Laki boikotoi elämänkatsomustietoa

Nykyinen laki estää elämänkatsomustiedon opiskelun alle 18-vuotiailta evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäseniltä.

Kansalaisaloitteen tavoite on sallia elämänkatsomustiedon opiskeleminen kaikille peruskoulussa ja lukiossa. Peruskoulu- ja lukiolain muutoksilla elämänkatsomustieto katsomusaineena avataan kaikkien ulottuville.

Muutoksen jälkeenkin huoltajat valitsisivat peruskoulun oppilaan katsomusaineen, ja lukiossa valinnan tekisi nuori itse.

Perustelut
Lakimuutos korjaisi oudon epäsymmetrian: tällä hetkellä uskontokuntiin kuulumattomat voivat osallistua joko uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen, mutta kirkon jäsenet eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa. Kysymys on oppilaiden ja opiskelijoiden yhdenvertaisuudesta.

Muun muassa lapsiasiainvaltuutettu on kiinnittänyt huomiota nykylain ongelmiin. ”Sääntely on yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lasten oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen”, todetaan lapsiasiainvaltuutetun nelivuotiskertomuksessa eduskunnalle 2018.
054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nykyinen laki estää elämänkatsomustiedon opiskelun alle 18-vuotiailta evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäseniltä.

Kansalaisaloitteen tavoite on sallia elämänkatsomustiedon opiskeleminen kaikille peruskoulussa ja lukiossa. Peruskoulu- ja lukiolain muutoksilla elämänkatsomustieto katsomusaineena avataan kaikkien ulottuville.

Muutoksen jälkeenkin huoltajat valitsisivat peruskoulun oppilaan katsomusaineen, ja lukiossa valinnan tekisi nuori itse.

Perustelut
Lakimuutos korjaisi oudon epäsymmetrian: tällä hetkellä uskontokuntiin kuulumattomat voivat osallistua joko uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen, mutta kirkon jäsenet eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa. Kysymys on oppilaiden ja opiskelijoiden yhdenvertaisuudesta.

Muun muassa lapsiasiainvaltuutettu on kiinnittänyt huomiota nykylain ongelmiin. ”Sääntely on yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lasten oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen”, todetaan lapsiasiainvaltuutetun nelivuotiskertomuksessa eduskunnalle 2018.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu