Risteilyalukset ovat nykyajan kievareita

Sillä erotuksella tosin, että niiden hollimiehet siirtävät yksittäisten matkailijoiden sijaan koko kievaria.

Siihen nähden onkin erikoista, ettei yhtäkään laivaa ole ristitty kievariksi. Ruotsalainen kievarivarustamo saattaisi olla nimeltään Värdshus Linjen. Laivat voisi numeroida sitten Mein Shniffien tyylliin Tavern 1, Tavern 2 jne.
779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Luepas uuvatti ensin, mikä kievari oli.
Ei edes kaukaisesti sovi samaan kastiin risteilyn kanssa.

Äänestä

Ajatellaan vaikka turkulaista Oasis of the Seata. Siinähän on täyteen pumpattuna asukkaita enemmän kuin suurimmassa osassa Suomen kuntia. Ei nyt ihan automarketin edestä, mutta viinakaupan ainakin.

Äänestä

ei liity matkailuun

Äänestä

Nykyaikainen risteiljähän on oikeastaan pienoiskaupunki. On jopa omat jätevesipuhdistamot, ja ovat riippuvaisia fossiilisista polttoaineista, aivan kuten joku Helsinkikin.

Äänestä
  • Tai talo maalla.
    Tai missä tahansa Suomessa.
    Yksi hassu juttu: tuulivoimaa myydään enemmän kuin sitä tuotetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai talo maalla.
    Tai missä tahansa Suomessa.
    Yksi hassu juttu: tuulivoimaa myydään enemmän kuin sitä tuotetaan.

    Nämä Suomen ja Ruotsin/Viron väliä seilaavat purkit ovat kuin korttelikapakka laineilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä Suomen ja Ruotsin/Viron väliä seilaavat purkit ovat kuin korttelikapakka laineilla.

    Ainakin Vikingin Inn on perinteinen ja lämpimän viihtyisä pubi. Loistava paikka iloiseen seuranpitoon. Tarjolla on suuri valikoima oluita sekä perinteisiä pubiruokia. Siellä lauletaan karaokea ja viikonloppuisin esiintyy trubaduurikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sillä erotuksella tosin, että niiden hollimiehet siirtävät yksittäisten matkailijoiden sijaan koko kievaria.

Siihen nähden onkin erikoista, ettei yhtäkään laivaa ole ristitty kievariksi. Ruotsalainen kievarivarustamo saattaisi olla nimeltään Värdshus Linjen. Laivat voisi numeroida sitten Mein Shniffien tyylliin Tavern 1, Tavern 2 jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu