Oikeastaan vain Anne Kyllönen on saanut arvokisojen aikaan vastaavaa kuraa niskaansa. Mutta vain arvokisoissa, muuten kukaan ei seuraa Annea. Ero on se, että Anne hiihtelee miltei vanhempiensa tuella, kun Valella on Mersultakin plakkarissa väh. 50 milj euroa ja ennestään Williamsilta n. 20 milj.
Eli kaksi vihattua urheilijaa, joista toisen tili on nollilla ja toisella plussa väh. 70 milj euron verran!
Eli kaksi vihattua urheilijaa, joista toisen tili on nollilla ja toisella plussa väh. 70 milj euron verran!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen aina ollut sitämieltä, että köyhät puhuu rahasta ja persaukiset toisten rahoista.
Tämä on muuten totta.
Mistä tuollainen vihatuin gallup on repäistt, omasta päästäkö?
Kaiken maailman horinoita.
Kuka Annea vihaa? Ei mun mielestä ole haistatellut kenellekään.
Aika moni vihaa Annea, jos olet lukenut keskustelupalstoja arvokisojen jälkeen!
Hyvää on kuitenkin se, että kukaan ei ole kiinnostunut mitä Bottas tekee ensi kaudesta eteenpäin. Sijoitukset siinä luokkaa 11-16. Nolla pistettä koko ensi kaudella ja se on hänen taitoiselleen kuskille aivan kelpo suoritus!
Et voisi olla pahemmin väärässä. Vale ajelee ensi kaudella joka kilpailussa kymppisakissa.
Perustele!
Haas = surkein
Alfa
Williams
Williamsilla on kovemmat rahoittajat/sijoittajat takanaan, kun Alfalla on vain muruja. Ehkä se, jos Ferrari nousee, siitä heruu vauhtia hieman Alfallekin, jolloin voi nousta Williamsin rinnalle. Toiseksi italialaiset ei vaan osaa ja Alfa on italaialaista kuraa, vaikka tehdas onkin käkikukkuuu..
Alfalla on rahoitus kunnossa. Sponsoreita ja rahaa riittää. Huippulahjakkaita kavereita Sveitsin tehtaalla töissä (ei italialaisia), joten jälkeä syntyy. Ensi vuonna Alfalla on myös paljon nykyisiä paremmat kuskit kehissä. 0,3 sekuntia / per kierros nykyistä Dupont & Dupont kaksikkoa nopeampia ja varmempia.
Kateelliset huutelee taas. Ens vuosi tulee olee ylläri kaikille, kun autot tulee muuttuu huomattavasti. Alfa romeo panostanut koko vuoden tukevaan autoon. Voi olla suomi vihaajat ihmeissään, kun bottaksella meneekin hyvin
Kun olet huipulla niin siellä tuulee..Valen työhön kuuluu kestää tuolla tasolla jopa yliampuva kritiikki.
Sitten on toinen asia kun arki koittaa harva meistä saa palkaa omasta harrastuksesta ja suurin osa jää vuosituloissakin alle 100t€..Minkä Vale voi tuhlata vaikka Yhdellä lapin reisulla monacosta sinne yksityiskoneella pöräyttäessään..😅😅
Tämän ja rallipalstan trolli on ainakin maailman kateellisin, puolet aloituksista voi jättää avaamatta jo otsikon perusteella :D
Bottas kuuluu varmasti Suomen parhaiten ansainneisiin urheilijoihin, mutta uratuloilla ja nykyisellä omaisuudella on aika iso ero.
Esimerkiksi Kimi Räikkönen on tienannut F1-urallaan valtavia summia, ja Lauri Markkanen on noussut NBA-sopimuksensa ansiosta Suomen suurituloisimpien urheilijoiden joukkoon. Myös Teemu Selänne kuuluu tähän vertailuun.
Aiheesta löytyy kiinnostava vertailu eri suomalaisurheilijoiden ansioista ja omaisuudesta: https://suomentimes.fi/suomen-rikkain-urheilija/
Pelkkien uratulojen perusteella ei kuitenkaan voi varmasti sanoa, kuka on Suomen rikkain urheilija, koska verot, sijoitukset ja muut kulut vaikuttavat lopulliseen varallisuuteen.
Mitä mieltä muut ovat, onko Räikkönen edelleen todennäköisin ykkönen vai voiko Markkanen nousta hänen ohitseen?
Kimi ainakin on pidetty urheilija. Ei koskaan ole vittuillut kannattajilleen niin kuin Bottas. Ei pelkkä raha merkitse jos muuten on huono asenne.
F1-jullit (kuljettajat) voisivat itse maksaa lisenssimaksua per kausi jotta pääsisivät noita pörriäisiä ajamaan. Sulaa hulluutta tuosta pelleilystä on miljoonia/kymmeniä per kausi maksaa.