Korona-passin älyttömyys

Onko pelko fyysisen terveyden puolesta oikeasti syy ohittaa ihmisoikeudet koronapassilla? Vaikka koronapassi ei sitä vielä ole täysin tehnytkään niin siitä ei olla enää kovinkaan kaukana, miksiköhän?
Toivoin että maailma olisi sen syyn muistanut hieman kauemmin kuin 100 vuotta, eikö tosiaan opittu menneiden sukupolvien virheistä, nukkuuko kaikki historian tunneilla peruskoulussa vai onko nykyiset sukupolvet oikeasti niin tyhmiä että uskovat ettei maailma tai länsimaiden nimittämät "sivistyneet kansat" enää ikinä käy sotaa koska heille kerrottiin pikku lapsena niin jotta ei pelottaisi kasvaa tähän maailmaan.
Vaikka valtiot eivät sotisi keskenään se ei tarkoita että ihmiset eivät sotisi, enään ei ehkä kuoltaisi maansa puolesta kuin käskystä ja velvollisuudesta mutta itsensä ja läheistensä vapauden, hyvinvoinnin, tasa-arvon, elämäntavan, oikeuksien ja elämänlaadun takia on tehty ja tehdään edelleen suht sairaitakin juttuja eli sillä ei ole mitään väliä oletko kannattaja vai vastustaja korona-passilla sillä niin kauan kun kaikki ei ole samaa mieltä siitä asiasta kanssasi on vain ajan kysymys kun tosiasiat myönnetään ja toinen tai molemmat puolet tekee aloitteen edellä mainittujen nimissä. Maailma pysyy kasassa tasan siihen pisteeseen saakka kunnes koronapassin vastustajat kerääntyy maailman laajuiseksi ryhmäksi, yksittäiset valtiot eivät pysy siihenkään asti kasassa jos molemmat puolet ovat ryhmittäytyneitä kys. Valtiossa.

Miksi olen niin varma tästä asiasta, vaikka puolet varmaan ajattelevat että on vähän liioittelun makua tässä?
Esim työnantajat jotka vaatii työntekijöiltä koronapassin ja ravintolat jotka vaativat koronapassin asiakkailtaan eivät oikeasti voi puollustella tätä syrjintää terveysriskin perusteella, eihän sairastettu korona tai rokote oikeasti suojaa taudilta vaan vähentää tartunnan riskiä ja ainakin itse tiedän henkilön joka on sairastanut jo 3 kertaa koronan rokotteesta huolimatta ja hän joutui silti sairaalaan joka kerta vaikka oli parikymppinen hyväkuntoinen ja perusterve, nyt hän käyttää rollaattoria ja syö loppuelämänsä sydänlääkitystä ja käyttää lisähappea, itseasiassa tartunta ketjuja saattaa tulla jopa enemmän näissä koronapassillisissa paikoissa jos passin omistava henkilö sairastuu uudelleen ja näin levittää sitä tautia sitten kaikkialla joten tuo yrittäjien touhu ennemminkin muistuttaa aika häiritsevän paljon aikaa kun kahviloissa tarjoiltiin vain valkoihoisille taikka tummaihoiset eikä naiset saaneet tehdä jotakin työtä, opiskella tai äänestää. Hitlerkin sai saksalaiset puolelleen juutalaisvainoon alkuun uskottelemalla että juutalaiset ovat terveys uhka, se uskottiin ja nyt sitä hävetään eikä Hitleristä saa ole suvaittavaa puhua saksassa, näin päätettiin koska kansa tiesi olevansa aika isossa osa vastuussa keskitysleirien tapahtumista, omia naapureita ilmiannettiin ja sitä pidettiin hyvänä asiana silloin vaikka se tiedettiin mitä niille naapureille tapahtui sen jälkeen.
Tässä oli vain muutama asia entä kun kerron teille millainen on maailman suunnitelma pandemian leviämisen päätyessä tarpeeksi kriittiseksi, se on ihan virallinen suunnitelma johon löytyy eri tahojen suostumukset eli kun leviäminen ylittää tietyn asteikon mahdollisen riskin aiheuttavat henkilöt karanteenin sijaan laitetaan vankilaan/eristetään muusta ihmiskunnasta vartioituun paikkaan (eli keskitysleiriin) Missä vaiheessa koronapassittomat päätyy vankeuteen? Entä mahdollisesti altistuneet mutta testi negatiiviset? Entä rokotusta vastustavat? Nämä on kaikki ajan kysymyksiä jos hiljaiset hyväksyjät eivät ala ajatella muutakin kuin omaa ahteriaan. Ne jotka eivät ymmärrä rokotteen tai koronapassin vastustajia ovat mielestäni kasvaneet pumpulissa tai yksinkertaisesti eivät ajattele itse vaan luottavat sokeasti muiden sanoihin antaen varmaan jonkun puukottaakkin itseään jos toinen sanoo että se ei ole haitallista. Itse olen huomannut että nämä jotka eivät ymmärrä rokotteen vastustamista ovat henkilöitä jotka eivät itse ymmärtäneet korona rajoituksia ja etunenässä vastustivat maskipakkoa, tyhjensivät kaupat paniikissa ja nyt nämä samat ovat jopa televisiossa sanoneet että ulkomaalaiset ja tyhmät eivät ota rokotetta (tosin ei ihan noin kauniisti ilmaiseet asiaa nämä "älykkäät") paniikki on jo itsessään asia joka näiden minun näkemieni henkilöiden kohdalla todistaa että sitä älyä ei ole kovin paljoa, pelko on luonnollista mutta paniikki taas aiheuttaa sen että muidenkin selviytymismahdollisuudet vähenevät esimerkki=paniikissa rynnätään kauppaan tyhjentämään hyllyt jos olisi oikea tosi hätätilanne niin näistä panikoivista vain se osa joilla on aseistus selviää hengissä jos on valmis käyttää sitä aseistusta kun jokainen kaltaisensa haluaa kaikki tehdä saman asian ja tuotteiden loppuessa jos hätätilanteen takia uusia ei ole tulossa se on verilöyly.
Minun ei tarvitse oikeassakaan hädässä käydä hakemassa mitään mitä en olisi jo varastoinut perheeni lisäksi 25 tuntemattomalle pitkäksi ajaksi olipa karanteeni tai ydinsota
38995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

se laiskuus ja älyttömyys kun ei viitsitä lukea mitään ja laumassa mennään. oma ajattelu puuttuu ja järjen käyttö. no kai tämä yhteiskunta alkaa kiusaamaan seuraavaksi työpaikkapasseilla vaikka se älykkäin sakki on piikittämätön

Äänestä

pommisuojat on tungettu täyteen kaiken maailma varastoroinaa tai muuten poistettu käytöstä kun on ajateltu ettei kai niitä nyt sentään meillä ainakaan suomessa tarvita, herranjestas sentään

Äänestä

Koronapassi tai ei. Aivan sama.
Rokotukset on otettu ja tiedotkin näyttää olevan omakannassa. Mutta mitä siitä? En niitä sieltä ole mihinkään ottanut, enkä tarvinnut. Eihän niitä meikäläinen toistaiseksi mihinkään välttämättömään tarvitse.

Kun passiasiasta höpisee, niin aivan turhaa melskaamista joutavasta asiasta.

Äänestä

Ihmisiä ei voi pakottaa ottamaan jotain pakko rokotuksia (kuin hitler aikana)

ihmisillä on oikeus päättää, mitä kehoonsa laittaa. Kuka vastaa kun joku kuolee rokotteeseen /sen haittavaikutuksiin.
Myös toimeentuloa ei voi estää sillä perustein ettei rokotusta ole ottanut.

(tehohoito/ sairaalaympäristö korkeintaan ainut paikka jossa suotava/ valittava sielläkin ottaako)

Äänestä
  • Rokote ja koronapassi ei ole tarkoitettu tyhjäpäille häiriköille, Heidän olisi myös syytä ymmärtää että sairaala eikä muukaan terveydenhuolto ole heitä varten. Voivat ihan vapaasti päättää mitä tomumajallaan tekevät kunhan eivät mene lääkäriin. Silloin kaikilla on asiat hyvin.
    Turha mellota olkaan vaan hiljaa omine harhoinenne

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokote ja koronapassi ei ole tarkoitettu tyhjäpäille häiriköille, Heidän olisi myös syytä ymmärtää että sairaala eikä muukaan terveydenhuolto ole heitä varten. Voivat ihan vapaasti päättää mitä tomumajallaan tekevät kunhan eivät mene lääkäriin. Silloin kaikilla on asiat hyvin.
    Turha mellota olkaan vaan hiljaa omine harhoinenne

    Mikö ihme siinä on, että ihmiset ovat niin kärkkäitä loukkaamaan naapureidensa ihmisoikeuksia. Sitten kyllä huudellaan ihmisoikeuksista kun niitä loukataan kiinassa tai venäjällä.

    Äänestä


te jotka ette halua rokotusta / olette sitä vastaan. Pitäkää ÄÄNTÄ.
,meillä on oikeus valita mitä kehoomme laitamme. Oikeus tehdä myös työtä. Mielenterveysongelmia ja itsemurhiako tällä pakolla ajetaan , sekä kansan jakautumista RANKASTI kahtia.

OIKEUS PÄÄTTÄÄ itse

Äänestä
  • Suomi+on+demokratia,+jossa+enemmistö+päättää.+80%+ottanut+rokotuksen,+joten+se+on+kansan+tahto.+Se+pieni+mitätön+ajatteluun+kykenemätön+vähemmistö+olkoon+vaiti+ja+kuunnelkoon+viisaampiaan,+sekä+menköön+tämän+seurauksena+ottamaan+rokotuksia.

    Äänestä

  • Muiden ihmisten oikeus terveyteen ja turvallisuuteen ylittää sinun oikeutesi päättää itse.
    Et saa lähteä kännissä rattiinkaan. Miksi sinun pitäisi päästä rokottamattomana tartuttamaan toisia.

    Äänestä

  • Kuule oikeus päättää itse, ei kansa mihinkään jakaudu kun pidät suusi kiinni. Vanha sanonta tyhjät tynnyrit kolisee eniten joten pidä suusi kiinni. Pysy uskomuksesi kanssa poissa lääkärissä ne ovat ne jotka sinut myrkyttävät

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi+on+demokratia,+jossa+enemmistö+päättää.+80%+ottanut+rokotuksen,+joten+se+on+kansan+tahto.+Se+pieni+mitätön+ajatteluun+kykenemätön+vähemmistö+olkoon+vaiti+ja+kuunnelkoon+viisaampiaan,+sekä+menköön+tämän+seurauksena+ottamaan+rokotuksia.

    Eidemokratia+ole+sitä,+että+vahvin+kansanosa+sortaa+kaikkia+muita+mielin+määrin.+Siksi+meillä+on+perustuslaki+ja+kansainväliset+ihmisoikeudet,+jotta+se+80%+sorra+sitä+20%+väestöstä.+Suurin+osa+ihmisistä+ilmeisesti+haluaa+elää+valtiossa,+jossa+kun+enemmistä+haluaa+ryöstää+vähemmistön+se+voi+niin+tehdä.+Itse+en+tällaista+haluisi+Suomessa+nähdä.

    Äänestä

Mutta miksi meillä olisi suosituksia ottaa rokote, jos se olisi terveydelle haitallista? Miksi ihmisiä johdettaisiin tahallisesti harhaan oman terveyden nojalla?

Äänestä
  • Kyllä rokotukset pitää olla otettuna ja passi taskussa, jos johonkin ihmisten ilmoille, kuten vaikka työpaikalle haluaa mennä.
    Muuten pysyköön kotonaan.

    Äänestä

  • Sohvaperunat vouhottavat ja ovat äänekästä porukkaa. Koronapassi on ainoa tapa suojata enemmistön terveyttä ja auttaa yrittäjää selviämään eteenpäin elämässä.

    Äänestä

Olipa hyvää settiä KIITOS ! asiaa on hyvä uskoisille ,kumpa edes ymmätäisivät .

Äänestä

kansalais aloitteeseen olen ottanut osaa .

Äänestä

Itse asiassa julkaisu
https://www.thelancet.com/journals/laninf/article/PIIS1473-3099(21)00648-4/fulltext
on tähän mennessä vastaan tulleista kaikkein vahvin todisteaineisto sille, ettei koronanlevityspassien käyttöönotossa ole mitään järkeä. Tutkimuksen mukaan täyden koronarokotesarjan saanut levittää vallitsevaa delta-muunnosta siinä missä koronarokottamaton.

Tuo sama tutkimus voisi antaa vihiä myös siitä, miksi tuhansia koronatartuntoja tuli festivaalilta, missä vaadittiin tulijoilta koronapassia:
https://www.theguardian.com/uk-news/2021/aug/23/almost-5000-covid-cases-linked-to-cornish-music-and-surf-festival-boardmasters

Äänestä

Ohittaako ajokortti ihmisoikeudet.
Koronapassi on käytössä kaikkialla maailmassa ja vain rokotevastaiset vatipäät väittävät sen loukkaavan ihmisoikeuksia.

Äänestä
  • Vain vatipää käyttäät tätä täysin idioottimaista vertausta.

    Äänestä

Koronapassia näyttää vastustavan nuo rahanahneet perkeleet, jotka viis veisaavat ihmisten terveydestä. Tarkoitan tietysti niitä vastuuttomia juottolanpitäjiä, jotka pelkäävät menettävänsä eurot niiltä passittomilta.

Ehdotan pistämään boikottiin jokaisen juottolan, joka ei ilmoita kannattavansa koronapassia.

Äänestä
  • Ehdottomasti kannatetaan :-)

    Äänestä

Koronarokotteita vastustavat ihmiset ovat rikollisia.

Äänestä
  • Niin ovat ja he mellastavat täällä.

    Äänestä

  • Rikollinen on ihminen, joka rikkoo lakia. Eli taitaa olla ne rokotepassin kyselijät niitä rikollisia.

    Äänestä

Koronapassi ei ole syrjintää, paina kupoliisi.

Syrjintää se olisi, JOS rokotetta olisi kaikkien mahdoton saada.

Äänestä
  • Se on syrjintää, koska ihmisellä on oikeus kieltäytyä lääketieteellisestä toimenpiteestä vakaumuksensa takia. eikä siitä saa koitua syrjintää.

    Äänestä

  • Tuolla periaatteella voisin päästää vain esim. kristity ravintolaan, koska kukatahansa voi ryhtyä halutessaan kristityksi.

    Äänestä

Sääliksi+käy+ravintola-+ja+muita+tapahtuma-alan+yrittäjiä,+kun+tämä+yrittäjävihamielinen+hallitus+tekee+kaikkensa,+että+passilla+paskotaan+toimintaedellytykset+yrittämiseltä.+Moni+ravintoloitsija+on+kertonut,+että+60%+asiakkaista+kaikkosi,+kun+passipelleily+alkoi.+Samoin+konsertit,+teatterit,+elokuvat+ja+vaikkapa+pikkujoulut+jäävät+vaille+monia+asiakkaita,+kun+passeilla+pelleillään.+Moni+lapsiperhekin+jättää+em.+tilaisuuksissa+ja+paikoissa+käymättä,+kun+jommalla+kummalla+tai+molemmilla+vanhemmilla+on+ollut+järkeä+jättää+rokotus+ottamatta.Toivon,+ettei+ketään+saisi+vakavaa+tautia,+oli+sitten+rokotettu+tai+rokottamaton.+Toivon+myös,+etteivät+rokotetut+sairastu+rokotteista+ja+rokottamattomat+rokotetuista.Tämä+pitäisi+saada+jokapaikkaan+sisäänkäyntejä+varten...+https://yle.fi/news/3-11788674Ei+tarvita+rokotteita+eikä+passeja,+vaan+koronan+löytyessä+sisäänpyrkivä+henkikö+hakeutuisi+välittömään+eristykseen+sitten,+kun+tulos+on+parin+minuutin+kuluttua+tullut+laitteesta.+Loppuisi+koronan+leviäminen+tehokkaasti.Lopuksi+toivon,+että+järki+tavoittaisi+päättäjät+tajuamaan+virheensä+ja+siirtymään+tähän+toimivaan+tapaan+hoitaa+koronaongelma+pois+päiväjärjestyksestä+pikimmiten.

Äänestä

Lyhyt vastaus pitkään vuodatukseesi kyllä!!!!

Äänestä

Helpottiko oloasi? Entäs niiden velvollisuuksien kanssa, jotka ovat myös tarkoitettu kaikille. Sun pitää kirjoittaa kirja, kun tykkäät sepustaa puuta heinää.

Äänestä

Tartuntatautilai velvoittaa viranomaisia toimenpiteisiin.
Rokotus ei ole pakollinen. Älä ota.
Koronapassi vaaditaan muihin maihin matkustavilta. Älä matkusta.
Koronapassi vaaditaan joihinkin paikkoihin, joissa ihmiset kokoontuvat. Älä mene sinne.
Jos työnantajasi vaatii koronapassia esim. asiakaspalvelutyössä tai hoitotyössä, ota lopputili.

Kanna vastuusi. Pysy terveenä äläkä levitä tartuntaa.

Äänestä

Ne jotka vastustavat korona rokotusta sekä koronapassia, voivat ihan vapaasti ja vapaaehtoisesti maksaa itse hoitonsa, jos joutuvat koronasta sairaala hoitoon.
Turha sitten on itkeä ja rypistellä, kun pa...at on housussa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko pelko fyysisen terveyden puolesta oikeasti syy ohittaa ihmisoikeudet koronapassilla? Vaikka koronapassi ei sitä vielä ole täysin tehnytkään niin siitä ei olla enää kovinkaan kaukana, miksiköhän?
Toivoin että maailma olisi sen syyn muistanut hieman kauemmin kuin 100 vuotta, eikö tosiaan opittu menneiden sukupolvien virheistä, nukkuuko kaikki historian tunneilla peruskoulussa vai onko nykyiset sukupolvet oikeasti niin tyhmiä että uskovat ettei maailma tai länsimaiden nimittämät "sivistyneet kansat" enää ikinä käy sotaa koska heille kerrottiin pikku lapsena niin jotta ei pelottaisi kasvaa tähän maailmaan.
Vaikka valtiot eivät sotisi keskenään se ei tarkoita että ihmiset eivät sotisi, enään ei ehkä kuoltaisi maansa puolesta kuin käskystä ja velvollisuudesta mutta itsensä ja läheistensä vapauden, hyvinvoinnin, tasa-arvon, elämäntavan, oikeuksien ja elämänlaadun takia on tehty ja tehdään edelleen suht sairaitakin juttuja eli sillä ei ole mitään väliä oletko kannattaja vai vastustaja korona-passilla sillä niin kauan kun kaikki ei ole samaa mieltä siitä asiasta kanssasi on vain ajan kysymys kun tosiasiat myönnetään ja toinen tai molemmat puolet tekee aloitteen edellä mainittujen nimissä. Maailma pysyy kasassa tasan siihen pisteeseen saakka kunnes koronapassin vastustajat kerääntyy maailman laajuiseksi ryhmäksi, yksittäiset valtiot eivät pysy siihenkään asti kasassa jos molemmat puolet ovat ryhmittäytyneitä kys. Valtiossa.

Miksi olen niin varma tästä asiasta, vaikka puolet varmaan ajattelevat että on vähän liioittelun makua tässä?
Esim työnantajat jotka vaatii työntekijöiltä koronapassin ja ravintolat jotka vaativat koronapassin asiakkailtaan eivät oikeasti voi puollustella tätä syrjintää terveysriskin perusteella, eihän sairastettu korona tai rokote oikeasti suojaa taudilta vaan vähentää tartunnan riskiä ja ainakin itse tiedän henkilön joka on sairastanut jo 3 kertaa koronan rokotteesta huolimatta ja hän joutui silti sairaalaan joka kerta vaikka oli parikymppinen hyväkuntoinen ja perusterve, nyt hän käyttää rollaattoria ja syö loppuelämänsä sydänlääkitystä ja käyttää lisähappea, itseasiassa tartunta ketjuja saattaa tulla jopa enemmän näissä koronapassillisissa paikoissa jos passin omistava henkilö sairastuu uudelleen ja näin levittää sitä tautia sitten kaikkialla joten tuo yrittäjien touhu ennemminkin muistuttaa aika häiritsevän paljon aikaa kun kahviloissa tarjoiltiin vain valkoihoisille taikka tummaihoiset eikä naiset saaneet tehdä jotakin työtä, opiskella tai äänestää. Hitlerkin sai saksalaiset puolelleen juutalaisvainoon alkuun uskottelemalla että juutalaiset ovat terveys uhka, se uskottiin ja nyt sitä hävetään eikä Hitleristä saa ole suvaittavaa puhua saksassa, näin päätettiin koska kansa tiesi olevansa aika isossa osa vastuussa keskitysleirien tapahtumista, omia naapureita ilmiannettiin ja sitä pidettiin hyvänä asiana silloin vaikka se tiedettiin mitä niille naapureille tapahtui sen jälkeen.
Tässä oli vain muutama asia entä kun kerron teille millainen on maailman suunnitelma pandemian leviämisen päätyessä tarpeeksi kriittiseksi, se on ihan virallinen suunnitelma johon löytyy eri tahojen suostumukset eli kun leviäminen ylittää tietyn asteikon mahdollisen riskin aiheuttavat henkilöt karanteenin sijaan laitetaan vankilaan/eristetään muusta ihmiskunnasta vartioituun paikkaan (eli keskitysleiriin) Missä vaiheessa koronapassittomat päätyy vankeuteen? Entä mahdollisesti altistuneet mutta testi negatiiviset? Entä rokotusta vastustavat? Nämä on kaikki ajan kysymyksiä jos hiljaiset hyväksyjät eivät ala ajatella muutakin kuin omaa ahteriaan. Ne jotka eivät ymmärrä rokotteen tai koronapassin vastustajia ovat mielestäni kasvaneet pumpulissa tai yksinkertaisesti eivät ajattele itse vaan luottavat sokeasti muiden sanoihin antaen varmaan jonkun puukottaakkin itseään jos toinen sanoo että se ei ole haitallista. Itse olen huomannut että nämä jotka eivät ymmärrä rokotteen vastustamista ovat henkilöitä jotka eivät itse ymmärtäneet korona rajoituksia ja etunenässä vastustivat maskipakkoa, tyhjensivät kaupat paniikissa ja nyt nämä samat ovat jopa televisiossa sanoneet että ulkomaalaiset ja tyhmät eivät ota rokotetta (tosin ei ihan noin kauniisti ilmaiseet asiaa nämä "älykkäät") paniikki on jo itsessään asia joka näiden minun näkemieni henkilöiden kohdalla todistaa että sitä älyä ei ole kovin paljoa, pelko on luonnollista mutta paniikki taas aiheuttaa sen että muidenkin selviytymismahdollisuudet vähenevät esimerkki=paniikissa rynnätään kauppaan tyhjentämään hyllyt jos olisi oikea tosi hätätilanne niin näistä panikoivista vain se osa joilla on aseistus selviää hengissä jos on valmis käyttää sitä aseistusta kun jokainen kaltaisensa haluaa kaikki tehdä saman asian ja tuotteiden loppuessa jos hätätilanteen takia uusia ei ole tulossa se on verilöyly.
Minun ei tarvitse oikeassakaan hädässä käydä hakemassa mitään mitä en olisi jo varastoinut perheeni lisäksi 25 tuntemattomalle pitkäksi ajaksi olipa karanteeni tai ydinsota

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu