Syke elokuva - Hätätila SISÄLTÄÄ PIENIÄ SPOILEREITA

Elokuvan ensi-ilta oli tänään, mitä mieltä olitte jos kävitte katsomassa? mielestäni ei ollut kovin mielenkiintoinen sairaala elokuvaksi. jos tätä olisi markkinoitu jonkinlaisena jännitysdraamana tilanne olisi eri. no, itse katson sarjaa ja elokuvaakin menin katsomaan koska itse sairaala-elämä ja lääketiede kiinnostavat ja olisin ihan mielellään katsonut normaali syke tapaan toteutettua elokuvaa. no, turhaan minä tässä enempää jauhan. jakakaa omat mielipiteenne kiitos!
63022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tänään kävin katsomassa ja itse sarjaa en ole pahemmin katsonut.Elokuva jopa hieman parempi kuin odotin mutta sen sabotoijan henkilöllisyys oli helppo arvata ja hieman oli otettu vaikutteita salatut elämät-sarjasta

Äänestä

Paljon porua, vähän villoja sanoisi vanha kansa tästä leffasta.
Pettymys jäi päällimmäiseksi tunteeksi.
Hesarin arvostelun mukaan olisi sopinut esitettäväksi sairaalaväen pikkujouluun lähinnä. Ja oikeassa oli arvionsa.
Ehkä helppoa palaa tekijät yrittivät haukata.
Nyt meni metsään. Tai ainakin varvikkoon koko elokuvan anti.

Äänestä

Mitähän nämä aloituksen pienet spoilerit olivat? No, ainakin todella pieniä.

Äänestä

Aika huono oli. Syyllinen oli arvattavissa jo heti alussa. Miksi syyllisen, joka janoaa oikeutta ja kostoa, päätyy kyberhyökkäykseen sairaalaan. Mikä järki tässä oli. Olisi kostonsa voinut toteuttaa ihan ilman tuota sairaalaakin.

Ainakin lopussa oli naurettava moka kun syyllinen lähti juoksemaan ensin päällään mustat vaatteet, hänen peräänsä lähti sankarilääkäri Luusuanniemi jolla päällään oli vaaleat vaatteet. Kun poikien juoksentelua peräkkäin kuvattiin tämän jälkeen, vaaleampi pukeinen Luusuanniemi juoksikin edellä tuossa kohtauksessa. Kumpi siis juoksi kenenkin perässä.

Ja tämä loppukommentti oli loistava siellä kalliolla kun naiset katsoivat syyllistä loukkaantunutta miestä: "sinulla on kaikki oikeus" Pöysti sanoi Kuustoselle

Äänestä
  • Niin, miksi kostonhimoinen pahis lähti juoksemaan karkuun, eikö hänellä ollut veitsikin ja maassa lapio? Ja tosiaan, eikö lääkärietiikkaan kuulu yrittää aina pelastaa jokainen henki vaikka kyseessä olisi rikollinenkin?

    Äänestä

Väkisin venytelty typeräksi muuttunut sarja, jonka elokuvaversion käsikirjoitusta ei edes yritetty saada järkevään, uskottavaan muotoon. Näyttelijöiden roolityöskentely on mitä on, kun ohjauskin on luokaton.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Elokuvan ensi-ilta oli tänään, mitä mieltä olitte jos kävitte katsomassa? mielestäni ei ollut kovin mielenkiintoinen sairaala elokuvaksi. jos tätä olisi markkinoitu jonkinlaisena jännitysdraamana tilanne olisi eri. no, itse katson sarjaa ja elokuvaakin menin katsomaan koska itse sairaala-elämä ja lääketiede kiinnostavat ja olisin ihan mielellään katsonut normaali syke tapaan toteutettua elokuvaa. no, turhaan minä tässä enempää jauhan. jakakaa omat mielipiteenne kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu