Huonot asiat piiloon

Lapsena joutunut kokemaan häpeää ja keksinyt myöhemmin keinonsa millä siitä selviää ja se keino on valehtelu. Kulissejakaan ei oikeasti ole vaan kaikki on pelkkää puhetta. Huonoista asioista ei saa puhua ne pitää kääntää päinvastaiseksi niin silloin ihmiset eivät tuomitse sinua huonona ja epäonnistuneena. Muita ei vaan saisi koskaan päästää näkemään että asiat ovat oikeasti huonosti ja täysin hoitamatta. Joutuu elämään asioiden pinnalla ja nopeasti täytyy tarvittaessa esittää muille kuvaa täydellisestä idyllistä. Eli kiireesti näyttää kuvaa jokaisen silmien edessä ettei tarvitsisi hävetä. Mitään sellaista jota hän muille esittää, ei ole oikeasti olemassakaan mutta sen on yleensä muilla normaalia joten he uskovat että tässä on normaali ihminen jolla asiat ovat kunnossa. Hän tietää kuinka asioiden tulisi olla ja siksi osaa tarvittaessa kertoa asiat niin uskottavasti, että muut sen uskovat. Hän pystyy piilottelemaan siten todella pahoja asioita muilta ja hän saa kunnollisen ihmisen maineen vaikkei ole tehnyt mitään niitä asioita jotka sanoo tehneensä ja järjestäneensä. Hänellä on selvä tarve tulla ihailluksi ja hän valehtelee se vuoksi.
3716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lisäisin tuon kirjoituksen loppuun lauseen :
Ja hänellä on itsensä takia jatkuvasti paha olla.

Äänestä

Eikö nykyisin kaikki ihmiset ole kuin samasta muotista? Meidän kuuluu olla ulospäinsuuntautuneita, sosiaalisia, hyviä tyyppejä, joten useimmat esittävät sellaista niin somessa kuin muutoinkin. Kuitenkin tosielämässä sattuu ja tapahtuu varsinkin ikäviä asioita. Yksilön todellinen elämäntilanne on usein jotain aivan muuta, kuin mitä hänet on koulittu esittämään. Moni on rakentanut itselleen ihanneminän, jolla on täydellinen elämä ja haluaa uskoa siihen itsekin. Olen niin vanha, että muistan ajan, jolloin ihmisillä oli lupa olla enempi sellaisia kuin olivat, kaikkine epätäydellisyyksineen.

Äänestä
  • Totta. Ehkä ne pärjäävät oikeasti parhaiten jotka eivät näyttele tai piilottele asioita, ei tietenkään tarvitse asioitaan levitelläkään kaikille. Heille ongelma on asia joka pitää ratkaista eikä piilottaa. Heillä ei ole luurankoja kaapissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lapsena joutunut kokemaan häpeää ja keksinyt myöhemmin keinonsa millä siitä selviää ja se keino on valehtelu. Kulissejakaan ei oikeasti ole vaan kaikki on pelkkää puhetta. Huonoista asioista ei saa puhua ne pitää kääntää päinvastaiseksi niin silloin ihmiset eivät tuomitse sinua huonona ja epäonnistuneena. Muita ei vaan saisi koskaan päästää näkemään että asiat ovat oikeasti huonosti ja täysin hoitamatta. Joutuu elämään asioiden pinnalla ja nopeasti täytyy tarvittaessa esittää muille kuvaa täydellisestä idyllistä. Eli kiireesti näyttää kuvaa jokaisen silmien edessä ettei tarvitsisi hävetä. Mitään sellaista jota hän muille esittää, ei ole oikeasti olemassakaan mutta sen on yleensä muilla normaalia joten he uskovat että tässä on normaali ihminen jolla asiat ovat kunnossa. Hän tietää kuinka asioiden tulisi olla ja siksi osaa tarvittaessa kertoa asiat niin uskottavasti, että muut sen uskovat. Hän pystyy piilottelemaan siten todella pahoja asioita muilta ja hän saa kunnollisen ihmisen maineen vaikkei ole tehnyt mitään niitä asioita jotka sanoo tehneensä ja järjestäneensä. Hänellä on selvä tarve tulla ihailluksi ja hän valehtelee se vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu