Filtterit joutaisi pois

Kävin treffeillä naisen kanssa ja voi luoja että oli treffi ilmoituksen kuvissa filttereitä! Ei meinanut tunnistaa ja iho oli tosi vanhan näköinen ja kuvissa nuorekas. Aika huojausta kyllä tällänen. Piti oikeen sanoa suoraan ettei minua näin ole vielä huijattukaan ja lähteä pois :(
61138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämä oli hauska tilitys. 😁😁
Huvittavaa on kun jotkut käsittelevät kuviaan ja ovat sitten luonnossa ihan eri näköisiä.
Minä olen kuvissa ihan yhtä luonnollisen näköinen kuin naamakkain kohdatessakin. 😎

Äänestä

Meinaatko ettet tunnista filtteröityä kuvaa, eihän ne näytä enää ihmisiltäkään. Mutta toki paksu pakkelikin ajaa vähän saman asian.

Äänestä
  • Ihan samaa tossa mietin, että onko ap tullut sokeaksi filtteteille. Itselleni ne näkyvät heti selvästi, jos ovat vähänkään vahvempina. Meikillä saa saman efektin, kuin huomaamattomalla filtterillä ja kaikki siitä yli näkyy heti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan samaa tossa mietin, että onko ap tullut sokeaksi filtteteille. Itselleni ne näkyvät heti selvästi, jos ovat vähänkään vahvempina. Meikillä saa saman efektin, kuin huomaamattomalla filtterillä ja kaikki siitä yli näkyy heti.

    Joo

    En tiiä johtuuko siitä, että itekin tekee kuvien muokkaamista, mutta nykyään kyllä tunnistaa heti filtteröidyn tai muokatun kuvan. Esimerkiksi vaikka somessa joku bikinikuva ja näet heti onko se muokattu vai ei. Ihmiskroppa vaan käyttäytyy tietyissä kohdissa tietyllä tavalla, vaikka olis millanen kroppa.

    Äänestä

Jaa, ongelma poistuu kun tapaa ihmisiä vain livenä…problem solved👊

Äänestä

Valehtelit.keksit katkerasta päästäsi.olet säälittävä. Tiedät sen toki itsekkin🤷‍♀️

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kävin treffeillä naisen kanssa ja voi luoja että oli treffi ilmoituksen kuvissa filttereitä! Ei meinanut tunnistaa ja iho oli tosi vanhan näköinen ja kuvissa nuorekas. Aika huojausta kyllä tällänen. Piti oikeen sanoa suoraan ettei minua näin ole vielä huijattukaan ja lähteä pois :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu