Mitä lapset joutuvat kokemaan, kun äiti on narssi?
Millainen on olla aikuinen lapsi, kun äiti on narsisti?
Anonyymi
19789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
En ole kokemusasiantuntija mutta kyllähän niin käsitys itsestä kuin ihmissuhteista on väkisinkin vääristynyt mikä näkyy kaikessa. Oletko sitten ollut kultalapsi, mustalammas vai harmaa hiirulainen, vaikuttaa varmaan ajatteluusi.
Yhden narsistin aikuisikään ehtinyttä tytärtä joudun/pääsen seuraamaan suht läheltä ja onhan se suhde outo. Ei aikuisella lapsella ole omaa elämään vaan hän on äitinsä ruumiinosa. Perhe tuskin tajuaa itsekään kuinka omituiselta tuo äiti-tytär -suhde näyttää ulospäin. Parikymppinen tytär harrastaa äitinsä kanssa, tekee töitä äitinsä kanssa, on monessa yhdistystoiminnassa mukana niin että äiti on puheenjohtajana, tytär sihteeri. Kun äiti leuhottaa milloin missäkin, tytär kulkee mukana kuin lakeija. Tytär ei pääse muuttamaan kotoa pois mitä ihmeellisimpien syiden takia, joihin tytär taitaa itse uskoa enemmän kuin kukaan muu. Paikkakunnalla tuota äiti-tytär -paria on jo alettu verrata muinoin kylässä asuneeseen äitiin ja tyttäreen, joilla oli lopulta vaikeita mielenterveyden ja elämänhallinnan ongelmia eläessään niin syvällä omassa kuplassaan.
Jo pienenä äiti on sälyttänyt tyttärelle vastuuta niin kodista kuin sisaruksista, mikä on jättänyt tyttäreen velvollisuudentunteen: auta äitiä, unohda oma elämä.
Tytär on tyytyväinen asemaansa kun äiti on potkaissut tyhjää, hänestä tulee sukunsa, äitinsä jatkumo
Ehkä narsisteille käy niin. Ei normaali ihmisille.
Naurettavaa.
Samaa ajattelua kuin "alkoholistin jälkeläisistä tulee alkoholisteja" - ei varmasti. Osasta voi tulla, yhtä monista taas vaikkapa absolutisteja tai ihan kohtuukäyttäjiä. Sen sijaan kasvuympäristönsä on voinut heitä kaikkia traumatisoida.
Narsistit jättänevät jälkeensä monin tavoin raunioituneita yksilöitä, ei ainoastaan työpaikoillaan ja parisuhteissaan, vaan tietysti myös kodeissansa jälkikasvua myöten. Jos sinä et pysty tuntemaan kaikenlaisia lukemattomia ihmiskohtaloita kohtaan empatiaa, sille ei tietystikään kukaan voi mitään.
Minä toivon että äiti pärjäisi ilman minua ja pysyisi hengissä pitkään ilman minua, ja iloisena ilman minua. koska kuka hän ikinä onkaan, hänellä ei ole emotionaalisesti kestettävää käytöstä minua kohtaan ja toimintansa vahingoittaa minua.
En luokittele häntä miksikään enkä puhu hänestä enää mitään koska hän on mielensä muuttanut eikä minulla ole enää hänen oikeutustaan puhua oman pääni mukaan hänestä.
Mä harjottelen täällä luontaisparannusta vaikeempiinkin fyysisiin vaivoihin asiallista kohtelua odotellessa, koska en aio asioida missään ennenkuin voin asioida asiallisesti tyylikkäästi 50 vuotiaan naisen arvolla.
No mut jos onnistun näissä luontaisparannuksissa niin kohta alan olla itseoppinut luontaisparantajakin....
ppoiuuuuu
Yks parannus ei meinaa täysin onnistua ja mun mielestä saattais vaatia muutama pientä leikkausta onnistuakseen, joita harmillisesti en voi tehdä ite...heh
En oo ihan ajatellut ryhtyä itseoppineeksi kirurgiksi,,,heheheh
Hammaslääkärit ovat myös hyvin tärkeitä, koska vähän ois vaikeeta porata itse hampaansa.
Sellasten niinku herkempien vanhempien rouvien kohtelua eri paikoissa pitäisi kohentaa
popiiuuuu
Siis se on ihan kauheeta kun ei saa asioida silleen rouvamaisesti
ppooiiii
Minua yleensä parhaiten ymmärtää äitiäni vanhemmat rouvat eli noin 80 vuotiaista alkaen
ppoiuuuui
yleensä tykkään eniten iäkkäiden ihmisten puhetyylistä.
mikään 60 v ei riitä. Pitää olla reippaasti vanhempi
ppiuuuu
Mä oon jo lapsena tykänny hienoista vanhoista rouvista
Minuu jo ihan kauhistuttaa nämä jotkut nykyajan "tytöt".
Yhtäkkii pitäisi kertoo omia asioitaan joillein tytöille, kuulemma se tilanne ihmetyttää muitakin rouvia
Mahdotontahan sitä on lähteä arvioimaan millaista elämä olisi ollut, jos olisi kasvanut jotenkin tasapainoisessa perheessä. Mutta paljon se tuntuu vaikuttavan pitkälle aikuisuuteen.
Ikään kuin tietoisella tasolla hyvinkin jo tietää asioiden syy yhteydet, ja sen että mitkä asiat ovat oman elämän ongelmia, ja miten niihin pitäisi suhtautua, niin tiedostamattomalla tasolla se oma ego on rakennettu, äidin rakentamalle "mädälle" kivijalalle.
Tämä "alitajunta" tietenkin vaikeuttaa tarpeettomasti kaikkia asioita.
Molemmat vanhemmat olivat narsisteja. Sitä vaan on vaikea itselleen tunnustaa. Vuosia meni ennenkuin itselle sen myönsin. Siis täysin sairaita minä miniä.
Eikä narsismissa ole edes pahinta minä minä, vaan kieroutunut logiikka
ppoiuyyy
Minä minä ei sinällään ole kauheen paha asia jos ei logiikka kieroudu hyvän tieltä
poiuyyy
oon samaa mieltä intialaisen gurun kanssa että se minä juttu on tietoisuuden laajuuskysymys,,,,kennellä on suppea toryoisuus näkee minän kenellä vähän kaajempi näkee läheiset kenellä vielä laajempi näkee koko maapallon, kenellä vioelä laajempi koko kosmoksen jne
ja rakkaus suuntautuu sit ton mukaan
pouyttt
Maailman "pahan" näkeminen nimenomaan hennossa herkkyydessä on aivan valheellista projisointia
ppoiuuyy