Kuusi vuotta sitten olin lähempänä Jumalaa

Ja hemgellisesti kypsempi ja ehjempi, kuin mitä nyt olen. Olin paremmassa kunnossa myös henkisesti ja fyysisesti. En käyttänyt yhtään alkoholia, enkä syönyt enää mitään klo 18 jälkeen illalla. Tunsin kuuluvani tähän maailmankaikkeuteen ja sain paljon merkkejä ympäristöstäni.
Nyt olen kaukana noista ajoista. Päästäkseni takaisin samaan tilaan, missä olin 6 vuotta sitten, minun pitäisi irtosanoa nykyiset työsuhteeni ja päättää parisuhteeni, myydä omaisuuteni ja lähteä pois, mutta mihin voisin mennä? Olen oikeasti onneton nykyisessä elämässäni. Olen miettinyt myös elämäni päättämistä omin konstein, mutta tiedän, että tekisin vääriin. Lyhyesti, palatakseni alkuun, sain noiden vuosien aikana paljon viestejä ja vahvistuksia siitä, että tämä maailma ei ole mitään tulevaan verrattuna. Tämä on pelkkää kärsimystä monille, valitettavasti, mutta siksi tästä todellisuudesta pitääkin päästä irti, jotta elämästä tulisi edes jotenkin siedettävää.
4185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

> ...Tämä on pelkkää kärsimystä monille, valitettavasti, mutta siksi tästä todellisuudesta pitääkin päästä irti,

Kun keskittyy itseensä liikaa, asiat muuttuvat vaikeiksi. Mutta, olisiko mahdollista alkaa tekemään muiden hyväksi asioita? Pystyisitkö tehd muiden elämästä vähemmän kärsimystä. Jon omaa elämää ei voi pelastaa, ehkä miden elämästä voi tehdä vähän parempaa?

Äänestä
  • Rikollisia kannattaa tukea niin aiheuttaa tulevaisuuteen suuria kärsimyksiä viattomille 🤣🤣🤣

    Äänestä

Silloin kannattaa päättää päivänsä ja mennä sinne jumalansa tykö, jos ei elämää kestä 🤣

Äänestä
  • On täällä tyhmää porukkaa kommentoimassa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja hemgellisesti kypsempi ja ehjempi, kuin mitä nyt olen. Olin paremmassa kunnossa myös henkisesti ja fyysisesti. En käyttänyt yhtään alkoholia, enkä syönyt enää mitään klo 18 jälkeen illalla. Tunsin kuuluvani tähän maailmankaikkeuteen ja sain paljon merkkejä ympäristöstäni.
Nyt olen kaukana noista ajoista. Päästäkseni takaisin samaan tilaan, missä olin 6 vuotta sitten, minun pitäisi irtosanoa nykyiset työsuhteeni ja päättää parisuhteeni, myydä omaisuuteni ja lähteä pois, mutta mihin voisin mennä? Olen oikeasti onneton nykyisessä elämässäni. Olen miettinyt myös elämäni päättämistä omin konstein, mutta tiedän, että tekisin vääriin. Lyhyesti, palatakseni alkuun, sain noiden vuosien aikana paljon viestejä ja vahvistuksia siitä, että tämä maailma ei ole mitään tulevaan verrattuna. Tämä on pelkkää kärsimystä monille, valitettavasti, mutta siksi tästä todellisuudesta pitääkin päästä irti, jotta elämästä tulisi edes jotenkin siedettävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu