Hei, mitä tavallisia asioita Ruotsi-Suomen aikakaudelta on jäänyt elämään vielä nykypäiväänkin asti.
Esim. sana, tapa, laki, esine, elinkeino, ammatti, paikannimi, yrityksen nimi tai mikä tahansa iso tai pieni asia, joka jollain tavalla liittyy tuohon aikakauteen.
Esim. sana, tapa, laki, esine, elinkeino, ammatti, paikannimi, yrityksen nimi tai mikä tahansa iso tai pieni asia, joka jollain tavalla liittyy tuohon aikakauteen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yle on esittänyt tv-sarjaa, jonka nimi on "Suomi on ruotsalainen". Siinä taisi olla noin kymmenen jaksoa, joissa käsiteltiin juuri noita sinun kyselemiä asioita. Kyseinen tv-sarja on ollut katsottavissa Yle Areenassa myöhemminkin, joten kannattaa selvittää voisiko sen taas nähdä.
Sille sarjalle tuli myös jatkona "Suomi on venäläinen", "Suomi on suomalainen", "Suomi on metsäläinen" ja muistaakseni myös "Suomi on maalainen" -sarjat. Olen katsonut kolme ensin mainittua ja vielä tuon metsäläinen-sarjankin muistaakseni ainakin melkein kokonaan. Niissä on paljon kiinnostavaa asiaa ja muutenkin ovat olleet mukavia katsella. Suosittelen!