Olisin vähään tyytyväinen, mutta vähät siitä

Suurien asioiden äärellä ollaan taas kerran. Oman pienuuteni (en tarkoita fyysistä) olen huomannut jälleen aika karulla tavalla. Minulla ei ole tarvetta olla näkyvä ja pidetty, mikä toisaalta edesauttaa sitä etten ole näkyvä ja pidetty. Kuitenkin ajoittain havahdun siihen, miten kaipaisin että joku välittäisi minusta. Sillä tavalla, että halaisi minua ja rutistaisi.
Puolisoni saa huomiota uskomattoman monelta ihmiseltä, häntä kaivataan ja hän kaipaa muita. Minusta ei kukaan ole huolissaan. En ole mitään. Minusta puhutaan paljon paskaa, suurin osa on muunneltua totuutta, josta tulee totta kun tarpeeksi moni nielee sen totena. Se kuva mikä ulkopuolisilla on minusta, on varmasti inhottava - veikkaisin. Harva pääsee kuitenkaan tutustumaan minuun niin hyvin ja niin lähelle, että tietäisi minusta kaiken. Moni ei tunne minua lainkaan. Jos minusta saa ystävän ja luottamukseni ansaitsee, niin se on silloin ikuista.
0152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suurien asioiden äärellä ollaan taas kerran. Oman pienuuteni (en tarkoita fyysistä) olen huomannut jälleen aika karulla tavalla. Minulla ei ole tarvetta olla näkyvä ja pidetty, mikä toisaalta edesauttaa sitä etten ole näkyvä ja pidetty. Kuitenkin ajoittain havahdun siihen, miten kaipaisin että joku välittäisi minusta. Sillä tavalla, että halaisi minua ja rutistaisi.
Puolisoni saa huomiota uskomattoman monelta ihmiseltä, häntä kaivataan ja hän kaipaa muita. Minusta ei kukaan ole huolissaan. En ole mitään. Minusta puhutaan paljon paskaa, suurin osa on muunneltua totuutta, josta tulee totta kun tarpeeksi moni nielee sen totena. Se kuva mikä ulkopuolisilla on minusta, on varmasti inhottava - veikkaisin. Harva pääsee kuitenkaan tutustumaan minuun niin hyvin ja niin lähelle, että tietäisi minusta kaiken. Moni ei tunne minua lainkaan. Jos minusta saa ystävän ja luottamukseni ansaitsee, niin se on silloin ikuista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu