93, joka sekin koski tuotantopalkkion maksamista lakossa olleille työntekijöille. Sillä, houkutteleeko työnantaja toimimaan haluamallaan tavalla vai rankaiseeko hän vääränä pitämästään toiminnasta, ei voi olla merkitystä. Kyse on syrjinnästä eli siitä, että työntekijä asetetaan eri asemaan ammattiyhdistystoiminnan vuoksi. Ammattiyhdistyksen toimeenpanema lakko on sekä Wilson-tapauksen että korkeimman oikeuden oikeuskäytännön mukaan (KKO 2010:93) osa yhdistymis- ja kokoontumisvapautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu