Vanhin Kiinan ihminen on kuollut 135 vuoden iässä.
Sintsän Uigurian aluepiirissä Kiinassa
Alimihan Seiti
Paikallishallitus kertoo Seitin syntyneen 25 kesäkuuta 1886 ja eli Kumusherik kylässä Jangisharin alueella.
Vuonna 2013 Alimihan johti vanhempien kansalaisten listaa, jota laati Kiinan gerantologian järjestö.
Lapsenlapsi kertoo Alimihanin olleen elämänmyönteinen, piti laulamisesta ja lämmitellä auringossa, oli iloinen ja paljon nauroi.
ria.ru

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.