Tinder treffeiltä

Tapasin naisen tinder treffeillä. Ollaan molemmat reilu 40v. Eka kerralla juotiin kahvia ja juteltiin. Yhtäkkiä aikaa menikin 4 tuntia. Alunperin tarkoitus oli jutella vain tunti. Vaihdettiinkin numeroita ja jatkettiin whatsapissa.
Toisella kerralla käytiin syömässä ja kahvilla. Kummankaan kotiin ei silloin onnistunut mennä. Tuntui että meillä oli mukavaa. Hain ja toin naiset kotiin autolla. On pitkäaika siitä kun viimeksi olen ollut treffeillä näin naisen kanssa, koska olen eronnut pitkästä suhteesta. Siis olen tapaillut joitakin tinderin kautta, mutta ei ehkä mitään vakavempaa.
Nyt nainen ei enää erikseen mulle kirjoita (viime treffeistä 4 päivää aikaa). Mun viesteihin lyhyesti vastaa. Kysyin uutta tapaamista, niin oli jotain muita menoja. Ei toisaalta sanonutkaan ettei enää haluaisi jatkaa tapaamista.
Olisiko pitänyt jo tehdä jotain aloitetta ja esim. halata?
Tunnen hirveän syvää tunnetta häntä kohtaa, vaikka nyt tuntuu hullulta parin tapaamisen jälkeen. Ihan kuin olisin ihastunut tai rakastunut jo häneen. Minua ei kiinnosta edes etsiä muita mätsejä tinderistä tällä hetkellä. Tämä nainen on kokoajan mielessäni. Onko edes normaalia?

Olisiko tyhmää kirjoittaa hänelle viesti ja kertoa hänelle tunteistani? Yleensä tuollainen voisi karkottaa toisen tässä vaiheessa, mutta toisaalta ei hän nyt tunnu olevan miten innostunutkaan viime tapaamisen jälkeen niin häviänkö siinä sitten mitään.
Vai pitäisikö kysyä, että onko hänellä mitään suunnitelmia viikonlopuksi? Vai suoraan kysyä onko hän enää kiinnostunut minusta?
Toisaalta voisin olla hänen ystäväkin jos ei muuten kiinnostaisi.
11301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siinä käy helposti niin, että jos ei osoita seksuaalista kiinnostusta, joutuu helposti friend zonelle. Eli kyllä ehdottomasti olis pitänyt halata. Luultavasti pussatakin, kun niin hyvin tulitte toimeen. Pelkkänä ystävänä käyttäytyvä mies on seksitön. Jos on kiinnostunut, kannattaa flirttailla. Sanoin tai teoin, kumpi tuntuu sopivammalta. Treffeille ei lähtökohtaisesti mennä etsimään ystäviä.

Koita nyt vaikka laittaa jotain viestiä, josta tulee ilmi että olet kiinnostunut. Ehkä tuuli vielä kääntyy, tai sitten ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tapasin naisen tinder treffeillä. Ollaan molemmat reilu 40v. Eka kerralla juotiin kahvia ja juteltiin. Yhtäkkiä aikaa menikin 4 tuntia. Alunperin tarkoitus oli jutella vain tunti. Vaihdettiinkin numeroita ja jatkettiin whatsapissa.
Toisella kerralla käytiin syömässä ja kahvilla. Kummankaan kotiin ei silloin onnistunut mennä. Tuntui että meillä oli mukavaa. Hain ja toin naiset kotiin autolla. On pitkäaika siitä kun viimeksi olen ollut treffeillä näin naisen kanssa, koska olen eronnut pitkästä suhteesta. Siis olen tapaillut joitakin tinderin kautta, mutta ei ehkä mitään vakavempaa.
Nyt nainen ei enää erikseen mulle kirjoita (viime treffeistä 4 päivää aikaa). Mun viesteihin lyhyesti vastaa. Kysyin uutta tapaamista, niin oli jotain muita menoja. Ei toisaalta sanonutkaan ettei enää haluaisi jatkaa tapaamista.
Olisiko pitänyt jo tehdä jotain aloitetta ja esim. halata?
Tunnen hirveän syvää tunnetta häntä kohtaa, vaikka nyt tuntuu hullulta parin tapaamisen jälkeen. Ihan kuin olisin ihastunut tai rakastunut jo häneen. Minua ei kiinnosta edes etsiä muita mätsejä tinderistä tällä hetkellä. Tämä nainen on kokoajan mielessäni. Onko edes normaalia?

Olisiko tyhmää kirjoittaa hänelle viesti ja kertoa hänelle tunteistani? Yleensä tuollainen voisi karkottaa toisen tässä vaiheessa, mutta toisaalta ei hän nyt tunnu olevan miten innostunutkaan viime tapaamisen jälkeen niin häviänkö siinä sitten mitään.
Vai pitäisikö kysyä, että onko hänellä mitään suunnitelmia viikonlopuksi? Vai suoraan kysyä onko hän enää kiinnostunut minusta?
Toisaalta voisin olla hänen ystäväkin jos ei muuten kiinnostaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu