Valvooko kukaan valvojien laillisuutta ja moraalia facebookissa ?

Kyse on facebook ryhmien valvojien toimista. Jouduin yllättäen ja täysin odottamatta alueellisen facebookryhmän valvojan hampaisiin. Keskustelin aihepiiristä, josta keskusteli moni muukin, en millään lailla yksilöinyt ketään. Ensin aihe l"lakkautettiin" ja sitten myös seuraava aihe ,joka koski tiettyjen tietyn alueen työpalvelujen saantia ja hintoja. Minut heitettiin ulos koko facebook ryhmästä, en tiedä miten muiden kävi, heidän, jotka olivat aloittaneet em. keskustelun. Uusi yllätys tuli, kun en päässyt edes lukemaan em. ryhmän ilmoitustauluja ja viestejä, mikä oikeus on kaikilla facebookin jäsneillä koko maassa, eli kyse on ryhmästä ,jonka viestejä voi kaikki lukea. Vielä suurempi yllätys ja pelästys syntyi kun liityin erääseen facebookin sisällä toimivaan aihepiiriltään ihan toiseen ryhmään, jossa en ollut koskaan ollut, minulle tuli tietona ( siellä jo valmiina olevana) erään mökkinaapurini tarkka osoite. Samoin kun sain tiedon koneeltani, jonka kautta voisin tarkastella omia aikaisempia facebook yhteyksiäni. Olin em. tietojen mukaan hiljattain käynyt facebookissa sekä kotikaupungistani että Kuopiosta. Kuopio on taas paikkakunta, josta minut hyllyttänyt facebook-ryhmän valvoja on kotoisin ja mahdollisesti muuttanut pikkukuntaan, jonka alueryhmän valoja hän nyt on. Tai en tiedä, mutta voiko kyse olla jonkinlaisesta hakkeroinnista ja onko koneeni vallattu samalla kun minut on estetty pääsemästä tietyn ryhmän sekä keskusteluihin että lukemaan ryhmän vietsejä.. Olin käynyt kyseisenä päivänä Facebookissa 4 kertaa sekä tietokoneella että puhelimella, mutta kaikkien käyntien osalta istuin saman pöydän ääressä isohkossa kaupunkikunnassa. kaukana Kuopiosta ja kymmenien kilometrien päässä mökkipaikkakunnaltani.
071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu