Onko tämä feministinen kommentti?

Luin jostain nettijulkaisusta, jossa puhuttiin yhteishuoltajuudesta ja eroperheistä. Siinä jutun päähenkilö (nainen) sanoi, että vuoroviikko systeemi on paras kaikkien kannalta, miehet ei syrjäydy ja saa elämälleen tarkoituksen lasten kautta ja naisten taakka lapsista kevenee ja aikaa jää omaan laadukkaaseen elämään enemmän.

Eli onko tuo feministinen kommentti?

Siinähän tavallaan halutaan sanoa ettei miehillä ole elämää, ja naisilla sitä on liiaksikin. Eihän tuo nyt kuitenkaan oikeassa elämässä noin mene, on niitä sohvalla makaavia naisia ihan yhtä lailla, ja toisaalta monellä miehellä on elämää ja harrastuksia yms sisältöä.

Miksi joillain naisilla on tapana lytätä kaikki miehet, ja lokeroida ne samaan lokeroon, jonkin oman yksittäisen kokemuksensa takia?
5263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Feministinä en näe mitään kohtaa tuosta argumentista jonka voisin sanoa olevan feministinen. Enkä myöskään mitään erityistä miesasianäkökulmaa silmällä pitäen. Aivan kauheaa busshittia.

Se mikä on kullekin yksittäiselle perheelle "paras kaikkien kannalta" riippuu tietenkin jokaisesta yksittäisestä perheestä ja heidän elämäntilanteistaan.

Avioerotilanteissa ei koskaan pitäisi ensisijaisesti kysyä mikä on isälle tai äidille paras elämäntapa jatkoon. Olennaisinta on mikä on lapselle paras. Tämä on täysin yksilökohtaista.

Kysymyksesi ei oikeastaan edes ole feminismiin liittyä, sen enempää kuin miesasialiikkeeseenkään.

Kysymyksesi käsittelee paljon olennaisempaa asiaa, ja se on lapsen asema ja oikeus hyvään lapsuuteen.

Äänestä

Jos lapsen äiti puhuu lapsista "äidin taakkana" tämä asenne jo yksin paljastaa ettei kyseisen naisen olisi koskaan pitänyt ryhtyä äidiksi. Eikä tuolla tavoin ajatteleva nainen edes VOI olla feministi. Koska äitiys on osa naiseutta. Ei kaikkien naisten naiseutta mutta useimpien.

Feministi _ei voi_ väheksyä äitiyden merkitystä ja tärkeyttä.

Terv. Feministi

Äänestä

Kiitos selvennyksistä.

Äänestä

Eli pyydän anteeksi että ajattelin feminismiä. Voisiko kyse olla enemmänkin narsismista? Ismi sekin..

Äänestä

Niin halutessaan tuo voi olla hyväksi. Mutta kaikille se ei käy ja sitten sopivat systeemin keskenään jonka vahvistaa viranomainen.
Ei ole lasten syy, että vanhemmat eivät pärjää. Myös tulee huomioida että lapsia ei saa rikkoa toisilla perheillä. Lapsille kuuluu lapsuus ja sitä ei tarvitse kenenkään tuhota.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luin jostain nettijulkaisusta, jossa puhuttiin yhteishuoltajuudesta ja eroperheistä. Siinä jutun päähenkilö (nainen) sanoi, että vuoroviikko systeemi on paras kaikkien kannalta, miehet ei syrjäydy ja saa elämälleen tarkoituksen lasten kautta ja naisten taakka lapsista kevenee ja aikaa jää omaan laadukkaaseen elämään enemmän.

Eli onko tuo feministinen kommentti?

Siinähän tavallaan halutaan sanoa ettei miehillä ole elämää, ja naisilla sitä on liiaksikin. Eihän tuo nyt kuitenkaan oikeassa elämässä noin mene, on niitä sohvalla makaavia naisia ihan yhtä lailla, ja toisaalta monellä miehellä on elämää ja harrastuksia yms sisältöä.

Miksi joillain naisilla on tapana lytätä kaikki miehet, ja lokeroida ne samaan lokeroon, jonkin oman yksittäisen kokemuksensa takia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu