Onneksi olen syntynyt 1900 -luvun loppupuolella

Jos olisin syntynyt muutama sata vuotta aiemmin, minut olisi tapettu jo 6 -vuotiaana. Synnyin erääseen herätysliikkeeseen kuuluvaan perheeseen ja yhteisöön. En oikein koskaan uskonut Jumalaan ja Raamatun tarinoihin koska kun opin lukemaan, omaksumaan itse tietoa ja muodostamaan maailmankuvaa, vanhempani, yhteisöni ja heidän tarinansa vaikutti typeriltä. Niinpä muodostin maailmankuvan kouluopetuksen ja yleistietorjoihin pohjautuen enkä koskaan oppinut uskomaan Jumalaan. Lisäksi Raamattu oli vuoden 1776 kieli- ja kirjoitusasuinen Biblia, jonka lukeminenkin oli lähes mahdotonta sen lisäksi ettei se kiinnostanut.

Miksi minut olisi tapettu jo 6 -vuotiaana? Minulle oltiin järjestämässä hoitokokousta kun en tervehtinyt 'Jumalan terve' riittävän kuuluvasti. Hoitokokous on siis sielunhoidollinen kokous, jossa hoitajiksi hakeutuvat ihmisten kiusaamisesta nauttivat psykopaatit ja narsistit. Kokouksissa käytettiin täysin kontrolloimatonta henkistä väkivaltaa. Tuhansia ihmisiä heitettiin saatanalle ja tämä ulkopuolelle sulkeminen katkaisi ystävyys- ja sukulaisuussuhhteita. Monet ulkopuolelle suljetut päätyivät itsemurhaan. Onneksi minun kohdalla järki voitti ja syynä saattoi olla myös pikkulapsen ujous, jonka johdosta Jumalan tervettä ei kailoteta suureen ääneen.

Mitä olisi tapahtunut muutama sata vuotta aiemmin? Olisinko joutunut uskonnollisen inkvisition käsittelyyn ja lopulta poltettu roviolla ateistina? Onneksi vältin sentään sen kohtalon, että olisin joutunut pedofiilin uhriksi. Sen todennäkööisyys on paljon paljon suurempi kristinuskossa kuin sekulaareissa piireissä.
2161
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eipä tuollaisessa kulttuurissa synny yhteyttä rakastavaan Jumalaan ainakaan helposti. Koko ajan painostuksen alla. Herätysliikkeet ovat kokonaisarvioissa armottomia, jos pääsee/joutuu tarpeeksi lähelle. Vakoilijana puikkelehtiminen on ollut harrastus. Pahinta hylkimistä Jehovan todistajilta. Perheessä voi yhteys katketa omiin lapsiin. Lopullisesti. Kuka voi puhua samassa yhteydessä rakastavasta Jumalasta. Myös työyhteisössä hankalaa väkeä ja kokemusta on yrityskonsulttina nousevalle yritykselle. Tietystikään ei voi yleistää, mutta en kuulu tällaisiin lahkoihin. Se vaatii aivan erityisen luonteen. Tuomitsevan. Kokemusta myös lestadiolaisuudesta ja helluntaisuudesta. Ei sovi pirtaan.

Äänestä

Kuolemanrangaistus on vielä yleisesti käytössä, mutta ei noin pienistä rikkeistä. Olisiko ateisteista istumaan tuomarina jakamaan kuolemanrangaistus. Sitä odotetaan pitkät tovit Usassa. Kiinassa toimenpide ei edellytä lusimista vaan pannaan nopeasti toimeen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hah_ kirjoitti:

Jos olisin syntynyt muutama sata vuotta aiemmin, minut olisi tapettu jo 6 -vuotiaana. Synnyin erääseen herätysliikkeeseen kuuluvaan perheeseen ja yhteisöön. En oikein koskaan uskonut Jumalaan ja Raamatun tarinoihin koska kun opin lukemaan, omaksumaan itse tietoa ja muodostamaan maailmankuvaa, vanhempani, yhteisöni ja heidän tarinansa vaikutti typeriltä. Niinpä muodostin maailmankuvan kouluopetuksen ja yleistietorjoihin pohjautuen enkä koskaan oppinut uskomaan Jumalaan. Lisäksi Raamattu oli vuoden 1776 kieli- ja kirjoitusasuinen Biblia, jonka lukeminenkin oli lähes mahdotonta sen lisäksi ettei se kiinnostanut.

Miksi minut olisi tapettu jo 6 -vuotiaana? Minulle oltiin järjestämässä hoitokokousta kun en tervehtinyt 'Jumalan terve' riittävän kuuluvasti. Hoitokokous on siis sielunhoidollinen kokous, jossa hoitajiksi hakeutuvat ihmisten kiusaamisesta nauttivat psykopaatit ja narsistit. Kokouksissa käytettiin täysin kontrolloimatonta henkistä väkivaltaa. Tuhansia ihmisiä heitettiin saatanalle ja tämä ulkopuolelle sulkeminen katkaisi ystävyys- ja sukulaisuussuhhteita. Monet ulkopuolelle suljetut päätyivät itsemurhaan. Onneksi minun kohdalla järki voitti ja syynä saattoi olla myös pikkulapsen ujous, jonka johdosta Jumalan tervettä ei kailoteta suureen ääneen.

Mitä olisi tapahtunut muutama sata vuotta aiemmin? Olisinko joutunut uskonnollisen inkvisition käsittelyyn ja lopulta poltettu roviolla ateistina? Onneksi vältin sentään sen kohtalon, että olisin joutunut pedofiilin uhriksi. Sen todennäkööisyys on paljon paljon suurempi kristinuskossa kuin sekulaareissa piireissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu