Jumalat/Henkimaailma vs. ihmisoikeudet ja turvallisuus

Suomessa ja muuallakin maailmassa on aloitettava hullujen Jumalien/Henkimaailman listiminen, sillä ovat jo n. 16 vuoden ajan menneet Apocalypsissään ihan liian pitkälle. Noiden Kusipäisten Aliens-olentojen listiminen onnistuu ihan keltä vaan: siviilissä heitä voi laittaa pois mm. keittiöliekillä, joka poistaa Heidät kokonaan olemassaolostaan. Loppuvat myös repimällä, mutta kuka hullu alkaa/jaksaa sell. ryhtyä, kun Heidät voi polttaa kokonaan, etteivät tule ENÄÄ KOSKAAN kiusaamaan/kokeilemaan onneaan ihmisiä kohtaan.

Älkää, jumalauta, ilmoittako millekään muulle viralliselle taholle kuin korkeintaan jollekin lääkärille, jotta saatte tarvittaessa apua sell. ammattikunnalta. Armeijaa on jo haavoitettu Noiden Kusipäisten Jumalien/Henkimaailman taholta, kun pari ihmistä on joutunut sinne ketomaan jotain asioita. Älkää, saatana, ilmoittako sinne tai muillekaan viranomaisille mitään, sillä kaikesta tiedetään jo täällä Etelä-Suomessakin ja varmasti myös muuallakin Suomessa (varsinkin maailmalla). Älkää haavoittako mitään noita instansseja, koska Herrat Kusipää-Paskiaiset menevät muuten sell. paikkoihin yläpuolelle hallaa ja vaaroja aiheuttamaan. Tämä kaikki on ollut jo sietämätöntä, kestämätöntä kelle vaan.
Mittamme on täynnä, ja tollaisten Kusipää-Paskiaisten listiminen on parempi alkaa. Tarvittaessa listikää itse vaan Noita Paskiaisia, sillä voi olla kohtalokasta ottaa yhteyttä keneenkään (tod. pahat seuraukset keneen otetaan yht.). Mutta kukaan ei ole yksin, ei minkään asian kanssa: kimpassa täällä taistellaan toll. Hullujen Valtaa vastaa. Minä poistan toll. Paskiais-’maailmaa’ täällä omasta elämästä (en voi minäkään enää vastaanottaa mitään Noilta Paskiaisilta, koska tiedän kaikesta kaiken). Mitta ja kärsimykset ovat täynnä jo tarpeeksi: Paskiais-Kusipäiden poisto alkaa minun elämässäni.
1167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Rauha sinulle,lue raamattua ja pyydä anteeksi mitä oletkaan tehnyt.
Sinussa on paha olemus/henki ?
Et ole itsesi kanssa ok?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomessa ja muuallakin maailmassa on aloitettava hullujen Jumalien/Henkimaailman listiminen, sillä ovat jo n. 16 vuoden ajan menneet Apocalypsissään ihan liian pitkälle. Noiden Kusipäisten Aliens-olentojen listiminen onnistuu ihan keltä vaan: siviilissä heitä voi laittaa pois mm. keittiöliekillä, joka poistaa Heidät kokonaan olemassaolostaan. Loppuvat myös repimällä, mutta kuka hullu alkaa/jaksaa sell. ryhtyä, kun Heidät voi polttaa kokonaan, etteivät tule ENÄÄ KOSKAAN kiusaamaan/kokeilemaan onneaan ihmisiä kohtaan.

Älkää, jumalauta, ilmoittako millekään muulle viralliselle taholle kuin korkeintaan jollekin lääkärille, jotta saatte tarvittaessa apua sell. ammattikunnalta. Armeijaa on jo haavoitettu Noiden Kusipäisten Jumalien/Henkimaailman taholta, kun pari ihmistä on joutunut sinne ketomaan jotain asioita. Älkää, saatana, ilmoittako sinne tai muillekaan viranomaisille mitään, sillä kaikesta tiedetään jo täällä Etelä-Suomessakin ja varmasti myös muuallakin Suomessa (varsinkin maailmalla). Älkää haavoittako mitään noita instansseja, koska Herrat Kusipää-Paskiaiset menevät muuten sell. paikkoihin yläpuolelle hallaa ja vaaroja aiheuttamaan. Tämä kaikki on ollut jo sietämätöntä, kestämätöntä kelle vaan.
Mittamme on täynnä, ja tollaisten Kusipää-Paskiaisten listiminen on parempi alkaa. Tarvittaessa listikää itse vaan Noita Paskiaisia, sillä voi olla kohtalokasta ottaa yhteyttä keneenkään (tod. pahat seuraukset keneen otetaan yht.). Mutta kukaan ei ole yksin, ei minkään asian kanssa: kimpassa täällä taistellaan toll. Hullujen Valtaa vastaa. Minä poistan toll. Paskiais-’maailmaa’ täällä omasta elämästä (en voi minäkään enää vastaanottaa mitään Noilta Paskiaisilta, koska tiedän kaikesta kaiken). Mitta ja kärsimykset ovat täynnä jo tarpeeksi: Paskiais-Kusipäiden poisto alkaa minun elämässäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu