väite: Leninillä sukupuolitauti

saksalainen lääkäri ennen kuolemansa esitti oman versionsa siitä, miksi kommunisti johtajalla V. I. Leninillä ei ollut lapsia Krupskajan kanssa.

Syytettiin ennen vaimo Krupskajaa, joka sitten kertoi vaikeasta elämästään köyhyydessä ja kylmyydessä, joka näkyi heikkona terveytenä.

Mutta myöhemmin osattiin katsoa Leniniä, että johtajalla saattoi olla sukupuolitauti, joka oli hyvin yleinen ja leviämisen vaiheessa siihen aikaan Venäjällä.
2179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Iivana Julmalla väitteen mukaan oli ainakin sukupuolitauti, joka vaikutti tsaarin identiteettimuutokseen.

Äänestä

Tuosta on kerrottu vitsi.
Kysymys kuului, että oliko Leninillä syfilis.
Vastaus kuuluu: - En tiedä, mutta Jeltsinillä oli Burbulis, ja se se vasta paha oli!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

saksalainen lääkäri ennen kuolemansa esitti oman versionsa siitä, miksi kommunisti johtajalla V. I. Leninillä ei ollut lapsia Krupskajan kanssa.

Syytettiin ennen vaimo Krupskajaa, joka sitten kertoi vaikeasta elämästään köyhyydessä ja kylmyydessä, joka näkyi heikkona terveytenä.

Mutta myöhemmin osattiin katsoa Leniniä, että johtajalla saattoi olla sukupuolitauti, joka oli hyvin yleinen ja leviämisen vaiheessa siihen aikaan Venäjällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu