Nyt täällä rupeaa seurakuntaa johtamaan Pokki, joka sanoo, että hänet tunnistaa viidennen herätysliikkeen vaikutuksen ajattelustaan Hän istui hetken myös Kansan Raamattuseuran hallituksessa.
Ei tuollainen ole tätä päivää!
Oma kirkollisveron maksaminen loppuu nyt, tai siis vuoden lopussa.
Ei tuollainen ole tätä päivää!
Oma kirkollisveron maksaminen loppuu nyt, tai siis vuoden lopussa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainakin 1 mieleltään epätasapainoinen ent. viidesläisyys sekoilija on nykyään mukana myös kaupunginvaltuutettuna. Kerronko kuka ?
Tuskin on tarpeen;-D
Luuletko että sieltä on lähdössä paljonkin? Vaikka Pokki voi varmaan 'teknisesti' olla hyväkin, niin ei hän enää oikein istu nykypäivän kuvioihin.
Voisin ainakin kuvitella että nuorempi väki kaikkoaa.
Kuka oikeasti noista ottaa ahdistusta. Mitä väliä ja kelle?
Eihän kyse kuitenkaan ole mistään ihmeellisestä, ainoastaan yhdestä työpaikasta. Pitää nostaa hattua että tekee työtä.
Mitä tulee papin hommiin, niin olen kuullut kun eräs pappi olutta juodessamme sanoi että ihan vaan työnä ottaa ilman mitään uskontoja.
Uskomukset ja muut on mennyttä aikaa.
"Uskomukset ja muut on mennyttä aikaa."
Niin sitä toivois, mutta kuuntelepa koronadenialisteja.