Saan valita lääkärin ja ja vaikutta lääkitykseen ja ..

Tulisiko väärän rokoteinformaation levittäjiä rangaista?

Uskonnonfilosofian professori Sami Pihlströmin mukaan ”rokotevastaisen disinformaation levittämiseen pitäisi voida reagoida nykyistä voimakkaammin yleisen turvallisuuden vaarantamisena ja hyökkäyksenä järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan”.

Rokotevastaisen disinformaation piiriin Pihlström ilmeisesti laskee kaiken sellaisen informaation, jonka valossa koronarokotteen ottamisesta voi jollekin väestöryhmälle olla enemmän haittaa kuin hyötyä, sikäli kuin tämä informaatio ei tule terveysviranomaisilta.

Pihlström myöntää, että tällainen disinformaatioon puuttuminen on vaikeaa ”koska sananvapauteen ei tietenkään tule puuttua”, mikä ilmeisesti tarkoittaa sitä, että ennakkosensuuria ei voi asettaa voimaan.

Pihlström kuitenkin ilmeisesti hyväksyy ja jopa suosittelee sitä, että vääristä mielipiteistä voi ja tulee rangaista. Hän ei tarkemmin määrittele, miten disinformaatio tunnistetaan ja mikä taho on luotettava määrittäjä sille, mikä on oikeaa ja mikä väärää informaatiota. Näyttää kuitenkin siltä, että vääriksi on luettava mielipiteet, jotka poikkeavat terveysviranomaisten kannasta.

Terveysviranomaisten kannanottojen ristiriitaisuus
Ongelmallista tässä lähestymistavassa on se, että koronapandemian aikana terveysviranomaisten kanta on vaihdellut. Pitäisikö terveysviranomaisten välittämää informaatiota pitää oikeana ja siitä poikkeavia kantoja disinformaationa välittämättä siitä, että tällä tavalla kritiikin yläpuolelle korotettua virallista kertomusta käytetään ohjaamaan koronapandemian hoitoa.

Totuus on sitä, mitä johtajat sanovat sen olevan; kaikki muu on väärää tietoa, jolta he suojelevat meitä. Ja millaisia pelejä he pelaavatkaan totuudella ja väärällä tiedolla!

Ne, jotka määräävät sen, mikä on oikea kertomus, hallitsevat kaikkea, ja kertomusta on mahdollista hallita täyttämällä koko yhteiskunta informaatiotulvalla. Vastakertomukset ovat määritelmän mukaan “harhatiedotusta”, ja harhatiedotus voidaan eliminoida algoritmisilla toimenpiteillä tai muilla sensuurin muodoilla.

Douglas Farrow: Kehittyvä Nowa Huta

Tuolla lisää.

https://tinyurl.com/4k6pv9s6
3179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Pihlström kuitenkin ilmeisesti hyväksyy ja jopa suosittelee sitä, että vääristä mielipiteistä voi ja tulee rangaista. "

Tuo on ihan sinun oma olkiukkosi. Mitä mieltä olet siitä, että täällä taannoin joku valopää väitti useita kertoja, että Suomessa on kuollut koronarokotteisiin 110 ihmistä? Hyväksytkö tällaisen "informaation" levittämisen?

Äänestä
  • Uskonnonfilosofian professori Sami Pihlströmin mukaan ..

    Äänestä

Jos suosittelen raakana keväistä korvasienisalaattia näsiänkukilla koristeltuna ja joku potkaisee tyhjää, niin mielestäni olen ansainnut jonkinlaisen sanktion.
On tilastollisesti aivan varmaa, että nämä ns. "rokotekriittiset" ovat olleet välillisesti aiheuttamassa turhia sairastumisia ja kuolemia. Eikä puolustukseksi riitä, että toimi hyvässä uskossa. Oikeaa tietoa on aivan riittävästi saatavilla.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tulisiko väärän rokoteinformaation levittäjiä rangaista?

Uskonnonfilosofian professori Sami Pihlströmin mukaan ”rokotevastaisen disinformaation levittämiseen pitäisi voida reagoida nykyistä voimakkaammin yleisen turvallisuuden vaarantamisena ja hyökkäyksenä järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan”.

Rokotevastaisen disinformaation piiriin Pihlström ilmeisesti laskee kaiken sellaisen informaation, jonka valossa koronarokotteen ottamisesta voi jollekin väestöryhmälle olla enemmän haittaa kuin hyötyä, sikäli kuin tämä informaatio ei tule terveysviranomaisilta.

Pihlström myöntää, että tällainen disinformaatioon puuttuminen on vaikeaa ”koska sananvapauteen ei tietenkään tule puuttua”, mikä ilmeisesti tarkoittaa sitä, että ennakkosensuuria ei voi asettaa voimaan.

Pihlström kuitenkin ilmeisesti hyväksyy ja jopa suosittelee sitä, että vääristä mielipiteistä voi ja tulee rangaista. Hän ei tarkemmin määrittele, miten disinformaatio tunnistetaan ja mikä taho on luotettava määrittäjä sille, mikä on oikeaa ja mikä väärää informaatiota. Näyttää kuitenkin siltä, että vääriksi on luettava mielipiteet, jotka poikkeavat terveysviranomaisten kannasta.

Terveysviranomaisten kannanottojen ristiriitaisuus
Ongelmallista tässä lähestymistavassa on se, että koronapandemian aikana terveysviranomaisten kanta on vaihdellut. Pitäisikö terveysviranomaisten välittämää informaatiota pitää oikeana ja siitä poikkeavia kantoja disinformaationa välittämättä siitä, että tällä tavalla kritiikin yläpuolelle korotettua virallista kertomusta käytetään ohjaamaan koronapandemian hoitoa.

Totuus on sitä, mitä johtajat sanovat sen olevan; kaikki muu on väärää tietoa, jolta he suojelevat meitä. Ja millaisia pelejä he pelaavatkaan totuudella ja väärällä tiedolla!

Ne, jotka määräävät sen, mikä on oikea kertomus, hallitsevat kaikkea, ja kertomusta on mahdollista hallita täyttämällä koko yhteiskunta informaatiotulvalla. Vastakertomukset ovat määritelmän mukaan “harhatiedotusta”, ja harhatiedotus voidaan eliminoida algoritmisilla toimenpiteillä tai muilla sensuurin muodoilla.

Douglas Farrow: Kehittyvä Nowa Huta

Tuolla lisää.

https://tinyurl.com/4k6pv9s6

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu