Yksi tili vielä tulee. Ihan hyvä palkka pelkällä peruskoulupohjalla, duuniin pääsin aikanaan isän suhteilla ja demarien jäsenkortilla. Vuodenvaihteessa lyödään taas perse penkkiin, välillä on hyvä näyttää työnantajalle kuka se herra lopulta on tehtaassa.
74 tonnia tullut nyt tänä vuonna tehtaalla
Anonyymi
16694
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Aikanaan hain tehtaalle mutta en päässyt. Kyselivät paperiliiton jäsenkorttia, eikä tuota ollut. No kyselin sitten että miten liittoon pääsee, mutta en päässyt kun ei ollut sukulaisia liitossa tai muita suosittelijoita. Kyllä vitutti tuo touhu.
HAH HAH. Tarinat senkun paranee, mutta tuon kyllä ymmärsin. Voisko UPM ilmoittaa missä rikkureita palkataan, ja kelpaako eläkeläiset jotka ovat ekholmintien sillalta tehtaan nähneet.
No meille muillekin on nyt tullut selville mikä on tuon alan häirikkö työantaja.
Tuosta tuli mieleen Irwin Goodmanin biisi häirikkö! 😂 Pitääkin laittaa biisi soimaan ja ottaa muutama olut. 👍
Punikkien tie alkaa päättymään. Kohta se selviää viimeisellekin sumeelle.
Mulla jo 127 tonnii
Tota luokkaa minullakin . Työaika 8-16
Mä en tee enää mitää ja mulla kans pääomatulot tuota luokkaa. Repikää pellet siitä ja hajotkaa tehtaalla! 😎
Tarkoitat että päässäsi omat tulosi ....
Peruskoulupohjalta juu, se kyllä näistä hemmoista paistaa kauas.
Eikä siinä puheet pinkasta paljon auta.
Onko sinulla jäänyt peruskoulu kesken koulukiusattu?
Pyllyt jakkaran vain, ja kohta sitä samaa laitetta saat kuurata lähihoitajan liksalla Mäkikylässä. Anna palaa Frank, perse penkkiin just sillä tavalla peruskoulupohjaisella paatoksella, tulee Tena vetävän käteen.
Jo on tullut soittoa että tuutko 1.1 jälkeen ja 30€ pv korvaus nousee… sanoin että tulossa olen. Minuun voi luottaa, olen yksilö
Pyllistät Kylmälehdolle kun se käskee. Saat huikeat 30 €. Vittu että voi maa kantaa päällään näin typeriä ihmisiä.
Se nousee 30 eurosta vielä kuin yövuoron rasittama paperimies viagralla
Teen töitä itselleni. Olen yksilö. Elän elämääni
Oikein. Jokainen omanonnensa seppä. Lampaat kulkee laumassa, minne paimen ohjaa.
Johan se sadan tonnin raja meni rikki marraskuussa. Koittakaa kestää, kohta päästään lomalle.