Jätin seurasi, koska et pitänyt seurastani

Kuulostaako tutulta? Pidimme vuosien ajan yhteyttä, mutta käytös muuttui, elämäni muuttui - ja tulkitsin, ettet enää sietänyt minua, joten tein päätöksen molempien puolesta.
Lakkasin pitämästä kokonaan yhteyttä.
Älä lähetä viestiä. Elä, nauti elämästäsi.
10298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Olitko nyt ihan varma? Ihmiset voivat olla hetkittäin väsyneitä eivätkä ole ihan kartalla. Puhumalla asiat selviävät, loikkasitko sen yli ja teit päätöksen jota ehkä kadut.

Äänestä

Toisen puolesta ei saa päättää vaan aina pitää jutella ja selvittää asiat.
Mikä siinä on, että niin monet miehet varsinkin ei pysty keskustelemaan suhdeasioista.

Äänestä
  • Siinä hyvä kysymys.

    Äänestä

Miksi kuvittelet etten pitäisi seurastasi. Se että pitkän ajan päästä vasta ehdotin kyläilyä ei tarkoittanut ettenkö pitäisi sinusta. En vaan saa asioita aina aikaiseksi. Hyvä ystävä hän oli ja katkaisi yhteydenpidon ihan yhtääkkiä kertomatta syytä. En ole vuosiin ollut häneen enää yhteyksissä. Vastasin vaikka en oikein usko että aloitus minulle olisi.

Äänestä

Kyllä tällainenkin päätös on välttämätön. Ihminen on muutenkin ylirasitettu, saati sitten, että lisäksi joutuisi ylläpitämään epäonnistunutta ihmissuhdetta.

On kuitenkin selitettävä toiselle välien katkaiseminen. On erityisen inhottavaa joutua kokemaan sanaton välien katkaiseminen ja jäädä miettimään, mistä se johtuu.

Äänestä
  • En ole aloittaja mutta minulle yksi ystävä teki juuri niin ei vastannut viesteihin ei kertonut syytä miksi katkaisi välimme.
    Siitä on jo aikaa ei sillä enää ole väliä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En ole aloittaja mutta minulle yksi ystävä teki juuri niin ei vastannut viesteihin ei kertonut syytä miksi katkaisi välimme.
    Siitä on jo aikaa ei sillä enää ole väliä.

    Vaimoni sisko mietti pitkään ja tuskaisesti, miksi eräs sukulainen oli katkaissut välit selittämättä. Muilla oli sitten jo helpompaa, kun hän katkaisi myöhemmin välit niin ikään selittämättä. Lopulta hän katkaisi välit kaikkiin, eikä selittänyt. Epämiellyttävä prosessi. Kesti monta vuotta ja mietitytti vielä vuosia senkin jälkeen.

    Äänestä

  • Ei tietenkään ole selitettävä, jos ei koe tarvetta sellaiseen. Fiksu ihminen osaa itsekin miettiä, miksi niin kävi ja suhtautua asiaan sen pohjalta. Ihmissuhteet tulee ja menee, turha niitä on jäädä vatvomaan ja miettimään. Jos kokee tarvitsevansa apua asian miettimiseen tai tuntee, että prosessi on epämiellyttävä, niin ammattiapua on saatavilla näihin tarpeisiin.

    Äänestä

Ei kuulosta tutulta. Eli ei kosketa.

Äänestä

Ei oo aikomustakaan.

Ja totta, tiemme tulivat päätökseen osiltamme.

Kaikkea oli liikoo.

Sinua, minua ja yhdessä olimmekin sitten aikamoinen sotku.!!

Mutta on mulla edelleenkin huonojakin päiviä ja niitä taitoo olla nykyään masennuksen takia enemmän kuin ennen,,,??

Siis sillätavalla, etten jaksakkaan ennee paljon mitteen.

Ja, aina huonotkaan päivät eivät eivät näy ulospäin, on tästä ystävien kanssa puhuttu.

Ja uusia nimiä on tullut vaivoille joista ei pitttkäään pitttkään aikoon tiedetty miteen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuulostaako tutulta? Pidimme vuosien ajan yhteyttä, mutta käytös muuttui, elämäni muuttui - ja tulkitsin, ettet enää sietänyt minua, joten tein päätöksen molempien puolesta.
Lakkasin pitämästä kokonaan yhteyttä.
Älä lähetä viestiä. Elä, nauti elämästäsi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu