Seurakuntakeskuksen ja koulun välinen parkkis arkipäivisin tupaten täynnä autoja. Käykö siinä koulukompleksissa tosiaankin näin paljon veronmaksajien rahoilla ihmisiä "töissä"? Mahtaako puoletkaan olla tarpeellisia?
Parkkipaikalla ruuhkaa
Anonyymi
352111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kyllä niitä tarvitaan. Nykyään kun on kaikenlaisia koulunkäynnin avustajia, ennen joutuivat lapset itse opiskelemaan tai jäivät luokalle kertaamaan vanhaa. Luokalle jäänti olikin suuri häpeä, josta tuli traumoja loppuiäksi.
Ei TAATUSTI tarvita! Ihmisen kuuluu opiskella itse ja tyhmän kakaran kuuluukin jäädä luokalle. Jos edes peruskoulu ei suju ilman avustajaa, oikea osoite on vessansiivoojan tai ojankaivajan työ. Siis TYÖ, ei notkuminen ST1:n ovella.
Turha kuluerä. Kepulaisten suojatyömaita, kun muualla eivät pärjää.
Vähintään puolet heti ovesta mäelle hakemaan itselleen vapailta markkinoilta OIKEITA töitä!
Koulussa ei ollut pääsykokeita,jotta vois aloittaa varsinaisen opiskelun.Lastentauteja ja menosa muualla kuin koulussa,sitten opettajat väsyvät jatkuvaan tukemiseen tulokkaalla 50v vanhemmat ja olleet sodissa,sitten piti olla vanhempia.Murheellisiakin tapauksia tapahtui joesta löytyi ja muulla tavoin vanhempi teki mahdottomaksi koulutien.
Koulunkäyntiavustajan työ on vastuullista ja raskasta henkisesti, sekä hyvin kannattava investointi tuleviin aikuisiin varhaiskasvatuksessa. Naapurini tekee sitä duunia ja on rasituksen takia sairauslomalla. Toivon siis aloittavien kanssa ko pysäköintiruutujen käyttäjien olevan juuri koulunkäyntiavustajien ajoneuvojen täyttämiä! Todennäköisesti parkkiruudut on ihan muiden ”veronsaajien” käyttössä Seurakuntakeskuksen asiakkaiden kulkuneuvoilla.
Mitä siellä seurakuntakeskuksessa on, onko kappalaisen vastaanotto tai jotain kirkon toimintaa.
Siel myyrään kukkasii.
Sopii hyvin kuvioihin. Rahapussi, kaupallinen toiminta, kirkko ja Pyhä Henki. Jo on aikoihin eletty, kun kirkon yhteydessä toimii romu- ja risukauppa.
Kyl risuil pärjää kun jätti pubin rauhaan.
Jep. Ennen ei koko Pubin ovea tahtonut löytää. Ovenläpi oli täys kuivettuneita rytöjä.
Julkisella puolella onkin tosi paljon saikuttajia. Normaaleissa työpaikoissa semmonen peli ei kauaa vetele. Alkaa yt:t (Operaatio Luuta) ja tulee mononkuva takapuoleen. Eli naapurisi on suojatyömaallaan duunareitten ja yritysten maksamilla rahoilla ja sekään ei oikein nappaa. Kotona mukavampi saikuttaa ja somettaa soffalla ja edelleenkin veronmaksajat kustantavat viulut. Järkyttävää yhteisten rahojen haaskausta.
Julkisen puolen tuottamattomat tantat ja vanhatpiiat vievät tämän maan konkurssiin.
Risukaupan hinnat nyt fiilattu kohdilleen. No aivan takuulla on!
Risukauppa muuttunut romukaupaksi. Löytyy ylihintaista rättiä ja pikkuleipää. Mainonta hoituu Facebookissa.
Ortodoksit alkoivat panemaan viskiä, vai valmistustako se on.
On siinäkin kirkonmiehillä homma.
Jo satoja vuosia euroopassa ja muuallakin on luostareissa on pantu olutta ja käytetty viiniä. Munkit aikoinaan keksivätkin oluen valmistuksen ja hyvää juotavaa tekevätkin, olen itse käynyt maistamassa. Raamatun kertomusten perusteella Jeesuskin piti viinistä ja joi sitä päivittäin. Eräissä häissä viini oli päässyt loppumaan mutta Jeesus taikoi sitä vedestä lisää jotta kaikille riitti yltäkyllin. Nämä nykyajan moraalisäännökset ovat pakanoiden keksimiä.
Ehkä ei sentään viski?. Viini keksittiin kai sen säilyvyyden vuoksi kuumilla seuduilla, missä vesi ei leilissä säilynyt pilaantumatta, mutta viini säilyi. Voihan olla että pilaantuikin, mutta ei sitä pienessä pöhnässä huomannut.
Loppuun asti käynyt viini hapettuessaan muuttuu etikaksi. Etikkahaposta ei pöhnään tule eikä se kovin maukastakaan ole.
Persut uskovat tunnetusti satuihin. Kertovat niitä Eduskunnassa itsekin. Keväällä oli menossa maratonhöpötys Punahilkasta.
Risukaupan kannattais ottaa valikoimiinsa ehtoollisviini. Kaikkea ryjää on jo tarpeeksi.
Raamatun Sananlaskuissa sanotaan näinkin: "Sillä tyhmät ovat teillä aina keskuudessanne" ja "Tyhmäkin menee viisaasta, kun on hiljaa".
Molemmat järkeviä ja totuudenmukaisia aforismeja varsinkin, kun vilkaisee Luvian Facebook-palstaa. Siellä myös käy toteen vanha ruotsalainen sanonta: "Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten".
Jeesusko joka päivä pöhnässä?
Vielä lisäisin että tekevät myös maukkaita ja eksoottisia liköörejä joissa on hinta-laatu suhde kohdallaan. Valamon Wiskiä en ole maistanut syystä, että sitä joutuu Alkosta tilaamaan ja veroineen maksaa puolenlitran pullo lähes sata euroa, mutta sillätavoin voi rahoittaa Valamon luostaria ja on se mukavampi tapa kuin kolehtihaavi nenän alla.
Jep ja uskovat semmoseenkin, että maapallo on litteä. Luvian Facessäkin yks meinaa, ettei sadevesi enää sadan vuoden kuluttua keräänny Luvianlahden painanteeseen, kun maankohoaminen hoitaa tehtävänsä. Se vesi kerääntyy kyllä siihen vielä tuhannenkin vuoden päästä sateella ellei poistouomia syvennetä ja levennetä. Vesi ei ennenkään ole ylämäkeen juossut. Persujen maailmassa tosin maankohoamisella ja merivedenkorkeuden nousulla tai vaihtelulla ole mitään merkitystä. Maapallohan on litteä ja kaikki liikavesi valuu pannukakun reunoilta veks🤣
Risukaupassa jatkuvasti uutta romua myynnissä. Ei kahta kertaa saman virman tuotteita. Erikoinen meininki. Mutta kukin tyylillään.
Jos toista kertaa ei enää oo piikki auki?
Risukaupassa KIRKON TILOISSA tarjolla nyt perkeleitä ja paholaisia. Kirkko vaihtanut jo Pyhäinpäivän amerikkalaiseen Halloweeniin? Kaikkee sitä näkeekin.
Kirkko on maallistunut. Raha ohittaa jo raamatunkin opit.
Milloin valikoimiin otetaan keskikalja? Kirkon voisi muuttaa baariksi.
Kukahan ne kaikki romut oikein ostaa? Kaikenmaailman kalosseja ja riepuja taas laahattu pilvin pimein.
Aamulla joulukirkko ja kirkonmenojen jälleen jouluaamuna on jo seurakuntakeskuksen romukauppakin auki. Eikun ostoksille kaikki kristityt.
Lahdessa pannaan nykyään Lapin Kultaa. Ennen sitä pantiin Torniossa.
Kukahan se on?
Aika säädytön on koko Lapin Kulta, kun noin vaan ympäri Suomea käy reisiään levittelemässä.
Kirkon maallistuminen on vielä kaukana niiden aikojen maallistuneisuudesta jolloin kirkko keräsi kymmenykset asukkailta sun muuta ja edusti varhaiskapitalismia härskeimmillään.