Miesten omat reissut?

Onko ok että mies käy omilla yli viikon miesten reissuilla? Perheessä pieniä lapsia, ihan vain uteliaana kyselen
7490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se ny riippuu ihan siiä miten te olette sopineen. Toisille on ok ja toisille ei.

Itselleni olisi ihan ok. Vastavuoroisesti tietysti myös minun omien menojeni pitäisi olla ok. Tietysti silläkin on vähän väliä, että mihin se oma meno suuntautuu. Noin oletusarvosesti vaikka viikon kalareissu Lapissa on erilaisessa huudossa, kuin viikon panoloma pattayalla.

Äänestä

Tarkoittanet vapaa-ajan matkoja? Työn johdosta tuohan on melko yleistä.
Miehen satunnaiselle reisulle pitäisi olla joku pätevä syy. Sellaiseksi ei riitä esimerkiksi joku lahjusmatka. Minulle tarjottiin erään tuoteryhmän ostelun lahjuksena viikon Ai-risteilyä Karibialla. Ei juolahtanut mielenikään lähteä.
1. Ei sopinut perhekuvioihin vaikka olinkin viikot pois kotoa työpaikkakunnalla.
2. Risteilyllä ei ollut mitään teknistä yhteyttä ostamiini teollisuustuotteisiin.

Äänestä

Joku pano loma lapissa, jossa toisten vaimot huoraavat vuorostaan, ei ole miehelle sopiva paikka.

Sensijaan palauttava loma kauniissa ja ystävällisessä Thaimaassa, antaa voimia jaksaa perhehelvettiä kylmässä ja karussa Suomessa.

Ymmärrän toki ettei moni nainen halua antaa miehelleen minkäänlaista palautushetkeä. Kun tarpeeksi tiukalle vetää, voi aina syyttää miestä, kiristyneestä ilmapiiristä, heittäytyen marttyyriksi.

Jos kotona olisi hyvä olla, eikai sieltä yksin haluaisi lähteä.

Äänestä

Minun vuoroni! Sinun vuorosi! Jotkut käyvät kauppaa jopa yhden illan menoillakin.
Vanhemman lapseni kummi pahoitti pahasti mielensä kun hänen vaimonsa kävi viikon reisulla Ibizalla. En tunne taustaa mutta vaikuttaa pahemman laatuiselta luottamuspulalta tai sitten jonkin sortin "kostolta".

Meillä vaimoni on tehnyt "tyttöjen" matkoja Kroatiaan, Italiaan, Espanjaan sekä Saksan joulumarkkinoille. Niistä on keskusteltu kuten mistä tahansa asiasta.
Olemme matkustelleet yhdessä varsin paljon enkä ole tuntenut tarvetta lähteä yksin tai kaveriporukassa mihinkään.

Äänestä

Oikein valittu työ vähentää tarvetta miesten reisuihin.
Pitemmät, tai vähintään arkiviikon jaksot kotipaikkakunnan ulkopuolella riittävän kaukana, antavat mahdollisuuden "rentoutumisiin".
Tarpeen tullen voi lmoitella kotiin seuraavan viikonvaihteen työesteistä joten vaimo voi tuntea sääliä miehensä hillittömien ponnistusten aiheuttaman stressin johdosta.

Äänestä

Meillä se menee niin että emäntä lähtee viikoksi lasten kanssa yksin reissuun ja mies jää kotiin. Pitäähän sitä naisenkin vähän rentoutua 😅

Äänestä

Kyllä meillä kumpikin reissaa kavereiden kanssa ja lapsia 3 pientä. Itse käyn katsomassa paljon urheilua ulkomailla ja vaimo puuhastelee kavereineen omiaan. Pisin reissu oli 2,5 vkoa itsellä poissa. Oli jo itsestänikin turhan pitkä.

Tärkeää, että kumpikin saa toteuttaa omia juttujaan myös.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko ok että mies käy omilla yli viikon miesten reissuilla? Perheessä pieniä lapsia, ihan vain uteliaana kyselen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu