Maalaisjärjellä kohti vähintä mahdollista lääkitystä D2:selle

Mikä on D2. Mielestäni sitä voidaan verrata siihen että ihminen on immuuni jollekin, esim. lääkkeelle. Täsää tapauksessa D2:sella on useimmiten riittävästi insuliinia mutta sen vaikutus on liian vähäinen. Mitä tehdä?
Hoidossa tiedetään mistä on kysymys mutta ratkaisuksi esitetään:
"Diabeetikolle suositellaan kaikkien terveydelle hyväksi olevaa monipuolista ruokavaliota."
joka on:
Hiilihydraattien laskennallinensaantisuositus on 45–60 % energiansaannista (E%).
Suunnittelussatavoite on 52–53 E%.
"Aggressivisesti insuliinilla kimppuun" suosittelee kylätohtori joka ei salli ajatustakaan että insuliinia on riittävästi hoitamaan homma jos sokerin syöntiä (suositus) vähennetään tasolle jossa oma elimistö jaksaa hoitaa asian, niiinkuin minun ja lukemattomien muiden kohdalla.
Asia on jokaisen helppo todeta kokeilemalla. Ota kuitenkin huomioon että jos sinulla on insuliini tai insuliinityyppinen lääkity niin täytyy mitata usein ja vähentää lääkitystä heti alussa. Metformiinia käyttävillä ei vaaraa liian matalista verensokereista ei minun tietojeni mukaan ole.
Jos sinulla on tietoja seuraava lääkäri niin keskustele ensin hänen kanssaan ja pyydä ohjausta. Ohjaukseksi en katso THL:n ja Diabetesliiton suosituksia.
En ole lääkäri mutta kirjoituksissani viittaan yli kymmenen vuoden vahvaan oma kohtaiseen kokemukseen ja tieteen suraamiseen.
1462754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 146

Vanhimmat

"Diabeetikon ruoka ei ole ankea, rajoitettu valikoima dieettivalmistetita. Päinvastoin, diabeetikon ruoka on juuri sitä samaa kuin koko väestölle suositellaan: se sisältää vähän tyydyttyttä rasvaa, sokeria ja suolaa, mutta runsaasti kuitupitoisia ruokia."

Äänestä
  • "Päinvastoin, diabeetikon ruoka on juuri sitä samaa kuin koko väestölle suositellaan: se sisältää vähän tyydyttyttä rasvaa, sokeria ja suolaa, mutta runsaasti kuitupitoisia ruokia."

    Hyvää matkaa luuloinesi, toivottavasti et ole diabeetikko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Päinvastoin, diabeetikon ruoka on juuri sitä samaa kuin koko väestölle suositellaan: se sisältää vähän tyydyttyttä rasvaa, sokeria ja suolaa, mutta runsaasti kuitupitoisia ruokia."

    Hyvää matkaa luuloinesi, toivottavasti et ole diabeetikko.

    Aloittaja puhui asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloittaja puhui asiaa.

    "Aloittaja puhui asiaa."

    Lisätään vielä:

    "Tyypin 2 diabeteksen hoitoon kuuluu aina ruokailutottumusten muuttaminen siten, että verensokerit laskevat mahdollisimman normaaleiksi ja verisuonisairauksien vaara pienenee"
    "Kasviksia, hedelmiä ja marjoja syödään runsaasti, noin puoli kiloa eli kuusi kourallista päivässä jaettuna eri aterioille ja välipaloiksi. "

    Ja kun ei onnistu niin siirrytään lääkehoitoon. Miksikö ei onnistu? Kasvikset (myös peruna?), hedelmä ja marjat kohottavat verensokeria kunnolla eikä sokeri ole laihduttajan eikä diabeetikon ravintoa mainituissa ja suosituksen mukaisissa määrissä.

    Hvp sanoo, että tutkimusten mukaan ihmiset pääsevät diabeteksessa remissioon, kun laihduttavat. Pitääkö väite paikkansa? Siis riippumatta siitä, noudattavatko ketodieettiä vai eivät.

    Ja Mikael Fogelholm sanoi, että hiilihydraattien alentaminen joiksikin kuukausiksi voi diabetes 2:n hoitona olla hyvä, mutta silti täysjyväviljaa ei pidä kokonaan jättää pois. Hän viittasi myös tähän tuoreeseen raporttiin, jota hän kehui hyväksi, huolelliseksi, kriittiseksi ja moderniksi kannanotoksi.

    ”Lower carbohydrate diets for adults with type 2 diabetes”

    https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/1014673/SACN_report_on_lower_carbohydrate_diets_for_type_2_diabetes.pdf

    Ruotsin suositukset diabeetikoille löytyvätdokumentista 'Kost vid diabetes'. Siinä todetaan että LCHF toteutettuna eläinrasvalla ja lihalla lisää merkittävästi kuolleisuutta ja jos potilas ei ole laihtunut sillä niin hänelle pitää suositella jotain dieettiä jonka teho on tieteellisesti todennettu. Eräs näistä dieeteistä on perinteinen vähärasvainen diabetesdieetti. Kaikki palstalaiset toki tietävät tämän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hvp sanoo, että tutkimusten mukaan ihmiset pääsevät diabeteksessa remissioon, kun laihduttavat. Pitääkö väite paikkansa? Siis riippumatta siitä, noudattavatko ketodieettiä vai eivät.

    Ja Mikael Fogelholm sanoi, että hiilihydraattien alentaminen joiksikin kuukausiksi voi diabetes 2:n hoitona olla hyvä, mutta silti täysjyväviljaa ei pidä kokonaan jättää pois. Hän viittasi myös tähän tuoreeseen raporttiin, jota hän kehui hyväksi, huolelliseksi, kriittiseksi ja moderniksi kannanotoksi.

    ”Lower carbohydrate diets for adults with type 2 diabetes”

    https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/1014673/SACN_report_on_lower_carbohydrate_diets_for_type_2_diabetes.pdf

    Ei pidä paikkaansa pitkällä tähtäimellä Niin Hpv kuin Fogelholmkin puhuvat THL:llä tukien.

    Äänestä

  • Totista touhua tämä terveysvalistajan työ.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hvp sanoo, että tutkimusten mukaan ihmiset pääsevät diabeteksessa remissioon, kun laihduttavat. Pitääkö väite paikkansa? Siis riippumatta siitä, noudattavatko ketodieettiä vai eivät.

    Ja Mikael Fogelholm sanoi, että hiilihydraattien alentaminen joiksikin kuukausiksi voi diabetes 2:n hoitona olla hyvä, mutta silti täysjyväviljaa ei pidä kokonaan jättää pois. Hän viittasi myös tähän tuoreeseen raporttiin, jota hän kehui hyväksi, huolelliseksi, kriittiseksi ja moderniksi kannanotoksi.

    ”Lower carbohydrate diets for adults with type 2 diabetes”

    https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/1014673/SACN_report_on_lower_carbohydrate_diets_for_type_2_diabetes.pdf

    Liite+1:+Yhdistyneen+kuningaskunnan+nykyinen+hallituksen+ruokavaliosuositukset+väestölleEnergia:++-+miehet+2500+kcal+/+päivä,+naiset;+2000+kcal+/+päiväProteiinit:+-+0,75+g+painokiloa+kohtiRasvoja+yhteensä:+-+Vähennä+noin+35+prosenttiin+ruokavalion+energiastaTyydyttyneet+rasvat:+-+Vähennä+enintään+noin+10%+ruokavalion+energiastaKertatyydyttymättömät+rasvahapot:+.+Ei+erityisiä+suosituksiaMonityydyttymättömät+rasvahapot+n-6:+-+Keskimääräisiä+saantia+ei+enää+lisätä;+väestöllä,+joka+kuluttaa+yli+10%+energian+ei+pitäisi+lisääntyä-+Linolihappo:+vähintään+1%+kokonaisenergiastaMonityydyttymättömät+rasvahapot+n-3:-+Lisää+0,2:sta+0,45+g:aan+/+päivä-+Alfalinoleenihappo:+vähintään+0,2+%+kokonaisenergiastaTransrasvat:+-+Enintään+noin+2%+ravintoenergiastaHiilihydraatit:+-+Noin+50%+kokonaisenergiasta,+lisättyä+sokeria+enintään+5+%+Ravintokuitu:+-+30+g+/+vrk

    "Tyydyttyneet+rasvat:+-+Vähennä+enintään+noin+10%+ruokavalion+energiasta"Miksi???Hiilihydraatit:+-+Noin+50%+kokonaisenergiasta,+lisättyä+sokeria+enintään+5+%=+55+E%+energiasta+sokerista.Täysin+älytöntä+eikä+mitää+tieteen+tukea+kummassakaan+tapauksessa.

    Taitaa olla Veijo, ettei sinun jorinoissasi ole tieteen hitua.

    "Taitaa olla Veijo, ettei sinun jorinoissasi ole tieteen hitua."

    Niinkuin esimerkiksi missä?

    Tyydyttynyt rasva, punainen liha, että kaikki hiilihydraatti = sokeria, hvp-kompleksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tyydyttyneet+rasvat:+-+Vähennä+enintään+noin+10%+ruokavalion+energiasta"Miksi???Hiilihydraatit:+-+Noin+50%+kokonaisenergiasta,+lisättyä+sokeria+enintään+5+%=+55+E%+energiasta+sokerista.Täysin+älytöntä+eikä+mitää+tieteen+tukea+kummassakaan+tapauksessa.

    Veijo+hyvä,+tuo+50+%+kokonaisenergiasta+sisältää+myös+lisätyn+sokerin.+Älä+esitä+tyhmempää+kuin+olet.+Vai+oletko+tosissasi?

    Äänestä

  • "Korkealuokkainen, puolueeton tutkimusraportti kiitos."

    Puolueettomilla tutkimusraporteilla sinä pyyhit persettäsi.
    Uskot mieluummin kaikenmaailman blogikirjoituksiin ml. omasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Veijo+hyvä,+tuo+50+%+kokonaisenergiasta+sisältää+myös+lisätyn+sokerin.+Älä+esitä+tyhmempää+kuin+olet.+Vai+oletko+tosissasi?

    "Veijo+hyvä,+tuo+50+%+kokonaisenergiasta+sisältää+myös+lisätyn+sokerin.Älä+esitä+tyhmempää+kuin+olet.+Vai+oletko+tosissasi?"Ihanko+totta.+Siis+"vain+50E%+sokerista???Oletko+tosissasi+vai+esitätkö+tyhmää????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Veijo+hyvä,+tuo+50+%+kokonaisenergiasta+sisältää+myös+lisätyn+sokerin.Älä+esitä+tyhmempää+kuin+olet.+Vai+oletko+tosissasi?"Ihanko+totta.+Siis+"vain+50E%+sokerista???Oletko+tosissasi+vai+esitätkö+tyhmää????

    "Puolueettomilla tutkimusraporteilla sinä pyyhit persettäsi.
    Uskot mieluummin kaikenmaailman blogikirjoituksiin ml. omasi.

    Että ihan kioskitieteilijä vauhdissa??? Älä tankkaa dieseliä mopoosi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Puolueettomilla tutkimusraporteilla sinä pyyhit persettäsi.
    Uskot mieluummin kaikenmaailman blogikirjoituksiin ml. omasi.

    Että ihan kioskitieteilijä vauhdissa??? Älä tankkaa dieseliä mopoosi.

    Aina paranee! Omasta blogistasiko noita älynväläyksiä kopioit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aina paranee! Omasta blogistasiko noita älynväläyksiä kopioit?

    "Aina paranee! Omasta blogistasiko noita älynväläyksiä kopioit?"

    Lopeta selittely mopon tankkauksen lomassa.

    laita linkki siihen puolueettomaan, korkealuokkaiseen tutkimukseen joka vahvistaa höpinäsi.

    Ymmärrän että sinusta on mukava jutella kanssani mutta niin on lapsenlapsillanikin.

    Äänestä

Uskaltaako esim lääkityksen puolittaa kun on laihtunut 10 kg, omin päin. Kun mistä sen näkee mikä sokeri on pitkin päivää. Kun aamuisin katson sokerin silloin tällöin ja se on alle 6, viisi jotain. Mistä se lekuri sen paremmin tajuaa? Muutenkin koko homma on tavallaan omissa käsissä.

Äänestä
  • Riippuu lääkkeestä. Insuliinia pitää vähentää jos verensokerit tippuvat liian alas. Metformiini kun ei laske verensokereita liian alas niin sitä en vähentäisi ja kun se ilmeisesti pidentää elämää niin en vähentäisi sitä.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Riippuu lääkkeestä. Insuliinia pitää vähentää jos verensokerit tippuvat liian alas. Metformiini kun ei laske verensokereita liian alas niin sitä en vähentäisi ja kun se ilmeisesti pidentää elämää niin en vähentäisi sitä.

    Hyvä, jos metformiinin syömisestä ei ole haittaakaan. Sillä on aika hyviä vaikutuksia. Olen kyllä laihtunut sinä aikana kun olen sitä syönyt. Ei olisi muuten onnistunut.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Riippuu lääkkeestä. Insuliinia pitää vähentää jos verensokerit tippuvat liian alas. Metformiini kun ei laske verensokereita liian alas niin sitä en vähentäisi ja kun se ilmeisesti pidentää elämää niin en vähentäisi sitä.

    Minulla käytössä metformiini ja Ozempic. En haluaisi luopua kummastakaan, vaikka verensokeri ja paino normalisoituisivat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla käytössä metformiini ja Ozempic. En haluaisi luopua kummastakaan, vaikka verensokeri ja paino normalisoituisivat.

    Sama täällä. "Mwtformiinina" minulla tosin XigDuo.

    Äänestä

  • XigDuo+sisältää+metformiinia+ja+dapagliflotsiinia.+Molemmilla+on+itsenäinen+elinikää+pidentävä+vaikutus.Dapagliflotsiini+on+SGLT2-estäjä.SGLT2-estäjien+asema+hoidossa+on+vahvistunut+nopeasti+sydän-+ja+munuaissuojanäytön+takia.+EMPA-REG+OUTCOME+-tutkimuksessa+ensisijaisena+päätetapahtumana+oli+sydän-+ja+verisuonitautitapahtuma.+Näiden+esiintyminen+väheni+kolmen+vuoden+empagliflotsiinihoitoisilla+vertailuhoitoon+verrattuna+seuranta-aikana+merkitsevästi+(14+%),+ja+sydän-+ja+verisuonitautikuoleman+riski+pieneni+erittäin+merkitsevästi+(ks.+«Diabeteslääkkeiden+turvallisuustutkimukset»).+Myös+munuaisiin+liittyvät+päätetapahtumat+(progressio+makroalbuminuriaan,+munuaisfunktion+heikentyminen+eli+seerumin+kreatiniiniarvon+kaksinkertaistuminen,+dialyysihoidon+tarve)+vähenivät+merkitsevästi+hoidolla.+Ryhmien+sydän-+ja+verisuonitautikuolleisuuden+erot+ilmaantuivat+varsin+nopeasti.Dapagliflotsiinin+osalta+DECLARE-tutkimuksessa+todettiin+sydämeen+ja+verisuoniin+liittyvien+kuolemien+sekä+sydämen+vajaatoiminnasta+johtuvan+sairaalahoidon+vähentyminen+potilasryhmällä,+jossa+enemmistöllä+tyypin+2+diabetesta+sairastavista+ei+ollut+ennestään+ateroskleroottista+valtimosairautta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    XigDuo+sisältää+metformiinia+ja+dapagliflotsiinia.+Molemmilla+on+itsenäinen+elinikää+pidentävä+vaikutus.Dapagliflotsiini+on+SGLT2-estäjä.SGLT2-estäjien+asema+hoidossa+on+vahvistunut+nopeasti+sydän-+ja+munuaissuojanäytön+takia.+EMPA-REG+OUTCOME+-tutkimuksessa+ensisijaisena+päätetapahtumana+oli+sydän-+ja+verisuonitautitapahtuma.+Näiden+esiintyminen+väheni+kolmen+vuoden+empagliflotsiinihoitoisilla+vertailuhoitoon+verrattuna+seuranta-aikana+merkitsevästi+(14+%),+ja+sydän-+ja+verisuonitautikuoleman+riski+pieneni+erittäin+merkitsevästi+(ks.+«Diabeteslääkkeiden+turvallisuustutkimukset»).+Myös+munuaisiin+liittyvät+päätetapahtumat+(progressio+makroalbuminuriaan,+munuaisfunktion+heikentyminen+eli+seerumin+kreatiniiniarvon+kaksinkertaistuminen,+dialyysihoidon+tarve)+vähenivät+merkitsevästi+hoidolla.+Ryhmien+sydän-+ja+verisuonitautikuolleisuuden+erot+ilmaantuivat+varsin+nopeasti.Dapagliflotsiinin+osalta+DECLARE-tutkimuksessa+todettiin+sydämeen+ja+verisuoniin+liittyvien+kuolemien+sekä+sydämen+vajaatoiminnasta+johtuvan+sairaalahoidon+vähentyminen+potilasryhmällä,+jossa+enemmistöllä+tyypin+2+diabetesta+sairastavista+ei+ollut+ennestään+ateroskleroottista+valtimosairautta.

    Jeps. Maitohappomyrkytyksenkin riski on minimaalinen. Oliko noita metformiinin käyttäjillä jotain 10 kpl per vuosi? Vaatii insuliinin tuotannon ehtymistä ja sen saa myös rasvaa ahtamalla jos ei ole insuliinin eritystä. Minulla tuo on normaalilla tasolla, se varmistettiin ennen Ozempiciin siirtymistä.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Sama täällä. "Mwtformiinina" minulla tosin XigDuo.

    Onko tuo XigDuo jotenkin parempi kuin pelkkä metformiini. Vai miksi syöt sitä. Jos saa kysyä?
    Täytyy muuten sanoa, että itse syön paremmin ja monipuolisemmin nykyään kuin koskaan aikaisemmin. Olen lisännyt oleellisesti vihannesten käyttöä. Puolet atriasta on erilaista vihannesta. En syö juurikaan roskaruokaa ja pullat, kakut ovat samoin historiaa. Paino on hyvä ja itse koen itseni terveemmäksi kuin koskaan. . Ehkä tarvittiin diabetes 2 karaistamaan elintapoja. Samoin liikunta on hyvällä tasolla. Voisin lisätä voimaharjoittelua ja kasvattaa lihaskuntoa. Täytyy toivoa, että tilanne jatkuisi näinkin hyvänä,
    Rasvojen käytöstä en ole ihan perillä. Niissä pitää vielä skarppaa. Saan täältä kuitenkin paljon vinkkejä. Se on hyvä asia. Auttaa tässä diabetes ihmettelyssä.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Sama täällä. "Mwtformiinina" minulla tosin XigDuo.

    "minulla tosin XigDuo."

    Maitohappoasidoosin vaara

    Xigduo voi aiheuttaa hyvin harvinaisen, mutta erittäin vakavan maitohappoasidoosin sivuvaikutuksen, varsinkin jos munuaisesi eivät toimi kunnolla. Maitohappoasidoosin kehittymisriski kasvaa myös hallitsemattomassa diabeteksessa, vakavissa infektioissa, pitkäaikaisessa paastossa tai alkoholin nauttimisessa, nestehukassa (katso lisätietoja alla), maksaongelmista ja tiloista, joissa osassa kehoa on heikentynyt hapen saanti (mukaan lukien akuutti vakava sydän sairaus).

    Jos jokin yllä olevista koskee sinua, keskustele lääkärisi kanssa saadaksesi lisätietoja.

    Äänestä

Yksi helppo muutos syömisessä – voi auttaa merkittävästi välttämään tyypin 2 diabeteksen. https://www.is.fi/terveys/art-2000008356941.html

Korkealuokkainen, puolueeton, suomalainen tutkimus, ei mikään rottakoe.

Äänestä
  • Mutta mihin tuo perustuu?

    Tutkimuksessa verrattiin vähintään yhden annoksen täysjyväviljaa syöviä sellaisiin, jotka eivät syöneet ollenkaan täysjyvää.

    Ehkä jälkimmäisessä ryhmässä syötiin muuten epäterveellisesti, eli yhteys on ollut vain tilastollinen.

    Täysjyvässä on hyödyllisiä kuituja, mutta kyllä niitä muualtakin saa.

    Esim. saattaisi olla (oma hypoteesini), että kuidun saanti korreloi käänteisesti diabetes 2:n ilmaantuvuuteen ja että tilastollinen yhteys on voimakkaampi kuin äskeisessä tutkimuksessa.

    Olisi kiva lukea faktojakin eikä vain tilastollisia yhteyksiä.

    Äänestä

  • Joo. Täysjyvävilja edistää terveyttä monella tapaa. Tyydyttymäton rasva vielä enemmän mutta siihen siirtyminen on varsin hankalaa

    Äänestä

  • "Korkealuokkainen, puolueeton, suomalainen tutkimus, ei mikään rottakoe."

    Korkealuokkainen??

    Näyttää perustuvan pelkkiin olettamuksiin.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Joo. Täysjyvävilja edistää terveyttä monella tapaa. Tyydyttymäton rasva vielä enemmän mutta siihen siirtyminen on varsin hankalaa

    Mistä sinä noita keksitkään? Kuinkas siellä Sydneyssä kuoltiin linolihapoilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta mihin tuo perustuu?

    Tutkimuksessa verrattiin vähintään yhden annoksen täysjyväviljaa syöviä sellaisiin, jotka eivät syöneet ollenkaan täysjyvää.

    Ehkä jälkimmäisessä ryhmässä syötiin muuten epäterveellisesti, eli yhteys on ollut vain tilastollinen.

    Täysjyvässä on hyödyllisiä kuituja, mutta kyllä niitä muualtakin saa.

    Esim. saattaisi olla (oma hypoteesini), että kuidun saanti korreloi käänteisesti diabetes 2:n ilmaantuvuuteen ja että tilastollinen yhteys on voimakkaampi kuin äskeisessä tutkimuksessa.

    Olisi kiva lukea faktojakin eikä vain tilastollisia yhteyksiä.

    Ryhmiä+voidaan+verrata+toisiinsa+käyttämällä+tilastollisia+menetelmiä.+Niillä+siis+pystytään+vähentämään+muiden+tekijöiden+vaikutusta.Kun+täysjyväleivässä+on+14%+kuitua+ja+kasviksissa+2%+niin+täysjyväkuitua+on+aika+lailla+hankala+korvata+millään+kuidun+lähteenä.

    Joo FinRavinto-tutkimuksen mukaan miehet saivat 54 prosenttia kuidustaan viljasta eli 12 grammaa.

    Miehet saivat keskimäärin kuitua 22 g, kun suositus olisi 25–35 g/vrk.

    Kasviksista tuli 3,0 g, hedelmistä 3,1 g, perunasta 1,1 g ja pähkinöistä ja palkokasveista 1,5 g.

    Lähde: FinRavinto 2017, liitetaulukko 8a (löytyy dokumentin loppuosasta).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä sinä noita keksitkään? Kuinkas siellä Sydneyssä kuoltiin linolihapoilla?

    -+Suuri+osa+vakuuttavimmista+rasvatutkimuksista+on+tehty+1960-1970+-luvulla.+Margariinien+koostumus+on+muuttunut+aivan+erilaiseksi+noista+ajoista+ja+käytössä+olevat+kasviöljyt+ovat+muuttuneet+auringonkukka-+ja+soijaöljystä+rypsi-+ja+oliiviöljyyn.+Margariinissa+on+nykyisin+vähemmän+transrasvaa++kuin+voissa+ja+rypsiöljyssä+on+yli+20+kertaa+enemmän+omega-3+rasvahappoja+kuin+auringonkukkaöljyssä,+ja+alle+puolet+omega-6+linolihapon+määrästä.-+Omega-3+ja+omega-6+rasvahappojen+yhdenaikainen+riittävä+ja+sopiva+saanti+vähentää+sydän-+ja+verisuonitautikuolleisuutta.+Suositukset+ovat+pitkään+korostaneet+molempien+riittävää+saantia,+eikä+pelkästään+omega-6+rasvahappojen+riittävää+saantia-+Omega-3+rasvahapot+ravintolisänä+eli+supplementtina+eivät+ole+meta-analyysitasolla+vähentäneet,+eivät+lisänneet+sydän-+ja+verisuonitautikuolleisuutta+tai+-sairastuvuutta.+Toisin+sanoen,+ne+eivät+ole+yksistään+käytettynä+mitään+käänteen+tekeviä+ihmelääkkeitä-+Sydney+Diet+Heart+Study+ei+ole+mikään+puhdasoppinen+ja+virheetön+tutkimus,+mikään+lopullinen+todistuskappale.+Tutkimuksessa+on+useita+puutteita,+jotka+itse+päätutkija+Christiopher+Ramsden+on+tuonut+esille+median+haastattelussa.+Keskeisin+näistä+on+se,+että+omega-6+linolihapon+saanti+oli+4+kertaa+suurempaa+kuin+Suomessa+nykyisin-+On+olemassa+yksi+satunnaistettu+rasvanvaihtotutkimus+(juuri+tuo+Sydney’n+tutkimus),+jossa+tyydyttyneeseen+rasvaan+painottuva+ruokavalio+oli+sydänkuolleisuuden+suhteen+parempi+kuin+kasviöljyyn.+Sen+sijaan+on+olemassa+neljä+(4)+satunnaistettua+tutkimusta,+jossa+margariinia,+oliiviöljyä,+tai+soijaöljyä+(tai+muita+kasviöljyjä)+runsaasti+sisältävä+ruokavalio+on+vähentänyt+sydän-+ja+verisuonitautitapahtumia.+Nämä+ovat+olleet+kaikki+monitekijäisiä+tutkimuksia,+mutta+rasva+on+ollut+ainoa+säännöllisesti+ilmaiseksi+jaettu+ruoka+näissä+tutkimuksissa.+Jos+margariini+tai+kasviöljyt+olisivat+vaarallisia,+kuten+väitetään,+tällaiset+tulokset+eivät+olisi+mahdollisia-+Margariini+ja+kasivöljyt+vähentävät+paitsi+kolesterolia+myös+kokonaiskolesteroli/HDL+-suhdetta+voita+tehokkaammin.+Kokonaiskolesterolin+ja+HDL:n+suhde+on+hyvin+voimakas+sydän-+ja+verisuonitautien+riskitekijä-+Yhdentoista+etenevän+kohortin+yhteisanalyysin+mukaan+tyydyttyneen+rasvan+vaihtaminen+monityydyttymättömään+vähentää+sydänkuolleisuutta.+Jokainen+5+%+kaloreista+joka+vaihtuu+tyydyttyneestä+rasvasta+monityydyttymättömään+vähentää+sydänkuolemia+26+%-+Kasviöljyjen+omega-6+rasvahapot+eivät+ole+tulehdusta+lisääviä+sellaisina+määrinä,+miten+ihmiset+niitä+voivat+normaalioloissa+kuluttaa.+Tästä+on+meta-anlyysiatason+näyttö-+Omega-6+rasvahapot+eivät+aiheuta+syöpää.+Tästä+on+sekä+post+hoc+näyttö+satunnaistettujen+tutkimuksien+meta-analyysistä+että+kohorttitutkimuksien+meta-analyysitason+näyttö-+Tyydyttyneen+rasvan+vähentäminen+vähähiilihydraattisen+ruokavalion+aikana+tuottaa+paremman+sydän-+ja+verisuonitautien+riskiprofiilin+kuin+runsaasti+tyyydyttynyttä+rasvaa+sisältävä+vähähiilihydraattinen+ruokavalio+ainakin,+kun+pääasiallinen+proteiinin+lähde+naudanliha

    Valitettavasti näitä rasvapappoja on turha valistaa. Karppaus kovalla rasvalla kun on heille lähinnä uskonto.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Valitettavasti näitä rasvapappoja on turha valistaa. Karppaus kovalla rasvalla kun on heille lähinnä uskonto.

    "Valitettavasti näitä rasvapappoja on turha valistaa. Karppaus kovalla rasvalla kun on heille lähinnä uskonto."

    Margariineista ei ole ikinä pystytty näyttämään terveyshyötuä. Samaa sarjaa VitaePron selittelyjen kanssa.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Ryhmiä+voidaan+verrata+toisiinsa+käyttämällä+tilastollisia+menetelmiä.+Niillä+siis+pystytään+vähentämään+muiden+tekijöiden+vaikutusta.Kun+täysjyväleivässä+on+14%+kuitua+ja+kasviksissa+2%+niin+täysjyväkuitua+on+aika+lailla+hankala+korvata+millään+kuidun+lähteenä.

    Margariiineista ei koskaan ole osoitettu olevan terveyshyötyä

    Äänestä

  • Suomalaismiehet voivat todennäköisesti pidentää elinikäänsä huolehtimalla riittävästä omega-6-rasvahappojen saannista. Varsinkin linolihappo näyttäisi olevan hyväksi, tuore suomalaistutkimus osoittaa. Omega-6-rasvahappoja on paljon mm. kasviöljyissä, kasvimargariineissa, pähkinöissä ja siemenissä.

    Tulokset perustuvat Sepelvaltimotaudin vaaratekijätutkimukseen, jossa 2 500 kuopiolaismiestä seurattiin 22 vuoden ajan. Miehet olivat 42–60-vuotiaita tutkimuksen alkaessa.

    Seurannan aikana runsaat 1 100 miestä kuoli, mutta kuolleisuus ei jakautunut tasaisesti, tutkijat havaitsivat. Riski menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin tai muihin sairauksiin oli noin puolet pienempi miehillä, jotka saivat eniten linolihappoa. Tämä havaittiin verrattuna miehiin, joiden veressä oli linolihappoa vähiten.

    Myös arakidonihapon suuri pitoisuus liittyi pienempään kuolleisuuteen seurannan aikana, mutta yhteys ei ollut kovin vahva. Gammalinoleenihappo tai dihomogammalinoleenihappo eivät vaikuttaneet kuolleisuuteen. Omega-6-rasvahappopitoisuudet eivät vaikuttaneet myöskään syöpäkuolleisuuteen.

    Aiemmissa tutkimuksissa linolihapon runsas saanti on yhdistetty pienentyneeseen riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja diabetekseen, mutta kuolleisuuteen sitä ei ole aiemmin liitetty.

    Jyrki K Virtanen, Jason H Y Wu, Sari Voutilainen, Jaakko Mursu, Tomi-Pekka Tuomainen, Serum n–6 polyunsaturated fatty acids and risk of death: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study, The American Journal of Clinical Nutrition, Volume 107, Issue 3, March 2018, Pages 427–435,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaismiehet voivat todennäköisesti pidentää elinikäänsä huolehtimalla riittävästä omega-6-rasvahappojen saannista. Varsinkin linolihappo näyttäisi olevan hyväksi, tuore suomalaistutkimus osoittaa. Omega-6-rasvahappoja on paljon mm. kasviöljyissä, kasvimargariineissa, pähkinöissä ja siemenissä.

    "Tulokset perustuvat Sepelvaltimotaudin vaaratekijätutkimukseen, jossa 2 500 kuopiolaismiestä seurattiin 22 vuoden ajan. "

    Seurantatutkimus-ei kannata paljonkaan nostaa lippua salkoon.

    Olisiko tutkimus ollut luotettavampi, jos heitä ei olisi seurattu ollenkaan?

    "Olisiko tutkimus ollut luotettavampi, jos heitä ei olisi seurattu ollenkaan?"

    Mitäpä söit 22 vuotta sitten???

    Tutkimus tehtiin tietenkin useassa vaiheessa 22 vuoden aikana.

    "Tutkimus tehtiin tietenkin useassa vaiheessa 22 vuoden aikana."

    Tietekin, mutta ei paranna tasoa millään lailla.

    Missä niin kerrotaan???

    Siinä tutkimuksessa tietenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tutkimus tehtiin tietenkin useassa vaiheessa 22 vuoden aikana."

    Tietekin, mutta ei paranna tasoa millään lailla.

    Oi guru. Mikäs olisi sitten sinun hyväksymä tapa tutkia omega kuutosia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaismiehet voivat todennäköisesti pidentää elinikäänsä huolehtimalla riittävästä omega-6-rasvahappojen saannista. Varsinkin linolihappo näyttäisi olevan hyväksi, tuore suomalaistutkimus osoittaa. Omega-6-rasvahappoja on paljon mm. kasviöljyissä, kasvimargariineissa, pähkinöissä ja siemenissä.

    Tulokset perustuvat Sepelvaltimotaudin vaaratekijätutkimukseen, jossa 2 500 kuopiolaismiestä seurattiin 22 vuoden ajan. Miehet olivat 42–60-vuotiaita tutkimuksen alkaessa.

    Seurannan aikana runsaat 1 100 miestä kuoli, mutta kuolleisuus ei jakautunut tasaisesti, tutkijat havaitsivat. Riski menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin tai muihin sairauksiin oli noin puolet pienempi miehillä, jotka saivat eniten linolihappoa. Tämä havaittiin verrattuna miehiin, joiden veressä oli linolihappoa vähiten.

    Myös arakidonihapon suuri pitoisuus liittyi pienempään kuolleisuuteen seurannan aikana, mutta yhteys ei ollut kovin vahva. Gammalinoleenihappo tai dihomogammalinoleenihappo eivät vaikuttaneet kuolleisuuteen. Omega-6-rasvahappopitoisuudet eivät vaikuttaneet myöskään syöpäkuolleisuuteen.

    Aiemmissa tutkimuksissa linolihapon runsas saanti on yhdistetty pienentyneeseen riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja diabetekseen, mutta kuolleisuuteen sitä ei ole aiemmin liitetty.

    Jyrki K Virtanen, Jason H Y Wu, Sari Voutilainen, Jaakko Mursu, Tomi-Pekka Tuomainen, Serum n–6 polyunsaturated fatty acids and risk of death: the Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study, The American Journal of Clinical Nutrition, Volume 107, Issue 3, March 2018, Pages 427–435,

    OXLAMeilla on pleiotrooppisia (laaja-alaisia) haitallisia vaikutuksia, jotka liittyvät kroonisiin kiputiloihin (mm. päänsärkyyn), valtimoiden ”kalkkiutumiseen” ja sen myötä sepelvaltimotautiin, rasvamaksaan sekä Alzheimerin tautiin. Sepelvaltimotauti johtuu pääasiassa tulehduksesta, eikä suinkaan kolesterolista, kuten pitkään on virheellisesti kuviteltu (CANTOS-tutkimus).
    Vähentämällä omega-6:n saantia 6,7:sta 2,4 prosenttiin kalorimäärästä vähenevät haitalliset OXLAMit dramaattisesti 12 viikossa, katso taulukko (Ramsden ym. 2012) tästä linkistä
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3467319/table/T2/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oi guru. Mikäs olisi sitten sinun hyväksymä tapa tutkia omega kuutosia?

    Tietystikin+30+vuotta+kestävä+RCT.+Tuollaista+vaan+ei+voida+tehdä.Esimerkiksi+Lyonin+sydäntutkimuksessa+ihmiset+jaettiin+satunnaistettuna+rypsi-+ja+voiryhmiin.+Rypsiryhmässä+sydäntautikuolleisuus+oli+70%+pienenpi+kuin+voiryhmässä.+Tämäkään+ei+kelpaa+rasvapapoille.+Sen+sijaan+ekologiset+ja+rottatutkimukset+kelpaavat+jos+tulokset+tukevat+omaa+mielipidettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    OXLAMeilla on pleiotrooppisia (laaja-alaisia) haitallisia vaikutuksia, jotka liittyvät kroonisiin kiputiloihin (mm. päänsärkyyn), valtimoiden ”kalkkiutumiseen” ja sen myötä sepelvaltimotautiin, rasvamaksaan sekä Alzheimerin tautiin. Sepelvaltimotauti johtuu pääasiassa tulehduksesta, eikä suinkaan kolesterolista, kuten pitkään on virheellisesti kuviteltu (CANTOS-tutkimus).
    Vähentämällä omega-6:n saantia 6,7:sta 2,4 prosenttiin kalorimäärästä vähenevät haitalliset OXLAMit dramaattisesti 12 viikossa, katso taulukko (Ramsden ym. 2012) tästä linkistä
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3467319/table/T2/

    Linolihappo ei aiheuta matala-asteista tulehdusta mutta maitorasva aiheuttaa. Lue vaikka Laatikaisen kirjoitus:'Ravinnon rasva ja matala-asteinen tulehdus (osa 2)'.

    Linolihapon ajateltiin aiheuttavan matala-asteista tulehdusta koska siitä syntyy arakonidihappoa ja siitä taas syntyy aineita jotka aiheuttavat matala-asteista tulehdusta. Mittauksien mukaan näin ei siis ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    OXLAMeilla on pleiotrooppisia (laaja-alaisia) haitallisia vaikutuksia, jotka liittyvät kroonisiin kiputiloihin (mm. päänsärkyyn), valtimoiden ”kalkkiutumiseen” ja sen myötä sepelvaltimotautiin, rasvamaksaan sekä Alzheimerin tautiin. Sepelvaltimotauti johtuu pääasiassa tulehduksesta, eikä suinkaan kolesterolista, kuten pitkään on virheellisesti kuviteltu (CANTOS-tutkimus).
    Vähentämällä omega-6:n saantia 6,7:sta 2,4 prosenttiin kalorimäärästä vähenevät haitalliset OXLAMit dramaattisesti 12 viikossa, katso taulukko (Ramsden ym. 2012) tästä linkistä
    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3467319/table/T2/

    CANTOS-tutkimuksessa ei kylläkään päädytty tulokseen että matala-asteinen tulehdus olisi sydänkohtauksien ainut syy vaan että tietyllä lääkeaineella matala-asteisen tulehduksen vähentäminen sydänkohtauksen jo saaneiden uudet sydänkohtaukset vähenivät merkittävästi.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Tietystikin+30+vuotta+kestävä+RCT.+Tuollaista+vaan+ei+voida+tehdä.Esimerkiksi+Lyonin+sydäntutkimuksessa+ihmiset+jaettiin+satunnaistettuna+rypsi-+ja+voiryhmiin.+Rypsiryhmässä+sydäntautikuolleisuus+oli+70%+pienenpi+kuin+voiryhmässä.+Tämäkään+ei+kelpaa+rasvapapoille.+Sen+sijaan+ekologiset+ja+rottatutkimukset+kelpaavat+jos+tulokset+tukevat+omaa+mielipidettä.

    Linkki???????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Linkki???????

    Ei tuollaisia ole. Söisitkö itse tiettyä ruokaa 30 vuotta putkeen? Siksi tehdään havainnointitutkimuksia eli selvitetään mitä ihmiset syövät tai mitkä ovat heidän veriarvonsa ja katsotaan mihin he sairastuvat tai kuolevat.

    "Siksi tehdään havainnointitutkimuksia eli selvitetään mitä ihmiset syövät tai mitkä ovat heidän veriarvonsa ja katsotaan mihin he sairastuvat tai kuolevat."

    Linkki??

    Katso löytyisikö joku alla olevista kirjahyllystäsi. Jos ei, niin sitten kirjastosta, ja osa voi olla netissäkin vapaasti luettavissa, osa maksumuurin takana. En viitsi kaivaa sinulle valmista linkkiä, käytä hakukonetta.

    Barnard N D, Willett W C, Ding E L. The misuse of meta-analysis in nutrition research. JAMA 2017; 318: 1435–6.

    Lovegrove J A, Hodson L, Sharma S, Lanham-New S. Nutrition research methodologies. Chichester: Wiley Blackwell, 2015.

    Nordic nutrition recommendations 2012. Integrating nutrition and physical activity. www.norden.org.

    Potichman N, Weed D L. Causal criteria in nutritional epidemiology. Am J Clin Nutr 1999; 69: 1309S–14S.

    Willett W. Nutritional epidemiology. Oxford: Oxford University Press, 2012.

    World Cancer Research Fund/American Institute for Cancer Research. Continuous Update Project Expert Report 2018. Judging the evidence. Available at dietandcancerreport.org.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Siksi tehdään havainnointitutkimuksia eli selvitetään mitä ihmiset syövät tai mitkä ovat heidän veriarvonsa ja katsotaan mihin he sairastuvat tai kuolevat."

    Linkki??

    "Siksi tehdään havainnointitutkimuksia eli selvitetään mitä ihmiset syövät tai mitkä ovat heidän veriarvonsa ja katsotaan mihin he sairastuvat tai kuolevat."

    Linkki??

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Ei tuollaisia ole. Söisitkö itse tiettyä ruokaa 30 vuotta putkeen? Siksi tehdään havainnointitutkimuksia eli selvitetään mitä ihmiset syövät tai mitkä ovat heidän veriarvonsa ja katsotaan mihin he sairastuvat tai kuolevat.

    Sydän-+ja+verisuonitauditKun+tieteellisistä+tutkimuksista+saadaan+tuloksia,+jotka+ovat+ristiriidassa+vallitsevan+käsityksen+kanssa,+niistä+käytetään+monesti+sanaa+paradoksi.+Tässä+Honolulu-tutkimuksessa+(4)+tuota+sanaa+ei+käytetty,+mutta+siihen+tarvittavat+tunnusmerkit+kyllä+täyttyvät:+71-93+vuotiaita+(miehiä)+osallistujia+seurattiin+20v+ja+lopuksi+todettiin+”Vain+ryhmällä,+jolla+oli+alhaiset+kolesterolin+tasot+kummallakin+mittauskerralla,+oli+selvästi+kohonnut+riski+lisääntyneeseen+kuolleisuuteen+(+64%).”+ja+”Emme+osaa+selittää+tuloksiamme,+jotka+saattavat+tieteelliset+perustelut+kolesterolin+alentamisesta+ikääntyneillä+epäilyttävään+valoon.”+Kokonaiskuolleisuuden+lisäksi+tarkasteltiin+myös+sydäntautikuolleisuutta:+suurimman+kolesterolin+neljänneksellä+kuolleisuus+oli+25%+alempi,+jos+henkilöillä+oli+sydäntaudin+riskitekijöitä+ja+44%+alempi+ilman+riskitekijöitä.Tyydyttyneet+rasvat+kohottavat+kolesteroleja+ja+antaa+pidemmän+elämän?

    Mielenkiintoista, en kiistä.

    Tutkimuksessa mitattiin siis kokonaiskolesterolia, ei LDL:ää.

    Alkuperäisessä tutkimuksessa sanottiin: ”Näiden tulosten syyt eivät ole selvät. Ehkä ne osoittavat valikoivaa kuolleisuutta; ne henkilöt, jotka ovat alttiita korkean seerumin kolesterolin biologisille vaikutuksille, kuolevat ennen kuin he saavuttavat 75 vuoden iän. Jäljelle jääneet henkilöt olisivat valikoituva ryhmä, jolla on pienempi kolesteroli ja jonka geneettinen koostumus tai muut tekijät suojaavat heitä korkeampien kolesterolipitoisuuksien vaikutuksilta. Jossain määrin Honolulu Heart Program -tiedot tukevat tätä hypoteesia - on olemassa muutamia yksilöitä, joilla on todella korkeat kolesterolipitoisuudet jäljellä tässä väestössä. Aiemmat tiedot kolesterolin pitoisuudesta tästä populaatiosta osoittavat, että kolesterolin jakautuminen on siirtynyt vasemmalle kohortin ikääntyessä”

    ”Onko hauraus kuolleisuuden piirre? Epävakaat toimenpiteet korreloivat alhaisen seerumin kolesterolin kanssa neljännessä tutkimuksessa, mutta eivät todennäköisesti selitä kolesterolin haittavaikutuksia pienellä/matalassa ryhmässä (taulukko 4). Koska meillä ei ole tietoja, jotka korreloivat hauraita toimenpiteitä kolmannesta tutkimuksesta, on uskomatonta todeta, että tutkimuksessa 3 oli potilasryhmä, jolla oli alhainen kolesteroli, joka oli myös lisännyt hauraita toimenpiteitä tämän 20 vuoden aikana. Emme kuitenkaan voi sulkea pois tätä mahdollisuutta.

    Silmiinpistävimmät löydökset liittyivät kolesterolin muutoksiin tutkimuksen kolmosen (1971—74) ja nelostutkimuksen (1991—93) välillä. On vain vähän tutkimuksia, joissa on kolesterolipitoisuuksia samoilta potilailta sekä keski-iässä että vanhuudessa. Vaikka tuloksemme tukevat aiempia havaintoja, joiden mukaan alhainen seerumin kolesteroli antaa huonot näkymät verrattuna korkeampiin kolesterolipitoisuuksiin vanhuksilla, tietomme viittaavat myös siihen, että niillä henkilöillä, joilla on alhainen seerumin kolesteroli, on huonot näkymät Kaikkiin syihin kuolleisuuteen. Iribarren ja kollegat20 ehdottivat, että seerumin kolesterolin lasku saattaa tapahtua yli kymmenen vuotta ennen taudin diagnosointia, ja tällainen pitkäaikainen sairastuvuus voi johtua kroonisista piilevä hepatiitti B -infektioista tai kroonisesta hengityselinsairaudesta, joka johtaa toistuviin hengitystieinfektioihin. Nämä häiriöt voivat lisätä hypokolesterolemiaa aiheuttavien proinflammatoristen sytokiinien pitoisuutta.21 Nykyinen analyysimme viittaa siihen, että tämä hypoteesi on epäuskottava eikä todennäköisesti vaikuta alhaisen kolesterolin haittavaikutuksiin 20 vuoden aikana.”

    ”Onko tämä matala/matala vaikutus ainutlaatuista japanilaisten etnisten uuttojen yksilöille? Sellaisen väitteen tueksi ei ole näyttöä. Ateroskleroosin riskitekijät japanilaisissa ovat paljon samat kuin valkoisilla.12 Ovatko nämä henkilöt noudattaneet hyvin epätyypillistä, hyvin vähärasvaista, vähäkolesterolista ruokavaliota vai ovatko he ottaneet voimakkaita lipidejä alentavia aineita? Erillisessä analyysissä pienestä potilasryhmästä, jotka ottivat lipidejä alentavia lääkkeitä, ei ollut näyttöä merkittävistä kuolleisuuseroista eikä siksi ole tarvetta sulkea näitä potilaita pois analyysistä. Vaikka on olemassa useita mahdollisia kliinisiä tutkimuksia, jotka osoittavat, että seerumin kolesterolin väheneminen on hyödyllistä, niiden merkitys vanhuksille ei ole suoraviivaisesti.1,2 Tällaisissa tutkimuksissa potilaat ovat itse valittuja kiinnostuksensa osallistumisesta ja yli 70-vuotiaita ei ole riittävästi mielekkäiden päätelmien sallimiseksi. Laboratorioanalyysien vertailukelpoisuustutkimusten puuttuminen 20 vuoden ajan saattaa rajoittaa kolesterolipitoisuuksien vaihteluiden tulkintaa. Tämä vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä.

    Kliinisesti esiin nousee kaksi asiaa. Ensinnäkin, onko biologinen vaikutus ero pysyvästä, käsittelemättömästä, luontaisesti alhaisesta kolesterolipitoisuudesta verrattuna vaikutukseen niillä, joilla on ruokavalion tai farmakologisesti aiheuttama kolesterolin väheneminen? Tietääksemme tätä kysymystä ei ole käsitelty tieteellisesti. Toiseksi, kun otetaan huomioon meidän ja muiden tietojen tiedot, onko olemassa tieteellistä perustetta yrittää alentaa kolesterolia alle 4·65 mmol/l: n pitoisuuksiin vanhuksilla? Uskomme, että ennen kuin näistä monimutkaisista suhteista on saatavilla lisää tietoa, varovaisuus määrää tässä ikäryhmässä konservatiivisemman lähestymistavan.”

    Se oli siis automaattikäännös tutkimuksesta ”Cholesterol and all-cause mortality in elderly people from the Honolulu Heart Program: a cohort study ”

    Mielenkiintoinen oli myös Ari Kaiholan käännös: ”Emme osaa selittää tuloksiamme, jotka saattavat tieteelliset perustelut kolesterolin alentamisesta ikääntyneillä epäilyttävään valoon.”

    Alkeperäisessä: ”We believe that until more information about these complex relations is available, prudence dictates a more conservative approach in this age group.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se oli siis automaattikäännös tutkimuksesta ”Cholesterol and all-cause mortality in elderly people from the Honolulu Heart Program: a cohort study ”

    Toistakymmentä vuotta on etsitty näitä mielenkiintoisia juttuja joista ei ole löytynyt mitään raskauttavaa sen pahan kolen tuomitsemiseen. Sydänlääkäri minun omaa käsitystä tulpan aiheuttajaksi . minä suuressa uskossa kovarasva ja kolesteroli johon toi puisteli päätänsä. Uskonko minä nytten arvauskeskuksen lääkäriä?? Jos näyttöö löytyy niin kyllä ne tuodaan rumpujen kalistessa esille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielenkiintoista, en kiistä.

    Tutkimuksessa mitattiin siis kokonaiskolesterolia, ei LDL:ää.

    Alkuperäisessä tutkimuksessa sanottiin: ”Näiden tulosten syyt eivät ole selvät. Ehkä ne osoittavat valikoivaa kuolleisuutta; ne henkilöt, jotka ovat alttiita korkean seerumin kolesterolin biologisille vaikutuksille, kuolevat ennen kuin he saavuttavat 75 vuoden iän. Jäljelle jääneet henkilöt olisivat valikoituva ryhmä, jolla on pienempi kolesteroli ja jonka geneettinen koostumus tai muut tekijät suojaavat heitä korkeampien kolesterolipitoisuuksien vaikutuksilta. Jossain määrin Honolulu Heart Program -tiedot tukevat tätä hypoteesia - on olemassa muutamia yksilöitä, joilla on todella korkeat kolesterolipitoisuudet jäljellä tässä väestössä. Aiemmat tiedot kolesterolin pitoisuudesta tästä populaatiosta osoittavat, että kolesterolin jakautuminen on siirtynyt vasemmalle kohortin ikääntyessä”

    ”Onko hauraus kuolleisuuden piirre? Epävakaat toimenpiteet korreloivat alhaisen seerumin kolesterolin kanssa neljännessä tutkimuksessa, mutta eivät todennäköisesti selitä kolesterolin haittavaikutuksia pienellä/matalassa ryhmässä (taulukko 4). Koska meillä ei ole tietoja, jotka korreloivat hauraita toimenpiteitä kolmannesta tutkimuksesta, on uskomatonta todeta, että tutkimuksessa 3 oli potilasryhmä, jolla oli alhainen kolesteroli, joka oli myös lisännyt hauraita toimenpiteitä tämän 20 vuoden aikana. Emme kuitenkaan voi sulkea pois tätä mahdollisuutta.

    Silmiinpistävimmät löydökset liittyivät kolesterolin muutoksiin tutkimuksen kolmosen (1971—74) ja nelostutkimuksen (1991—93) välillä. On vain vähän tutkimuksia, joissa on kolesterolipitoisuuksia samoilta potilailta sekä keski-iässä että vanhuudessa. Vaikka tuloksemme tukevat aiempia havaintoja, joiden mukaan alhainen seerumin kolesteroli antaa huonot näkymät verrattuna korkeampiin kolesterolipitoisuuksiin vanhuksilla, tietomme viittaavat myös siihen, että niillä henkilöillä, joilla on alhainen seerumin kolesteroli, on huonot näkymät Kaikkiin syihin kuolleisuuteen. Iribarren ja kollegat20 ehdottivat, että seerumin kolesterolin lasku saattaa tapahtua yli kymmenen vuotta ennen taudin diagnosointia, ja tällainen pitkäaikainen sairastuvuus voi johtua kroonisista piilevä hepatiitti B -infektioista tai kroonisesta hengityselinsairaudesta, joka johtaa toistuviin hengitystieinfektioihin. Nämä häiriöt voivat lisätä hypokolesterolemiaa aiheuttavien proinflammatoristen sytokiinien pitoisuutta.21 Nykyinen analyysimme viittaa siihen, että tämä hypoteesi on epäuskottava eikä todennäköisesti vaikuta alhaisen kolesterolin haittavaikutuksiin 20 vuoden aikana.”

    ”Onko tämä matala/matala vaikutus ainutlaatuista japanilaisten etnisten uuttojen yksilöille? Sellaisen väitteen tueksi ei ole näyttöä. Ateroskleroosin riskitekijät japanilaisissa ovat paljon samat kuin valkoisilla.12 Ovatko nämä henkilöt noudattaneet hyvin epätyypillistä, hyvin vähärasvaista, vähäkolesterolista ruokavaliota vai ovatko he ottaneet voimakkaita lipidejä alentavia aineita? Erillisessä analyysissä pienestä potilasryhmästä, jotka ottivat lipidejä alentavia lääkkeitä, ei ollut näyttöä merkittävistä kuolleisuuseroista eikä siksi ole tarvetta sulkea näitä potilaita pois analyysistä. Vaikka on olemassa useita mahdollisia kliinisiä tutkimuksia, jotka osoittavat, että seerumin kolesterolin väheneminen on hyödyllistä, niiden merkitys vanhuksille ei ole suoraviivaisesti.1,2 Tällaisissa tutkimuksissa potilaat ovat itse valittuja kiinnostuksensa osallistumisesta ja yli 70-vuotiaita ei ole riittävästi mielekkäiden päätelmien sallimiseksi. Laboratorioanalyysien vertailukelpoisuustutkimusten puuttuminen 20 vuoden ajan saattaa rajoittaa kolesterolipitoisuuksien vaihteluiden tulkintaa. Tämä vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä.

    Kliinisesti esiin nousee kaksi asiaa. Ensinnäkin, onko biologinen vaikutus ero pysyvästä, käsittelemättömästä, luontaisesti alhaisesta kolesterolipitoisuudesta verrattuna vaikutukseen niillä, joilla on ruokavalion tai farmakologisesti aiheuttama kolesterolin väheneminen? Tietääksemme tätä kysymystä ei ole käsitelty tieteellisesti. Toiseksi, kun otetaan huomioon meidän ja muiden tietojen tiedot, onko olemassa tieteellistä perustetta yrittää alentaa kolesterolia alle 4·65 mmol/l: n pitoisuuksiin vanhuksilla? Uskomme, että ennen kuin näistä monimutkaisista suhteista on saatavilla lisää tietoa, varovaisuus määrää tässä ikäryhmässä konservatiivisemman lähestymistavan.”

    "Tutkimuksessa mitattiin siis kokonaiskolesterolia, ei LDL:ää."

    Ei kerro mitään sydänterveydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sydän-+ja+verisuonitauditKun+tieteellisistä+tutkimuksista+saadaan+tuloksia,+jotka+ovat+ristiriidassa+vallitsevan+käsityksen+kanssa,+niistä+käytetään+monesti+sanaa+paradoksi.+Tässä+Honolulu-tutkimuksessa+(4)+tuota+sanaa+ei+käytetty,+mutta+siihen+tarvittavat+tunnusmerkit+kyllä+täyttyvät:+71-93+vuotiaita+(miehiä)+osallistujia+seurattiin+20v+ja+lopuksi+todettiin+”Vain+ryhmällä,+jolla+oli+alhaiset+kolesterolin+tasot+kummallakin+mittauskerralla,+oli+selvästi+kohonnut+riski+lisääntyneeseen+kuolleisuuteen+(+64%).”+ja+”Emme+osaa+selittää+tuloksiamme,+jotka+saattavat+tieteelliset+perustelut+kolesterolin+alentamisesta+ikääntyneillä+epäilyttävään+valoon.”+Kokonaiskuolleisuuden+lisäksi+tarkasteltiin+myös+sydäntautikuolleisuutta:+suurimman+kolesterolin+neljänneksellä+kuolleisuus+oli+25%+alempi,+jos+henkilöillä+oli+sydäntaudin+riskitekijöitä+ja+44%+alempi+ilman+riskitekijöitä.Tyydyttyneet+rasvat+kohottavat+kolesteroleja+ja+antaa+pidemmän+elämän?

    Knuuti kirjoittaa näin: 'Utriaisen artikkelissa viitataan tutkimukseen, jossa matalaan kolesterolitasoon liittyy suurempi kuolleisuus. Tämä ilmiö on hyvin tunnettu ja liittyy iäkkäiden henkilöiden ns. hauraus-raihnaus –ilmiöön, jonka yksi indikaattori on hyvin matala kolesterolitaso.'

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tutkimuksessa mitattiin siis kokonaiskolesterolia, ei LDL:ää."

    Ei kerro mitään sydänterveydestä.

    ”Ei kerro mitään sydänterveydestä.”

    Matala kokonaiskolesteroli - matala LDL?
    Matala kokonaiskolesteroli - korkea LDL?
    Korkea kokonaiskolesteroli - matala LDL?
    Korkea kokonaiskolesteroli - korkea LDL?

    Miksi tutkia kokonaiskolesterolia, kun parempia mittareita olisivat olleeet ei-HDL, pelkkä LDL ja apoB? Tietenkin siksi, että silloin tutkimuksen alkaessa vuosina 1965–68 tätä ei vielä tiedetty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Valitettavasti näitä rasvapappoja on turha valistaa. Karppaus kovalla rasvalla kun on heille lähinnä uskonto."

    Margariineista ei ole ikinä pystytty näyttämään terveyshyötuä. Samaa sarjaa VitaePron selittelyjen kanssa.

    "Margariineista ei ole ikinä pystytty näyttämään terveyshyötuä. Samaa sarjaa VitaePron selittelyjen kanssa."

    Kovista rasvoista ei ole ikinä pystytty näyttämään terveyshyötyä. Samaa sarjaa VitaePron selittelyjen kanssa.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Knuuti kirjoittaa näin: 'Utriaisen artikkelissa viitataan tutkimukseen, jossa matalaan kolesterolitasoon liittyy suurempi kuolleisuus. Tämä ilmiö on hyvin tunnettu ja liittyy iäkkäiden henkilöiden ns. hauraus-raihnaus –ilmiöön, jonka yksi indikaattori on hyvin matala kolesterolitaso.'

    Knuutti nyt kirjottaa mitä sylki suuhun tuo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Margariineista ei ole ikinä pystytty näyttämään terveyshyötuä. Samaa sarjaa VitaePron selittelyjen kanssa."

    Kovista rasvoista ei ole ikinä pystytty näyttämään terveyshyötyä. Samaa sarjaa VitaePron selittelyjen kanssa.

    "Kovista rasvoista ei ole ikinä pystytty näyttämään terveyshyötyä. "

    Ei ole näytetty mitään terveyshaittaa. Revi siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kovista rasvoista ei ole ikinä pystytty näyttämään terveyshyötyä. "

    Ei ole näytetty mitään terveyshaittaa. Revi siitä.

    "Ei ole näytetty mitään terveyshaittaa. Revi siitä."

    Samaa sarjaa VitaePron selittelyjen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Kovista rasvoista ei ole ikinä pystytty näyttämään terveyshyötyä. "

    Ei ole näytetty mitään terveyshaittaa. Revi siitä.

    Kovista rasvoista ei ole näytetty mitään terveyshaittaa
    Alkoholista ei ole näytetty mitään terveyshaittaa
    Tupakasta ei ole näytetty mitään terveyshaittaa

    Revi siitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Ei kerro mitään sydänterveydestä.”

    Matala kokonaiskolesteroli - matala LDL?
    Matala kokonaiskolesteroli - korkea LDL?
    Korkea kokonaiskolesteroli - matala LDL?
    Korkea kokonaiskolesteroli - korkea LDL?

    Miksi tutkia kokonaiskolesterolia, kun parempia mittareita olisivat olleeet ei-HDL, pelkkä LDL ja apoB? Tietenkin siksi, että silloin tutkimuksen alkaessa vuosina 1965–68 tätä ei vielä tiedetty.

    Oli kolet mitä hyvänsä niin eivät ne kerro mitään valtimoterveydestä. Parempi ennustaja on postinumero.

    Voitte tuoda esille todisteet LDL- kolesterolin pahuudesta vaan ku niitä ei ole

    Äänestä

En jaksanut koko ketjua lukea. Mutta kysyn onko voi ja rypsiöljy ok jos on diabetes ja verenpainetta?
Vai pitäisikö voi korvata benecolilla tai jollain vastaavalla.
Asiasta on niin montaa mielipidettä.
Entä toi rypsiöljy onko hyvä vai mielummin kookos-tai oliiviöljy.
Ei kai tästäkään ole mitään ylsimileisyyttä.
Margariineja en viitsi kyllä syödä.

Äänestä
  • "En jaksanut koko ketjua lukea. Mutta kysyn onko voi ja rypsiöljy ok jos on diabetes ja verenpainetta?
    Vai pitäisikö voi korvata benecolilla tai jollain vastaavalla."

    On diabetes eikä ole varoitettu rapsiölystä.
    Ei myöskään ole olemassa mielestäni mitään syytä vaihtaa voi teollisuusmönjään.

    terveisin D2:nen jo yli 10 vuotta. Ei mitään lääkitystä mutta runsaasti voita ja oliiviöljyä sekä majoneesia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "En jaksanut koko ketjua lukea. Mutta kysyn onko voi ja rypsiöljy ok jos on diabetes ja verenpainetta?
    Vai pitäisikö voi korvata benecolilla tai jollain vastaavalla."

    On diabetes eikä ole varoitettu rapsiölystä.
    Ei myöskään ole olemassa mielestäni mitään syytä vaihtaa voi teollisuusmönjään.

    terveisin D2:nen jo yli 10 vuotta. Ei mitään lääkitystä mutta runsaasti voita ja oliiviöljyä sekä majoneesia.

    Saatko sokeritason pidettyä aisoissa ravinnolla? Sehän on hieno juttu.
    Sanos vielä miksi oliiviöljy eikä rypsiöljy?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saatko sokeritason pidettyä aisoissa ravinnolla? Sehän on hieno juttu.
    Sanos vielä miksi oliiviöljy eikä rypsiöljy?

    Paras apu kakkostyypin diabetekseen tulee laihdutuksesta jos on ylipainoinen ja liikunnasta jollei liiku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Camelinaöljy olisi kyllä parasta https://www.foodie.fi/entry/impolan-kasvitilan-kylmapuristettu-camelinaoljy-250-ml/6430041350071 . Oliiviöljy sopii siihen oheen.

    Ei rypsiöljykään ole paha varsinkaan kylmäpuristettuna.

    vältä+ennenkaikkea+kasvisrasvoja+ja+niistä+valmistettuja+margariineja.+Ne+ovat+täysin+uutta+ihmisravinnossa+ja+niistä+saat+suuria+määriä+allergiarikiä+nostavaa+Omega-6:tta.+Vältä+myös+kaikkea+teollisesti+valmistettua+ruokaa+missä+kasvisöljyjä+on+suuressä+määrin.Vältä+auringonkukkaöljyä+ja+maissiöljyä+kuin+ruttoa.+Nämä+chipsit+friteerataan+100%+auringonkukkaöljyssä.Se+että+paljon+kehuttu+oliiviöljy+joutuu+listalla+niin+korkealle+on+yllätys+minulle.+Jos+sinulla+on+tulehduperäisiä+sairauksia+niin+kehoittaisin+harkitsemaan+oliiviöljyn+käytön+lopettamista.Rapsiöljy+saa+matalan+Allergiariskin.+Koska+siinä+suuren+määrän+Omega-6:sta+lisäksi+on+paljon+kasvisperäistä+Omega-3:sta.+Tarkoittako+se+että+rapsiöljy+on+vaaraton?+Ehkä,+mutta+suosittelen+kuintenkin+tiettyä+varovaisuutta+suurien+määrien+vuoksi.Voi+vaikuttaa+parhaalta+ratkaisulta+jos+sinulla+on+tulehdusperäisiä+sairauksia.+Maito,+juusto+ja+kerma+sisältävät+suunnilleen+samat+rasvat+ja+saavat+samat+Allergiariski-arvot.Lähde:+http://www.kostdoktorn.se/vad-gor-dig-allergisk

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Paras apu kakkostyypin diabetekseen tulee laihdutuksesta jos on ylipainoinen ja liikunnasta jollei liiku.

    Tutkimus Skotlannista osoittaa kuinka totaalisesti tyypin 2 diabeteksen nykyinen vallassa oleva lääkehoito edellä ja hiilari- ja siemenöljypainotteinen ruokavalio -paradigma on epäonnistunut: vain yksi prosentti on päässyt remissioon - nämäkin luultavasti ovat niitä ninjoja, jotka ovat ottaneet kohtalonsa omiin käsiinsä ja hoitaneet tautiaan terapeuttisella hiilarirajoituksella.

    Tutkimusuutinen:

    Study estimates how many people with type 2 diabetes achieve remission

    Ja DiRECTissä pääsi merkittävä osa remissioon laihduttamalla pussikuurilla. Karppaamalla ei pääse pitkällä tähtäimellä yhtään parempaan hoitotasapainoon kuin suositusruokavaliolla useiden tutkimusten mukaan. Knuutihan kirjoittaa tuosta blogissaan: 'Vähähiilihydraattinen (VHH) ruokavalio ja diabetes'.

    "Ja DiRECTissä pääsi merkittävä osa remissioon laihduttamalla pussikuurilla. Karppaamalla ei pääse pitkällä tähtäimellä yhtään parempaan hoitotasapainoon kuin suositusruokavaliolla useiden tutkimusten mukaan. Knuutihan kirjoittaa tuosta blogissaan: 'Vähähiilihydraattinen (VHH) ruokavalio ja diabetes'.

    hpv
    jatka luuloillasi ja apteekissa juoksemista piisaa.

    Knuuti sanoi: ”Silloin kun VHH-ruokavalion rasvakoostumus painottuu tyydyttymättömiin rasvoihin ja tyydyttyneen rasvan määrä pysyy kohtuullisena, VHH-ruokavaliolla ei ole haitallista vaikutusta veren rasvaprofiiliin. Mikäli rasvakoostumus painottuu tyydyttyneeseen rasvaan, veren rasvaprofiili voi muuttua epäedulliseen suuntaan.”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ja DiRECTissä pääsi merkittävä osa remissioon laihduttamalla pussikuurilla. Karppaamalla ei pääse pitkällä tähtäimellä yhtään parempaan hoitotasapainoon kuin suositusruokavaliolla useiden tutkimusten mukaan. Knuutihan kirjoittaa tuosta blogissaan: 'Vähähiilihydraattinen (VHH) ruokavalio ja diabetes'.

    hpv
    jatka luuloillasi ja apteekissa juoksemista piisaa.

    veijo
    jatka luuloillasi ja pysyttele siellä kioskilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vältä+ennenkaikkea+kasvisrasvoja+ja+niistä+valmistettuja+margariineja.+Ne+ovat+täysin+uutta+ihmisravinnossa+ja+niistä+saat+suuria+määriä+allergiarikiä+nostavaa+Omega-6:tta.+Vältä+myös+kaikkea+teollisesti+valmistettua+ruokaa+missä+kasvisöljyjä+on+suuressä+määrin.Vältä+auringonkukkaöljyä+ja+maissiöljyä+kuin+ruttoa.+Nämä+chipsit+friteerataan+100%+auringonkukkaöljyssä.Se+että+paljon+kehuttu+oliiviöljy+joutuu+listalla+niin+korkealle+on+yllätys+minulle.+Jos+sinulla+on+tulehduperäisiä+sairauksia+niin+kehoittaisin+harkitsemaan+oliiviöljyn+käytön+lopettamista.Rapsiöljy+saa+matalan+Allergiariskin.+Koska+siinä+suuren+määrän+Omega-6:sta+lisäksi+on+paljon+kasvisperäistä+Omega-3:sta.+Tarkoittako+se+että+rapsiöljy+on+vaaraton?+Ehkä,+mutta+suosittelen+kuintenkin+tiettyä+varovaisuutta+suurien+määrien+vuoksi.Voi+vaikuttaa+parhaalta+ratkaisulta+jos+sinulla+on+tulehdusperäisiä+sairauksia.+Maito,+juusto+ja+kerma+sisältävät+suunnilleen+samat+rasvat+ja+saavat+samat+Allergiariski-arvot.Lähde:+http://www.kostdoktorn.se/vad-gor-dig-allergisk

    "Voi vaikuttaa parhaalta ratkaisulta jos sinulla on tulehdusperäisiä sairauksia. Maito, juusto ja kerma sisältävät suunnilleen samat rasvat ja saavat samat Allergiariski-arvot."

    Maito, juusto ja kerma eivät sisällä ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja. Sellaisia joita elimistö ei pysty tuottamaan.

    Yksikään meta-analyysi ei ole vielä osoittanut, että voin lisääminen ruokavalioon toisi terveyshyötyä.

    costa rica?

    eihän tajuttomalle mitään voi kertoa.

    honolulussa wanhukset joilla oli korkeahko kolesteroli oli pitkäikäisempiä.

    ldl kolesteroli lukemaa tärkeämpi on postinumero.

    Äänestä

Karppausvillityksen luoma vähähiilihydraattinen ruokavalio on edelleen suosiossa.

Erityisesti laihduttajat pyrkivät välttämään turhia hiilihydraatteja, jotta kilot putoisivat nopeasti. Vähähiilihydraattisen ruokavalion puolesta puhuvat myös tutkimukset: sen on todettu laihduttavan paremmin kuin vähärasvainen ruokavalio.

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin mukaan ruokavaliotrendien ympärille syntyy usein pöhinä, joka vetää mukaansa kokeilijoita. Kun lehdet kirjoittavat vain onnistumistarinoita, moni luulee muutoksen tuovan autuuden. Näin ei kuitenkaan ole.

– Jokaisen pitäisi kuunnella omaa kehoa ja syödä sen verran hiilihydraatteja kuin itselle tuntuu parhaalta, Borg sanoo.

Vähähiilihydraattinen ruokavalio ei luonnollisesti sovi kaikille ja sen väkinäinen toteuttaminen voi johtaa ikäviin seurauksiin. Jos ruokavalio muuttuu radikaalisti, esimerkiksi hiilihydraattien määrä vähenee, vieroitusoireet astuvat kuvaan.

Tyypillisiä ruokavalion muutoksen aiheuttamia oireita ovat päänsärky, väsymys, voimattomuus, huimaus, unettomuus tai ylivireys. Yksi vakava ongelma on ahmimiskohtaukset, jotka voivat johtaa syömishäiriöihin. Ongelma on todellinen vähähiilihydraattimattomassa ruokavaliossa, koska ravinto ei sisällä nälkää pitäviä hiilihydraatteja.

Mieliteot voivat kasvaa suuriksi, kun nälkä kurnii vatsassa.

– Olen kohdannut asiakkaita, jotka syövät päivällä vähän ja fiksusti, mutta sortuvat illalla ahmimaan nälkäänsä ison määrän karkkeja.

Ei aktiiviliikkujalle
Keholla menee noin kaksi viikkoa aikaa tottua uuteen ruokavalioon. Borgin mukaan on tärkeää kuulostella, miten kroppa reagoi muutokseen. Ruokavaliota ei pidä itsepintaisesti jatkaa, jos olo tuntuu pahalta.

Ruokavalion muutos kannattaa tehdä vaiheittain.

– Tutkimusten mukaan onnistujia ovat ne, jotka hakevat apua, mutta eivät noudata ruokaohjeita kirjaimellisesti vaan soveltavat niitä, Borg sanoo.

Hiilihydraattien tarve on suurin räjähtävää ja maksimaalista tehoa tavoittelevilla urheilijoilla.

– Ajanhenki on se, että proteiinia pitää olla riittävästi. Hiilarit ovat kuitenkin yhtä tärkeä osa myös aktiiviliikkujan ruokavaliota.

Äänestä
  • "Vähähiilihydraattinen ruokavalio ei luonnollisesti sovi kaikille ja sen väkinäinen toteuttaminen voi johtaa ikäviin seurauksiin. Jos ruokavalio muuttuu radikaalisti, esimerkiksi hiilihydraattien määrä vähenee, vieroitusoireet astuvat kuvaan.

    Tyypillisiä ruokavalion muutoksen aiheuttamia oireita ovat päänsärky, väsymys, voimattomuus, huimaus, unettomuus tai ylivireys. Yksi vakava ongelma on ahmimiskohtaukset, jotka voivat johtaa syömishäiriöihin. Ongelma on todellinen vähähiilihydraattimattomassa ruokavaliossa, koska ravinto ei sisällä nälkää pitäviä hiilihydraatteja.

    Mieliteot voivat kasvaa suuriksi, kun nälkä kurnii vatsassa"

    Kyllä on perunat ja porkkanat pahasti Borgilla sekaisin.

    Äänestä

"Malcolm Kendrickin uusi kirja tuo mieleen Thomas Huxleyn lainauksen, kun hän sai ensimmäisen kerran tietää Darwinin evoluutioteoriasta: 'kuinka äärimmäisen tyhmää (minusta) olla ajattelemasta sitä'.

Äänestä

"En ole lääkäri mutta kirjoituksissani viittaan..."

- En ole gynekologi, mutta voin vilkaista?

Äänestä
  • "- En ole gynekologi, mutta voin vilkaista?"

    Ai että tyhmyys on sukuvikana?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "- En ole gynekologi, mutta voin vilkaista?"

    Ai että tyhmyys on sukuvikana?

    Tiedetään, ei olisi tarvinnut tunnustaa.

    Äänestä

Jollei teillä ole mitään sanottavaa, niin älkää paljastako tyhmyyttänne pelkästään laukomalla älyttömyyksiä pystymättä vastaamaan jokelluksistanne.

Äänestä
  • "Jollei teillä ole mitään sanottavaa, niin älkää paljastako tyhmyyttänne pelkästään laukomalla älyttömyyksiä pystymättä vastaamaan jokelluksistanne."

    Ja paikalle eksyi myös terve yksilö

    Äänestä

  • Mitähän tuossa oli tarkoitus sanoa?

    Äänestä

  • "Jollei teillä ole mitään sanottavaa, niin älkää paljastako tyhmyyttänne pelkästään laukomalla älyttömyyksiä pystymättä vastaamaan jokelluksistanne."

    - Miksi sitten paljastit??

    Äänestä

Diabetesyhteisö on ollut täynnä petosta viimeiset 50 vuotta. Tyypilliset ohjeet diabeteksen hallintaan ovat lopulta aiheuttaneet kärsimystä miljoonille sairastunille. Seuraa perheiden ja lääkäreiden ryhmää, kun he esittävät ratkaisun diabeteksen hallintaan, joka voisi säästää monia potilaita tuhoisilta komplikaatioilta

Äänestä
  • "Diabetesyhteisö+on+ollut+täynnä+petosta+viimeiset+50+vuotta.+"Ruokavalio+diabeteksen+hoidossaDiabeetikoille+suositellaan+samanlaista+ruokavaliota+kuin+muullekin+väestölle.+Ks.+ravitsemussuositukset+:https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/kuluttaja-ja-ammattilaismateriaali/julkaisut/ravitsemussuositukset_2014_fi_web_versio_5.pdf"Hiilihydraattien+laskennallinen2+saantisuositus+on+45–60+%+energiansaannista+(E%).Suunnittelussa1+tavoite+on+52–53+E%."Eli+sokeria+diabeetikolle!!!Suositeltava+ruokavalio+sisältäärunsaasti+kasviksia+(juureksia,+vihanneksia,+palkokasveja,+marjoja,+hedelmiä)+ja+täysjyväviljaavähän+ravitsemuksellisesti+vähäarvoisia,+sokeria+ja+valkoista+viljaa+sisältäviä,+ruokia+ja+juomianiukasti+kovaa+rasvaa+(tyydyttynyttä+ja+transrasvaa)+ja+kohtuullisesti+pehmeää+rasvaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Diabetesyhteisö+on+ollut+täynnä+petosta+viimeiset+50+vuotta.+"Ruokavalio+diabeteksen+hoidossaDiabeetikoille+suositellaan+samanlaista+ruokavaliota+kuin+muullekin+väestölle.+Ks.+ravitsemussuositukset+:https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/kuluttaja-ja-ammattilaismateriaali/julkaisut/ravitsemussuositukset_2014_fi_web_versio_5.pdf"Hiilihydraattien+laskennallinen2+saantisuositus+on+45–60+%+energiansaannista+(E%).Suunnittelussa1+tavoite+on+52–53+E%."Eli+sokeria+diabeetikolle!!!Suositeltava+ruokavalio+sisältäärunsaasti+kasviksia+(juureksia,+vihanneksia,+palkokasveja,+marjoja,+hedelmiä)+ja+täysjyväviljaavähän+ravitsemuksellisesti+vähäarvoisia,+sokeria+ja+valkoista+viljaa+sisältäviä,+ruokia+ja+juomianiukasti+kovaa+rasvaa+(tyydyttynyttä+ja+transrasvaa)+ja+kohtuullisesti+pehmeää+rasvaa

    Eivät hoitsut ymmärrä kaikkee sanoa
    '

    "Vasta diagnoosin saanut tyypin 2 diabeetikko ryhtyi noudattamaan terveellisiksi uskomaansa vain tuoremehua -ruokavaliota. Päätyi muutaman viikon kuluttua sairaalaan verensokeri ja varsinkin triglyt järkyttävän korkealla. Raportoitu nautitun tuoremehun määrä, 15 litraa päivässä, kuulostaa kyllä uskomattomalta. "

    Äänestä

  • Uhka väh älle tiputin. Verenpaine tippui parista sadasta 130 see yläpaine ja sokurit hitaasti myös metukkaa lisäämällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uhka väh älle tiputin. Verenpaine tippui parista sadasta 130 see yläpaine ja sokurit hitaasti myös metukkaa lisäämällä.

    Eläpä levittele disinformaatiota.

    Äänestä

  • Enemmänkin+suosittelevat+lihaville+diabeetikoille+laihdutusta+ja+liikunnan+lisäystä+kuin+hiilihydraatin+vähentämistä.+Suosittavat+siis+40-45E%+hiilihydraatista+ja+pehmeitä+rasvoja.+Aika+lailla+samat+ohjeet+kuin+muuallakin.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Enemmänkin+suosittelevat+lihaville+diabeetikoille+laihdutusta+ja+liikunnan+lisäystä+kuin+hiilihydraatin+vähentämistä.+Suosittavat+siis+40-45E%+hiilihydraatista+ja+pehmeitä+rasvoja.+Aika+lailla+samat+ohjeet+kuin+muuallakin.

    Jos+syö+pelkästään+hyviä+hiilihydraatteja+(eli+kaikki+höttöhiilarit+pois),+niin+on+aika+vaikea+päästä+omassa+ravitsemuksessaan+hiilihydraateissa+yli+45+E%:n.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos+syö+pelkästään+hyviä+hiilihydraatteja+(eli+kaikki+höttöhiilarit+pois),+niin+on+aika+vaikea+päästä+omassa+ravitsemuksessaan+hiilihydraateissa+yli+45+E%:n.

    45E%+on+sekin+aika+paljon.+250+g+hiilihydraattia+tulee+esimerkiksi+puolesta+kilosta+täysjyväleipää+mutta+esimerkiksi+täysjyväpastaa+on+sitten+kyllä+iso+kattilallinen.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    45E%+on+sekin+aika+paljon.+250+g+hiilihydraattia+tulee+esimerkiksi+puolesta+kilosta+täysjyväleipää+mutta+esimerkiksi+täysjyväpastaa+on+sitten+kyllä+iso+kattilallinen.

    Kuinkas pyyhkii pussikuureilla laihduttamalla lääkeettömään elämään???

    Pippa Laukka otti pussikuurin pois Sannalta ja kehoitti syömää oikeaa ruokaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinkas pyyhkii pussikuureilla laihduttamalla lääkeettömään elämään???

    Pippa Laukka otti pussikuurin pois Sannalta ja kehoitti syömää oikeaa ruokaa.

    Pippa Laukka nimenomaan kritisoi jatkuvaa Sannan pussikeittoruokailua, ei pussikeittokuureja sinänsä. Pippa myös korosti hiilihydraattien tärkeyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinkas pyyhkii pussikuureilla laihduttamalla lääkeettömään elämään???

    Pippa Laukka otti pussikuurin pois Sannalta ja kehoitti syömää oikeaa ruokaa.

    Pussikuurit on tarkoitettu nopeaan painonpudotukseen kuurina. Directissä syötiin pusseja 3 kk lääkärin valvonnassa ja sen jälkeen siirryttiin suosituseyokavaliolle. Iso osa pääsi eroon lääkkeistä.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Pussikuurit on tarkoitettu nopeaan painonpudotukseen kuurina. Directissä syötiin pusseja 3 kk lääkärin valvonnassa ja sen jälkeen siirryttiin suosituseyokavaliolle. Iso osa pääsi eroon lääkkeistä.

    Korkea hiilihydraattiruokavalio 15 litraa päivässä hedelmämehua ei taida auttaa diabeteksen remissiossa.
    Älä yritä tätä
    kotona.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korkea hiilihydraattiruokavalio 15 litraa päivässä hedelmämehua ei taida auttaa diabeteksen remissiossa.
    Älä yritä tätä
    kotona.

    ”Korkea hiilihydraattiruokavalio 15 litraa päivässä hedelmämehua”

    Ihme antikampanja sinulla on, ei täällä kukaan ole suositellut mehuja edes 1:tä litraa, saati 15:tä.

    Äänestä

Jos unohdetaan vaihteksi kolesterolit keskustelusta pois, niin verensokereista arvovaltainen raportti https://www.gov.uk/government/publications/sacn-report-lower-carbohydrate-diets-for-type-2-diabetes sanoo näin:

1) HbA1c
– There was adequate evidence of a greater reduction in HbA1c with lower
compared to higher carbohydrate diets in the shorter term (≥3 to 6 months).
– The evidence was inconsistent in longer-term studies with a duration of 12 up to
24 months.
– There was adequate evidence for no difference between lower and higher
carbohydrate diets on HbA1c change in longer-term studies at 24 months.

2) Fasting plasma glucose
– There was moderate evidence of a greater reduction in fasting plasma glucose
with lower compared to the higher carbohydrate diets in the shorter term (≥3 to 6
months).
– There was insufficient evidence to assess if there was a difference between
lower and higher carbohydrate diets on fasting plasma glucose in the longer term
(≥12 months).

Eli kuten professori Fogelholm tiivisti: ”Hyvä, huolellinen, kriittinen ja moderni kannanotto. HH alentaminen joiksikin kuukausiksi voi T2D hoitona olla hyvä, mutta silti täysjyväviljaa ei pidä kokonaan jättää pois.”

Äänestä
  • Knuuti on myös samaa mieltä ja hänen mielipiteensä löytyvät blogikirjoituksesta 'Vähähiilihydraattinen (VHH) ruokavalio ja diabetes'.

    VHH on vain laihdutuskeino kakkosten kannalta, ei muuta.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Knuuti on myös samaa mieltä ja hänen mielipiteensä löytyvät blogikirjoituksesta 'Vähähiilihydraattinen (VHH) ruokavalio ja diabetes'.

    Juttusi edustaa parasta tietämättömyyttä. Mit' tapahtuu sokeri arvoille syödessösi hiilihytraatteja. Onhan sulla varmaan mittari van ymmärryskyvystä ei sitten mitään varmuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juttusi edustaa parasta tietämättömyyttä. Mit' tapahtuu sokeri arvoille syödessösi hiilihytraatteja. Onhan sulla varmaan mittari van ymmärryskyvystä ei sitten mitään varmuutta.

    Ihan tutkitusti karppaus ei laske pitkää sokeria kuin 3-6 kk aikana (siis kolme kuukautta karppauksen aloituksesta ja kolmeksi kuukaudeksi) ja terveyden kannalta vain tuolla on merkitystä. Kakkostyypin diabeetikon suurin ongelma on se että insuliiniresistenssi aiheuttaa sen, että keho valmistaa itse liikaa sokeria ja sitä enemmän mitä vähemmän syö hiilihydraattia.

    Pitkäaikainen sokeri eli sokerihemoglobiini (B-HbA1c)
    Sokerihemoglobiini ilmaisee veren pitkäaikaisen sokeri arvon. Sokerihemoglobiinitesti eli pitkäaikainen sokeri ilmaisee keskimääräisen verensokerin edeltävien 2 – 8 viikon ajalta.7

    Kyllä elimmistö tekkee glukoosia vararavinnosta jota sulla on, mutta mulla se maha on kutistunut. Nooh ens viikolla nähän mitä mulla net sokerit. Mennään kokeisiin.

    Maksa tekkee glukoosia hiilihydraateista ja proteiineista jos niitä sattuu verenkierrossa olemaan.
    Jos ihminen joutuu paastolle, veren glukoosipitoisuus pysyy tasaisena noin vuorokauden verran maksan glykogeenivarastojen avulla. Sen jälkeen elimistö alkaa tuottaa glukoosia vereen lähinnä purkamalla elimistön omia proteiineja. proteolyysin avulla.

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Ihan tutkitusti karppaus ei laske pitkää sokeria kuin 3-6 kk aikana (siis kolme kuukautta karppauksen aloituksesta ja kolmeksi kuukaudeksi) ja terveyden kannalta vain tuolla on merkitystä. Kakkostyypin diabeetikon suurin ongelma on se että insuliiniresistenssi aiheuttaa sen, että keho valmistaa itse liikaa sokeria ja sitä enemmän mitä vähemmän syö hiilihydraattia.

    "Ihan+tutkitusti+karppaus+ei+laske+pitkää+sokeria+kuin+3-6+kk+aikana+(siis+kolme+kuukautta+karppauksen+aloituksesta+ja+kolmeksi+kuukaudeksi)+ja+terveyden+kannalta+vain+tuolla+on+merkitystä.+Kakkostyypin+diabeetikon+suurin+ongelma+on+se+että+insuliiniresistenssi+aiheuttaa+sen,+että+keho+valmistaa+itse+liikaa+sokeria+ja+sitä+enemmän+mitä+vähemmän+syö+hiilihydraattia."Alku+pelkkää+höpinää+niinkuin+aina+hoopoveellä.ja"Kakkostyypin+diabeetikon+suurin+ongelma+on+se+että+insuliiniresistenssi+aiheuttaa+sen,+että+keho+valmistaa+itse+liikaa+sokeria+ja+sitä+enemmän+mitä+vähemmän+syö+hiilihydraattia."Voi+pöllöparka.Hoopoveen+nousu+ja+tuhoAlla+keskustelunpätkä+joka+osoitaa+hoopoveen+täysveriseksi+valehtelijaksi+ja+kykenemättömäksi+selittämään+höpinöitään.Nyt+on+hoopovee+tosi+heikolla+jäällä.+Jos+hän+pääsisi+eroon+lääkityksestään+(D2)+virallisella+ravintosuosituksella+niin+olisimme+saaneet+lukea+mullistavasta+tapauksesta+kaikissa+lehdissä+ja+kaikessa+mediassa.+Ei+vaan+ole+näkynyt+eikä+kuulunut.hoopoveeViekö+karppausta+myös+lukutaidon?+'Paastot+ja+aterianjälkeiset+verensokerit+lääkkeillä+terveen+arvoissa+ja+ilman+lääkkeitä+hiukan+koholla.'.+Tuo+hiukan+koholla+tarkoittaa+että+lääkkeitä+ei+nyt+määrättäisi.+Ts.+paastot+ilman+lääkkeitä+noin+6.1+mmol/l+kun+normaalin+ylin+sallittu+arvo+on+5.9+mmol/l.Minä"Viekö+karppausta+myös+lukutaidon?"Ei+vie+eikä+vie+asioiden+ymmärtämistä.Kerroppa+millä+ravinnolla+?hoopovee"Kerroppa+millä+ravinnolla+?"Luonnollisestikin+suositusruokavaliolle.Minä"Luonnollisestikin+suositusruokavaliolle."Valehtele+lisää.+50%+energiasta+sokerista?+Ei+muuten+onnistu+diabeetikolle.+Täysin+varmaa+mutta+haaveile+edelleensokerista?+Ei+muuten+onnistu+diabeetikolle.+Täysin+varmaa+mutta+haaveile+edelleenhoopovee"En+syö+sokeria+juuri+lainkaan.+Sen+sijaan+täysjyväviljaa,+hedelmiä,+marjoja+ja+kasviksia.+Kuten+sekä+Suomen+että+Ruotsin+viranomaiset+suosittavat+diabeetikoille."minä"En+syö+sokeria+juuri+lainkaan.+"Juuri+lainkaan,+siis+kuitenkin+jonkun+verran+j+asen+lisäksi+mainitsemasi+elintarvikkeet+jotka+sisältävät+RUNSAASTI+sokeria+loppupelissä.lopeta+valehtelemisesi.minä"Kuten+sekä+Suomen+että+Ruotsin+viranomaiset+suosittavat+diabeetikoille."Lopeta+valehteleminen.Virallinen+ravintosuositus+Ruotsissa+koskee+terveitä+Sosiaalihallituksen+mukaan.hoopovee"Ruotsin+ravintosuositus+diabeetikoille+löytyy+dokumentista+'Kost+vid+diabetes'."minäKuuleppas+nyt+tollo.On+aivan+sama+mitä+mielestäsi+suositellaaan+.+Todellisuus+on+kuitenkin+toinen+ja+sehän+ei+sinua+kiinnosta.Minä+olen+hoitanut+D2:seni+tiukalla+LCHF+elämäntavalla+yli+10+vuotta+lääkärini+ja+diabeteshoitajieni+siunauksella.Joten+lopeta+selittelysi+ja+valehtelemisesi.ja+sitten+yritys+saada+asia+sivuraiteelleDirectissä+46%+osallistujista+pääsi+eroon+diabeteslääkkeistä+laihduttamalla+pussikuurilla.+Pussikuurin+kesti+3+kk+ja+sen+jälkeen+siirryttiin+suositusruokavaliolle+9+kk+ajaksi.+Vuoden+loputtua+oli+siis+46%+lääkkeettömiä+suositusruokavaliolla.Kyllähän+tästä+puhuttiin+lehdissä+paljonkin.+Sen+sijaan+ihmeparantumisista+kakkostyypin+diabeteksestä+karppauksella+ilman+laihtumista+ei+ole+ollut+juttua+kuin+Heikkilän+kirjoissa.+Ehkä+joissain+muissa+sama+tasoisissa+julkaisuissa.Kyllä+löytyy:+https://www.dietdoctor.com/se/kategori/diabetes/diabetiker-berattarja+tiedettä+täältä:+https://www.dietdoctor.com/se/vetenskap"Sen+sijaan+ihmeparantumisista+kakkostyypin+diabeteksestä+karppauksella+ilman+laihtumista"+Onko+sinulta+tippunut+se+viimeinenkin???+Ilman+laihtumista??+Eikö+sinulla+ole+pienintäkään+käsitystä+asioista??

    Äänestä

  • hvp27 kirjoitti:

    Knuuti on myös samaa mieltä ja hänen mielipiteensä löytyvät blogikirjoituksesta 'Vähähiilihydraattinen (VHH) ruokavalio ja diabetes'.

    VHH on vain laihdutuskeino kakkosten kannalta, ei muuta.

    "Knuuti+on+myös+samaa+mieltä+ja+hänen+mielipiteensä+löytyvät...."HpvKnuuti+on+pelkkä+ennustaja+verrattuna+asiansa+osaaviin+tutkijoihin.Hoopoveen+nousu+ja+tuhoAlla+keskustelunpätkä+joka+osoitaa+hoopoveen+täysveriseksi+valehtelijaksi+ja+kykenemättömäksi+selittämään+höpinöitään.Nyt+on+hoopovee+tosi+heikolla+jäällä.+Jos+hän+pääsisi+eroon+lääkityksestään+(D2)+virallisella+ravintosuosituksella+niin+olisimme+saaneet+lukea+mullistavasta+tapauksesta+kaikissa+lehdissä+ja+kaikessa+mediassa.+Ei+vaan+ole+näkynyt+eikä+kuulunut.hoopoveeViekö+karppausta+myös+lukutaidon?+'Paastot+ja+aterianjälkeiset+verensokerit+lääkkeillä+terveen+arvoissa+ja+ilman+lääkkeitä+hiukan+koholla.'.+Tuo+hiukan+koholla+tarkoittaa+että+lääkkeitä+ei+nyt+määrättäisi.+Ts.+paastot+ilman+lääkkeitä+noin+6.1+mmol/l+kun+normaalin+ylin+sallittu+arvo+on+5.9+mmol/l.Minä"Viekö+karppausta+myös+lukutaidon?"Ei+vie+eikä+vie+asioiden+ymmärtämistä.Kerroppa+millä+ravinnolla+?hoopovee"Kerroppa+millä+ravinnolla+?"Luonnollisestikin+suositusruokavaliolle.Minä"Luonnollisestikin+suositusruokavaliolle."Valehtele+lisää.+50%+energiasta+sokerista?+Ei+muuten+onnistu+diabeetikolle.+Täysin+varmaa+mutta+haaveile+edelleensokerista?+Ei+muuten+onnistu+diabeetikolle.+Täysin+varmaa+mutta+haaveile+edelleenhoopovee"En+syö+sokeria+juuri+lainkaan.+Sen+sijaan+täysjyväviljaa,+hedelmiä,+marjoja+ja+kasviksia.+Kuten+sekä+Suomen+että+Ruotsin+viranomaiset+suosittavat+diabeetikoille."minä"En+syö+sokeria+juuri+lainkaan.+"Juuri+lainkaan,+siis+kuitenkin+jonkun+verran+j+asen+lisäksi+mainitsemasi+elintarvikkeet+jotka+sisältävät+RUNSAASTI+sokeria+loppupelissä.lopeta+valehtelemisesi.minä"Kuten+sekä+Suomen+että+Ruotsin+viranomaiset+suosittavat+diabeetikoille."Lopeta+valehteleminen.Virallinen+ravintosuositus+Ruotsissa+koskee+terveitä+Sosiaalihallituksen+mukaan.hoopovee"Ruotsin+ravintosuositus+diabeetikoille+löytyy+dokumentista+'Kost+vid+diabetes'."minäKuuleppas+nyt+tollo.On+aivan+sama+mitä+mielestäsi+suositellaaan+.+Todellisuus+on+kuitenkin+toinen+ja+sehän+ei+sinua+kiinnosta.Minä+olen+hoitanut+D2:seni+tiukalla+LCHF+elämäntavalla+yli+10+vuotta+lääkärini+ja+diabeteshoitajieni+siunauksella.Joten+lopeta+selittelysi+ja+valehtelemisesi.ja+sitten+yritys+saada+asia+sivuraiteelleDirectissä+46%+osallistujista+pääsi+eroon+diabeteslääkkeistä+laihduttamalla+pussikuurilla.+Pussikuurin+kesti+3+kk+ja+sen+jälkeen+siirryttiin+suositusruokavaliolle+9+kk+ajaksi.+Vuoden+loputtua+oli+siis+46%+lääkkeettömiä+suositusruokavaliolla.Kyllähän+tästä+puhuttiin+lehdissä+paljonkin.+Sen+sijaan+ihmeparantumisista+kakkostyypin+diabeteksestä+karppauksella+ilman+laihtumista+ei+ole+ollut+juttua+kuin+Heikkilän+kirjoissa.+Ehkä+joissain+muissa+sama+tasoisissa+julkaisuissa.Kyllä+löytyy:+https://www.dietdoctor.com/se/kategori/diabetes/diabetiker-berattarja+tiedettä+täältä:+https://www.dietdoctor.com/se/vetenskap"Sen+sijaan+ihmeparantumisista+kakkostyypin+diabeteksestä+karppauksella+ilman+laihtumista"+Onko+sinulta+tippunut+se+viimeinenkin???+Ilman+laihtumista??+Eikö+sinulla+ole+pienintäkään+käsitystä+asioista??

    Edellinen tiivistettynä:

    MInä

    Minä

    minä

    minä

    minä

    ja sitten mentiin sivuraiteelle...

    En syö sokeria ja sitten mainitaan hedelmät. Ei niitä saa syödä kuin yhden. Hedelmissä on aika runsaasti sokeria. Banaaneja saa syödä vain puolikkaan päivässä ja toinen puolikas iltasella.. Viinirypäleet on oikea sokeripommi, ei niitä saa syödä kuin 3 -4 kpl kerralla. Tuoreet mansikat myös 2 - 4 kpl .
    - aamiainen, lounas, päiväkahvi ja siihen hedelmä , päivällinen ja iltapala sekä tarvittaessa yksi ylimääräinen välipala.
    Parantumista olen odotellut viisikymmentä vuotta eli toivoa vielä on..

    Äänestä

Voiko linssi- ja hernefusiileja syödä? Vai onko liikaa hiilareita. Olen niitä syönyt vehnän korvikkeina. Osaako joku sanoa. Entä mitkä muu voisi korvata vehnää. Kauraleipää olen syönyt.

Äänestä
  • 1 dl keitettyjä linssejä sisältää 10 g hiilihydraatteja , pavut esim. ruskeat keitetyt 10 g. hilihydaatteja .
    leipä 1 out viipale 10 g. hiilihyd. hapankorppu 5 g. näkkileipä 10g. sämpylä 1 kpl 25 g.
    Itse söisin vehnäleipää ihan vaan joskus palan herkutteluna. Kauraleipä on parempi
    pienessä karjalanpiirakassa on 10 g hiilihyd. ja tavallisen kokoisessa 25 g. hiilihyd.
    Terveyskeskuksesta kannattaa kysyä hiilihydraattikäsikirja . Siitä pääsee hyvin jyvälle..

    Äänestä

Vielä kysyn kun, toi hernefusilli on nk pastaa, mutta tehty hernejauhosta, niin kai se on terveellistä? En osaa käyttää fineliä. ( se on moninmutkainen) vai onko se yhtä huono sapuska kuin pasta, riisi tai peruna?

Äänestä
  • Palkokasvien glykeeminen indeksi on matala.

    Jostakin ihmeen syystä myös kaikkien pastojen glykeeminen indeksi on matala.

    Äänestä

  • Hernefusillia tai herneitä ei ohjekirjasessa ole mutta, hernekeitto 2 dl 15 - 20 g. hiilihydraatteja
    makaroni, spagetti keitetty. 1 dl 15 g. hiilihyd. Peruna keskikoinen 10g. hiilihyd. Bataatti 1 dl 20 g. hiilihyd. Hedelmissä kuten ananas 2 rengasta 10g. hiilihyd. 1 appelsiini 10 g. hiilihyd.pieni banaani 1 kpl 20 g. hiilihyd. viinirypäleet n. 1 dl 10 g. hiilihyd.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hernefusillia tai herneitä ei ohjekirjasessa ole mutta, hernekeitto 2 dl 15 - 20 g. hiilihydraatteja
    makaroni, spagetti keitetty. 1 dl 15 g. hiilihyd. Peruna keskikoinen 10g. hiilihyd. Bataatti 1 dl 20 g. hiilihyd. Hedelmissä kuten ananas 2 rengasta 10g. hiilihyd. 1 appelsiini 10 g. hiilihyd.pieni banaani 1 kpl 20 g. hiilihyd. viinirypäleet n. 1 dl 10 g. hiilihyd.

    Hiilihydraattikäsikirja
    changing diabetes
    Tämä opas on tarkoitettu Novo Nordiskin diabetesvalmisteiden käyttäjille
    Annettu minulle terveyskeskuksesta

    Äänestä

Tuota voi ihan hyvin verrata noiden koronarokotetta väistelevien puheisiin. Hekääneivät ole lääkäreitä, mutta kuvittekevat tietävänsä asiat paremmin kuin terveydenhoidon ammattilaiset. Hekin pyrkivät välttelemään rokotetta ilman ymmärrystä siitä mitä ovat tekemässä ja kuvittelevat jopa että rokote on haitaksi. Hekään eivät kelpuuta ammattilaisten antamaa tietokoa kuten sinä et iabetesliiton antamaa. Eli olet ihan samanlainen kuin nuo rokotusten välttelijät, oletko muuten edes ottanut koronarokotetta vai onko se sinusta tarpeeton kun ilmankin tulee toimeen, tai jopa haitallinen?

Äänestä
  • Parit lentsupiikkiä otettu vuan ei se tee liiton opeista oikeita.

    Äänestä

  • Taidat olla myös maahanmuuttomyönteinen?

    Äänestä

  • Minä olen saanut kaksi rokotetta ja kohta saan kolmannen.

    Äänestä

Takapajuiset maalaiset voikin noin ajatella, mutta ei järkevämmät kaupunkilaiset.

Äänestä

Ilmeisesti ei oikein voisi syödä muuta kuin raakaa kaalia punaviinin kanssa glykomiinilistan mukaan.
Ei saisi syödä edes kauraa, mitään pastoja vaikka olisi herneistä, ei juustoja ei maitoa. En kyllä tajua miten pitäsi oikeasti syödä. Maidosta tykkään mutta se taitaa olla myös kiellettyä.
Kyllä syön vielä hernepastaa kun on arvot olleet ihan ok. Mutta mietin asiaa pitkällä tähtäimellä.
Ja banaani kans joutaa romukoppaan.

Äänestä
  • Se on hyvin yksilöllistä. Itse käytän runsaasti tai ainakin kohtalaisesti hiilihydraatteja, DB2 vuodesta 2007.

    Pitkäsokeri viime testeissä 33 mmol/mol (viitearvo 20–42 mmol/mol).

    Paastosokeri 5,2 mmol/l (viitearvo 4–6 mmol/l).

    Hypoja ei ole ollut ikinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on hyvin yksilöllistä. Itse käytän runsaasti tai ainakin kohtalaisesti hiilihydraatteja, DB2 vuodesta 2007.

    Pitkäsokeri viime testeissä 33 mmol/mol (viitearvo 20–42 mmol/mol).

    Paastosokeri 5,2 mmol/l (viitearvo 4–6 mmol/l).

    Hypoja ei ole ollut ikinä.

    Prosenttilukuna+em.+pitkäsokeriarvo+oli+minulla+5,17+%+(viitearvo+4–6+%)

    Äänestä

  • Olis suotavaa notta hoitelet vain omat murkinat. Onhan sulla hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa. On luettu iltalehtien huulipuikko toimittajien järjettömiä totuuksia kylän laumaluulot. Olisko syytä miettiä missä tutkimukset ja yrittää penkoa onko niissä päätä ja sitä häntää.

    kirjoitin hitaasti koska arvelin sinun olevan hitaasti lukeva.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olis suotavaa notta hoitelet vain omat murkinat. Onhan sulla hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa. On luettu iltalehtien huulipuikko toimittajien järjettömiä totuuksia kylän laumaluulot. Olisko syytä miettiä missä tutkimukset ja yrittää penkoa onko niissä päätä ja sitä häntää.

    Tätä pitäisi tutkia kiinalaisilla juopoilla rotilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olis suotavaa notta hoitelet vain omat murkinat. Onhan sulla hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa. On luettu iltalehtien huulipuikko toimittajien järjettömiä totuuksia kylän laumaluulot. Olisko syytä miettiä missä tutkimukset ja yrittää penkoa onko niissä päätä ja sitä häntää.

    kirjoitin hitaasti koska arvelin sinun olevan hitaasti lukeva.

    "kirjoitin hitaasti koska arvelin sinun olevan hitaasti lukeva."

    - Eihän kukaan pysty kirjoittamaan nopeammin kuin ajattelee. Hidasta vielä vähän...

    Äänestä

  • Joo käytän kahta diabeteslääkettä metformiini ja semaglutidi.

    En halua noudattaa ketodieettiä. En halua syödä punaista lihaa enkä lihajalosteita. En halua syödä voita enkä kookosöljyä. Margariiniakin vain silloin tällöin, koska en normaalisti syö leipää.

    Kylmäpuristetussa rypsiöljyssä on hyvä hinta–laatusuhde.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "kirjoitin hitaasti koska arvelin sinun olevan hitaasti lukeva."

    - Eihän kukaan pysty kirjoittamaan nopeammin kuin ajattelee. Hidasta vielä vähän...

    Kyllä tämä yksi henkilö pystyy, ainakin tekstin laadusta päätellen.

    Äänestä

Diabetes.fi sivuilla on listat hiilihydraateista. Mutta ei se paljon mitään sano. Pullaa ja sokeria nyt ei voi syödä. Maalaisjärjellä täytyy koittaa pärjätä. Kalaa ja vihanneksia enimmäkseen. Proteiinia sitten myös. Hyvin on aneemista.

Äänestä

Jos ei syö hiilareita juurikaan mutta syö rasvaa vaikka voita niin laihtuu. Mutta miten koleteroli asettuu tuohon yhtälöön.
Kun pitäs saada pidettyä sokeri aisoissa ja samoin kolesteroli. Eikä munuaisiakaan saisi rasittaa. Niin ottako jokin ravinto-ohjelma kaikki nämä yht aikaisesti huomioon.
Sen huomasin, että, kun jätin suurimman osan hiilareista pois paino tippui 10 kg helposti. Samalla kuitenkin lihakset vähän surkastu.
Kohta pitää mennä tsekkaan kolesteroli johon ehdottavat lääkettä luultavasti.
Olisiko joku hyvä ohje, mikä alentaa koleterolia, verenpainetta ja sokeria yhtäaikaa. Olisin kiitollinen jos siihen olisi jokin näkemys.
Lääkettä syön sokeriin ja verenpaineeseen, mutta kolesteroli lääkitystä en halua. Se kun vaikuttaa lihaksiin ja aivoihin haitallisesti.

Äänestä
  • ”Olisiko joku hyvä ohje, mikä alentaa koleterolia, verenpainetta ja sokeria yhtäaikaa. ”

    DASH-dieetti saattaa olla sinua varten. Siinä on olennaista suolan vähentäminen.

    https://www.pronutritionist.net/2010/04/dash-ruokavalio-kaytannossa/

    Käyvän hoidon kolesteroliohjeen taulukossa 4 on tiivstelmä eri tekijöiden vaikutuksen triglyserideihin, hyvään kolesteroliin (HDL) ja huonoon kolesteroliin (LDL) https://www.kaypahoito.fi/hoi50025#T4

    Tärkein plasman LDL-kolesterolipitoisuutta suurentava ravintotekijä on liian suuri kovan rasvan osuus kokonaisrasvasta.

    Huonojen hiilihydraattien korvaaminen monityydyttymättömillä rasvoilla pienentää LDL-kolesterolia. Myös kuitupitoiset hiilihydraatit pienentävät LDL-kolesterolia.

    Äänestä

  • "Olisiko joku hyvä ohje, mikä alentaa koleterolia, verenpainetta ja sokeria yhtäaikaa."

    - Ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Olisiko joku hyvä ohje, mikä alentaa koleterolia, verenpainetta ja sokeria yhtäaikaa."

    - Ei ole.

    Jos syö esim. THL:n suositusten mukaan, kolesteroli yleensä tippuu ja verenpaine alenee.

    Äänestä

Soopaa siellä sun täällä?

Tämä johtuu siitä, että diabeteksen remission saavuttaminen on valtava arvo sekä maksajille että potilaille. Se edustaa myös täysin erilaista hoitotulosta verrattuna perinteisiin diabeteksen hallinnan muotoihin, jotka keskittyvät veren glukoosin hallintaan kalliiden lääkkeiden avulla.
Diabeteksen remission saavuttamiseksi on olemassa useita tunnettuja kliinisiä strategioita, jotka vaihtelevat bariatrista leikkausta, kalorien rajoittamista vähähiilihydraattisiin ruokavalioihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mikä on D2. Mielestäni sitä voidaan verrata siihen että ihminen on immuuni jollekin, esim. lääkkeelle. Täsää tapauksessa D2:sella on useimmiten riittävästi insuliinia mutta sen vaikutus on liian vähäinen. Mitä tehdä?
Hoidossa tiedetään mistä on kysymys mutta ratkaisuksi esitetään:
"Diabeetikolle suositellaan kaikkien terveydelle hyväksi olevaa monipuolista ruokavaliota."
joka on:
Hiilihydraattien laskennallinensaantisuositus on 45–60 % energiansaannista (E%).
Suunnittelussatavoite on 52–53 E%.
"Aggressivisesti insuliinilla kimppuun" suosittelee kylätohtori joka ei salli ajatustakaan että insuliinia on riittävästi hoitamaan homma jos sokerin syöntiä (suositus) vähennetään tasolle jossa oma elimistö jaksaa hoitaa asian, niiinkuin minun ja lukemattomien muiden kohdalla.
Asia on jokaisen helppo todeta kokeilemalla. Ota kuitenkin huomioon että jos sinulla on insuliini tai insuliinityyppinen lääkity niin täytyy mitata usein ja vähentää lääkitystä heti alussa. Metformiinia käyttävillä ei vaaraa liian matalista verensokereista ei minun tietojeni mukaan ole.
Jos sinulla on tietoja seuraava lääkäri niin keskustele ensin hänen kanssaan ja pyydä ohjausta. Ohjaukseksi en katso THL:n ja Diabetesliiton suosituksia.
En ole lääkäri mutta kirjoituksissani viittaan yli kymmenen vuoden vahvaan oma kohtaiseen kokemukseen ja tieteen suraamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu