Mies loi kotioloissa lääkkeen sairaalle lapselleen

Kiinan kansalainen loi kotioloissa lääkkeen sairaalle lapselleen.
South China Morning Post:

Peking.
Kiinassa pienen online kaupan yrittäjä ilman korkeata koulutusta alkoi tutkia kemiaa ja geneettisia tutkimuksia omalle hengen vaarassa olevalle sairaalle lapselleen.

ria.ru

Sui Wei Kunmin kaupungista, joka sijaitsee eteläkuntalaisella Junnan alueella, kohtasi suuret tragedian. Yksivuotisella pojalla todettiin harvinainen sairaus - Menkesin sairaus, jonka aikana tapahtuu solujen välisen kuparin siirtymän estyminen. Elämän odotukseksi luvataan kolme vuotta.

Sui Wei myi sähköpistorasioita ja hänellä oli vain peruskoulu todistus, mutta hän päätti omatoimisesti luoda pojalle lääkkeen. Tämä sen jälkeen kun kokeellinen hoito lääkekeskuksessa epäonnistui.

Syi Wei ei löytänyt Kiinasta pääsyä kuparin gistidiniin ja toisesta maasta sen tilaaminen epäonnistui Govid-19 takia

"En opiskellut yliopistossa, mutta se ei tarkoita, etten voisi opiskella nyt. Poikani tarvitsee minua. Aijon opiskella ja yrittää kaikki mahdollinen pelastakseni pojan".

Ensiksi Sui Wei otti yhteyttä kemiayrityksiin, jotta he voisivat tuottaa hänelle kuparin gestidini, mutta se osoittautui liian kalliiksi ja valmistuksen prosessi veisi kolme vuotta legitimoidakseen tuoton. Silloin mies alkoi itse tutkia kemiaa. Tiedonsa hän ammensi usalaisista online tiedelehdistä.

"Käytin netin käännöksiä koska en puhu englantia. Joskus käännökset eivät olleet järkeviä ja minä tarkistin jokaisen sanan erikseen. Se oli vaikea, mutta aina olisi voinut löytää vastausia netistä".

Sui Wei kirjautui avoimille kursseille pariin yliopistoon, missä opiskeli farmakologiaa. Pian hän järjesti kotonaan pienen kemialaboratorion, joka maksoi 3100 dollaria ja alkoi lääkkeen kehittelyn. Sen jälkeen kun hän testasi saatu kuparin gestingi kaniineilla ja itsellään ja vakuuttui sen turvallisuudesta, hän antoi sen pojalleen, jonka jälkeen toi pojan terveyskeskukseen koetesteja varten ja estäkseen mahdollisia komplikaatioita.

Myöhemmin Sui Wei loi toisenkin lääkeaineen, joka auttaa Menkesin sairauteen - Elesklomol, jota hän samalla lailla testasi eläimillä ja itsellään.
"Lääkkeet eivät parantaneet poikani mutta estivät olotilan hunontumista".

Kaksivuotias ei pysty kääntyä itsenäisesti, puhua ja syö vain velliruokaa, mutta joka kertaa kun häntä nauretaan, poika hymyilee. Sui Wei toivoo, että geenitutkimukset pelastaisivat hänen lastaan. Tällä hetkellä isä preppaa yliopistoon pääsyä, missä opiskelee geneettista 'insinörismiä' (geeniteknologiaa).

"Edessäni on kysymys, että maksaako kaikki vaivaa. Mietin, että kaikki vaikeudet ovat voitettavissa ja että lapseni paranisi. Minun täytyy tehdä kaikki mitä voin"

Paikallisessa hallituksessa oltiin sitä mieltä, että kun Sui Wei tuottaa lääkkeitä yksityiseen käyttöön, niin he eivät estä häntä, mutta kun lääkkeitä tuottaisiin kolmansille osapuolille he joutuisivat reagoimaan.
0149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu