Naiseni lapset ei ole koskaan jouluna meillä

eikä haluu nähdä mua jouluna. Mikä vaivaa heitä, Hävettääkö heitä oma ulkonäkö, vai se että äiti muutti pois heitin isin luota, vai että ovat olleet huonokäytöksisiä että äiti joutui muuttamaan uuden miehensä luokse . En ole saanut vastausta.
Olen kyllä lapirakas ihminen ja voin aivan hyvin alkaa heille isiksi, ei mitään ongelmaa pitäisi olla, voin hyvin kasvattaa heitä, mutta heitä joku asia nyt painaa.
Asumme minun kodissa ja lapset äidin luona, ja olisi kiva alkaa isän rooliin , mutta en ole heitä nähynyt eikä kukaan kerro mulle mitään. Jotenkin outo kuvio, eikä naisen lapset yleensä ota uuden isän omakseen ja ollaan perhe, ja minä voin leikkiä sitä isä

Mutta tässä me ollaan naisen kanssa kun kaksi tattia, ei mitään tekemistä ja ollaan vaan. Olisi kiva olla perhe ja nauraa heidän isälleen kun katkerana oottaa naista takasin muttei saa. Meille kyl lapset mahtuu asuun ja saisin olla peheen isä ja päättää lasten asioista, se olisi kkivaa, tuntisin itseni paremmaksi kuin entinen isä Hahaaa, nauraisimme vaan kun itkee kurjuuttaan kun olen saanut hänen lapset kasvatettavaksi.
t Uolevi
8148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

lue kirjoituksesi uudestaan.
Sieltä kristallinkirkkaasti loistaa miksi lapset inhoavat sinua. niinkuin varmasti jokainen joka tuntee sinut.
Jos osaisit avata silmäsi ja muuttaa asenteesi , sinulla voisi olla toivoa......

Äänestä

Hieman sekavaa tekstiä. AsuTTE sinun luona ja lapset äitinsä luona, mutta siis kenen lapset ja ketä siellä sinun asunnossasi asuu? Ainakaan ne naisen lapset eivät, kun et kerta heitä näe.

Äänestä

Minustakin olisi kiva kun jouluna vaan olisi miehen lapset, voisi nähdä perheenä miten onnellisiä lapset olisivat uuden äidin kanssa. Onneksi ei tarvi ostella heille lahjoja et voin vaan sanoa lapsille että tuo oli minulta!!!! Hih... vaikka oma äiti olisi sen ostanu, mut en mie ala selittelemään sanon vaan et ne lahjat oli multa, en ostele muiell.
Mies ostaa mun lapsille tottakai, niin pitääkin, mutten mää ole velvollinen osteleen, meillä on lasten äidin kanssa samat lahjat, tosin äiti ei sitä tiedä eikä lapset. Hih... hlapa on joulu kun vähän kikkailee.

Äänestä
  • No, mites teillä tuo isäinpäivä menee, lähtevätkö sinun lapsesi oman isin luokse ja miehesi lapset ovat tietty teillä viettämässä isänpäivää, oman isänsä kanssa ja sinä passaat heitä, se taitaa jo ahdistaa sinua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, mites teillä tuo isäinpäivä menee, lähtevätkö sinun lapsesi oman isin luokse ja miehesi lapset ovat tietty teillä viettämässä isänpäivää, oman isänsä kanssa ja sinä passaat heitä, se taitaa jo ahdistaa sinua.

    Toetenkin, sehän on lasteni isä, ja minun lasteni kuuluu olla isän luona kun on isän päivä ja äidinpäivänä meillä, teitysti, ei kai muuten sitä voi juhlia. Ei munlapsia tarvi passaa, he ovat omatoimisia ja hyväkäytöksisiä, toista nää miehen kersat, ei osaa mitään. Eilen leivoin pullaa, niin yhtään eivät syöneet, harmi ni jäi meille sitten enempi. En pakota syömään, siitä tulisi vaan sotkua.

    Pulla on paskamättöä lihottaa ja ei mitään ravinteita, teille jäi enempi ja saatte kiloja myös enempi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pulla on paskamättöä lihottaa ja ei mitään ravinteita, teille jäi enempi ja saatte kiloja myös enempi.

    Ai jaa.... ilmeisesti sulla on siitä k okemusta kun osaat siitä kertoa. Näyttääkö vaaka sulla 250 kg??? Nyt olisi sun laihdutuksen aika. Mene lääkäriin ja kerro ongelmasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaa.... ilmeisesti sulla on siitä k okemusta kun osaat siitä kertoa. Näyttääkö vaaka sulla 250 kg??? Nyt olisi sun laihdutuksen aika. Mene lääkäriin ja kerro ongelmasi.

    Pöljä, minä painan 50 kg ja treenaan joka päivä, enkä syö mitään mättöä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

eikä haluu nähdä mua jouluna. Mikä vaivaa heitä, Hävettääkö heitä oma ulkonäkö, vai se että äiti muutti pois heitin isin luota, vai että ovat olleet huonokäytöksisiä että äiti joutui muuttamaan uuden miehensä luokse . En ole saanut vastausta.
Olen kyllä lapirakas ihminen ja voin aivan hyvin alkaa heille isiksi, ei mitään ongelmaa pitäisi olla, voin hyvin kasvattaa heitä, mutta heitä joku asia nyt painaa.
Asumme minun kodissa ja lapset äidin luona, ja olisi kiva alkaa isän rooliin , mutta en ole heitä nähynyt eikä kukaan kerro mulle mitään. Jotenkin outo kuvio, eikä naisen lapset yleensä ota uuden isän omakseen ja ollaan perhe, ja minä voin leikkiä sitä isä

Mutta tässä me ollaan naisen kanssa kun kaksi tattia, ei mitään tekemistä ja ollaan vaan. Olisi kiva olla perhe ja nauraa heidän isälleen kun katkerana oottaa naista takasin muttei saa. Meille kyl lapset mahtuu asuun ja saisin olla peheen isä ja päättää lasten asioista, se olisi kkivaa, tuntisin itseni paremmaksi kuin entinen isä Hahaaa, nauraisimme vaan kun itkee kurjuuttaan kun olen saanut hänen lapset kasvatettavaksi.
t Uolevi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu