Uskottomuuden jälkeen "kumppanin" paneminen

Hei

Joku raiskasi naisen kun hän oli TIEDOTTOMASSA tilassa. Sai vankilaa jne.

Onko tämä mielestäsi oikein ?

Sama tilanne:

Puoliso käynyt vieraissa, ja puoliso ei tiedä asiaa=sama asia.
Puoliso panee kumppani kanssa jolle ei ole kertonut pettämisestään = puoliso on TIEDOTTOMASSA tilassa asiasta= raiskaus!

Ei mitään eroa. Olen sanonut kumppanille, ettei mitään asiaa sisälleni, mikäli ollut toisen kanssa.
Eli olen tällöin TIEDOTTOMASSA tilassa, joten jokainen panemisemme on raiskaus mikäli pettänyt, koska hän tietää, ettei asiaa sisälleni.

Tuo ensimmäinen joka sai rangaistuksen ei ollut niin paha ihminen kuin kumppani joka pettää.
Pettäjä pahempi, kun esittää välittävänsä kumppanistaan, muttei välitä .
Isompi tuomio kuuluisi tästä.
Mitä luusreteita!
4926
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyvää pohdintaa. Siinähän voi pettäjä esimerkiksi tartuttaa kaikenlaisia vieraissa käyntien yhteydessä keräiltyjä pöpöjä petettyyn, ehkä varsinaisesti tätä tietämättä, mutta tiedostaen kuitenkin varmasti mahdollisuuden tähän. Pettäjä siis asettaa tietäen petetyn terveyden vaaraan, kuinka tämä ei olisi rangaistavaa?

Äänestä

Niin

Miksi olla sellaisen kanssa joka ei riitä?
Miksi valinnut niin huonon ihmisen elämäänsä, että häntä tarvitsee pettää?
Kertoa ainakin pitäisi, jotta toinen voi valita haluaako olla sellaisen kanssa joka ei oikeasti välitä vaan esittää vaan!

Kertokaa nyt hyvänen aika petetylle. Hän ansaitsee oikeuden omaan elämäänsä!

Äänestä

Hyvä aloitus minusta, tauteja on monia ja riskit kertautuu säätöjen myötä. Minusta hyvin voi kutsua tällaistakin raiskaukseksi. Suhtaudun näihin tauteihin kriittisesti, enkä ymmärrä pahan tekijöitä.

Äänestä

Mielenkiintoista.

On tavallaan pelottavaa, että ap:n logiikalla varustetulla ihmispoloisella on äänioikeus tässä maassa.

Elämme lopun aikoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei

Joku raiskasi naisen kun hän oli TIEDOTTOMASSA tilassa. Sai vankilaa jne.

Onko tämä mielestäsi oikein ?

Sama tilanne:

Puoliso käynyt vieraissa, ja puoliso ei tiedä asiaa=sama asia.
Puoliso panee kumppani kanssa jolle ei ole kertonut pettämisestään = puoliso on TIEDOTTOMASSA tilassa asiasta= raiskaus!

Ei mitään eroa. Olen sanonut kumppanille, ettei mitään asiaa sisälleni, mikäli ollut toisen kanssa.
Eli olen tällöin TIEDOTTOMASSA tilassa, joten jokainen panemisemme on raiskaus mikäli pettänyt, koska hän tietää, ettei asiaa sisälleni.

Tuo ensimmäinen joka sai rangaistuksen ei ollut niin paha ihminen kuin kumppani joka pettää.
Pettäjä pahempi, kun esittää välittävänsä kumppanistaan, muttei välitä .
Isompi tuomio kuuluisi tästä.
Mitä luusreteita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu